Immanuel Velikovsky. Kuvaaja: Donna Foster Roizen. Copyright holder: Frederic Jueneman

Johdanto

Tämän artikkelisarjan toisessa osassa käsittelen Immanuel Velikovskyä, sillä historialliselta kannalta hän on merkittävimpiä teoreetikkoja ja ajattelijoita, joka on vaikuttanut modernien sähköuniversumiteorioiden syntyyn. Modernit teoriat ja esimerkiksi Thunderbolts-projekti (jota käsittelen myöhemmissä artikkeleissa) ovat menneet Velikovskystä paljon pidemmälle sekä teorian että todistusaineiston näkökulmasta, mutta Velikovskyn historiallista merkitystä ei voi vähätellä.

Immanuel Velikovsky (1895-1979) oli varsin kiistanalainen itsenäinen tutkija, joka on parhaiten tunnettu 1950-luvulla julkaistusta teoksestaan Worlds in Collision, jossa Velikovsky teoretisoi muinaisista kosmisista katastrofeista, jotka vaikuttivat aurinkokunnassamme, ja joista on merkkejä monissa mytologioissa ja uskonnoissa. Worlds in Collision aiheuttikin aikanaan sekä suurta mielenkiintoa että suuren kohun ja raivokkaat vastahyökkäykset valtavirtatieteen puolelta.

Tässä tekstissä huomioni on erityisesti Velikovskyn teoksessa kosmos ilman gravitaatiota, joka on ensimmäisiä merkittäviä sähköuniversumia käsitteleviä teoksia, ja se on ollut inspiraatio monelle myöhemmälle sähköuniversumiteoreetikolle, kuten Ralph Juergensille ja Wallace Thornhillille. Jos englannin kieli taipuu hyvin, niin suosittelen tutustumaan Thornhillin materiaaliin thunderbolts-sivustolla.

Kosmos ilman gravitaatiota

Velikovskyn mukaan ilmiö, jota kutsutaan gravitaatioksi on luonteeltaan sähkömagneettinen. Kaikki taivaankappaleet: planeetat, kuut, tähdet, komeetat ja galaksit ovat sähköisesti varautuneita. Ei ole olemassa erillistä luonnonvoimaa, joka näiden kappaleiden liikkeitä ohjaa, vaan kaikissa näissä tapauksissa kyseessä on sähköisestä veto- tai hylkimisvoimasta. Maapallo on jättimäinen magneetti, jonka maa ja ionosfääri ovat sähköisesti latautuneita. Vastaavasti aurinko on voimakas sähkömagneetti. Auringon pinnan filamentit asettautuvat samalla tavoin kuin rautahiukkaset magneettikentässä, ja esimerkiksi auringonpilkuilla on magneettinen vaikutus myös maapalloon. (Velikovsky 1946.)

Velikovskyn mukaan voimme tehdä maapallolla lukuisia havaintoja, jotka uhmaavat perinteistä gravitaatioteoriaa. Yksi näistä on ilmakehän muodostavat kaasut. Gravitaation-teorian mukaan täytyisi olettaa, että raskaammat kaasut laskeutuvat ilmakehässä alemmas, kun taas kevyemmät kohoavat ylemmäs. Näin ei kuitenkaan ole. Tieteen selityksen mukaan voimakkaat tuulet pitävät ilmakehän kaasut jatkuvasti sekoittuneena toisiinsa, mutta tämä ei Velikovskyn mukaan voi pitää paikkaansa. Heti tuulen lakatessa vedyn tulisi nousta ylöspäin, hapen ja argonin tulisi laskeutua alaspäin, mutta mitään tämän kaltaista ei luonnossa tapahdu. Otsonia vastaavasti ei esiinny ollenkaan ilmakehän alemmissa osissa, vaikka se on happea raskaampaa. Sen sijaan 800 kertaa ilmaa raskaampi vesi pysyy pilvissä kilometrejä maan pinnan yläpuolella. (Velikovsky 1946.)

Toinen ongelmallinen ilmiö on ilmanpaineen vaihtelu. On tiedetty jo satoja vuosia, että ilmanpaineessa on päivittäisiä vaihteluita, jotka kulminoituvat kahteen päivittäiseen minimiin ja maksimiin. Yksi maksimi on kello 10 aamulla ja toinen on kello 10 illalla. Minimit vastaavasti ovat kello 4 aamulla ja kello 4 illalla. Ilmiö on hämmentänyt tutkijoita pitkään, sillä auringon lämmittävä vaikutus ei selitä näiden maksimien ja minimien ajankohtia. Jos ilmanpaine vähenee ilman lämmityksestä johtuvasta ilman laajenemista, täytyy sen
tarkoittaa sitä, että ilmamassa ”gravitoi” muuttuvalla voimalla eri aikoina. Gravitaatio-teoria ei pysty selittämään myöskään ilmiötä miksi troposfääri on päiväntasaajalla huomattavasti korkeampi kuin navoilla. (Velikovsky 1946.)

Kolmantena mielenkiintoisena ilmiönä komeettojen hännät näyttävät uhmaavan gravitaatiota. Aurinko näyttää voimakkaasti hylkivän komeettojen häntiä eli toisin sanoen ne osoittavat poispäin auringosta sen sijaan, että auringon gravitaatio vetäisi niitä itseään kohti. Tämäkin asia selittyy Velikovskyn mukaan sähkömagnetismilla eli auringon sähkömagneettinen kenttä hylkii sähköisesti varautuneita komeettoja. (Velikovsky 1946.)

Lopuksi

Se mitä Velikovskyn ajatuksiin olen tutustunut, niin ne ovat kyllä kiinnostavia, vaikka osa niistä vaikuttaa hurjiltakin. Nämä ajatukset kevyempien kaasujen noususta ylöspäin ilmakehässä vaikuttavat kyllä kiinnostavilta, mutta en koe voivani sanoa tästä mitään varmaa. Olisi kiinnostavaa tietää nykyajan fyysikoiden selitys asialle. Sinänsä on kyllä mielenkiintoista ajatella, kuinka niinkin painava kaasu kuin vesihöyry nousee kilometrien korkeuteen taivaalle ja pysyy ylhäällä raskaissa pilvissä. Intuitiivisesti voisi hyvinkin olettaa, että tähän liittyy jokin sähköinen ilmiö, jossa veden haihtuminen ja takaisin sataminen maahan on yhteyksissä sähkön lataukseen ja purkuun. Esimerkiksi ukkosilman aikana, kun ilmassa on voimakas sähköinen lataus, niin vettä voi salamoinnin aikana sataa hyvinkin suuria määriä ja kova sade voi alkaa hyvin nopeasti.

Lähde:

Velikovsky, Immanuel
1946 Cosmos Without Gravitation – Attraction, Repulsion and Electromagnetic Circumduction in the Solar System.