Tämä lyhyt pohdinta pohjautuu Halton Arpin ja Walter Russellin työn yhdistämiseen.

Halton Arpin havaintoja galakseista

Galaksien ja punasiirtymän tutkimiseen erikoistunut Astronomi Halton Arp tutki galaksien ja kvasaarien punasiirtymiä​*​. Arp huomasi, että monet alhaisen punasiirtymän galaksit olivat aivan hyvin korkean punasiirtymän kvasaarien vieressä, ja ne vaikuttivat olevan yhteydessä toisiinsa. Tämän seurauksena hän päätteli, että kvasaarit ovat uusien galaksien ytimiä, jotka ovat lähtöisin emogalaksista. Toisin sanoen vaikuttaa siltä, että galaksit synnyttävät uusia galakseja.

Vierekkäin olevat Galaksi NGC 4319 ja kvasaari M 205. Kuva: NASA ja Hubble Heritage Team (STScI/AURA)

Harpin mukaan punasiirtymä ei kerrokaan kohteen liikkumisnopeudesta kohti tai meistä poispäin (doppler-tulkinta), vaan erilaisilla astronomisilla kohteilla on luontainen punasiirtymä. Mikäli Arp on oikeassa, niin tämä havainto romuttaa täysin alkuräjähdysteorian ja ymmärryksemme monista astronomisista etäisyyksistä.​†​

Ennen kuin menemme pidemmälle kaikkeuden synnyn pohdinnassa, niin tarkastellaan ensiksi potentiaalin varastoitumista massaksi (Russellin mukaan), jotta voimme ymmärtää, kuinka tämän periaatteen mukaan esimerkiksi tähdet ja galaksit voivat ylipäätään syntyä.

Energian varastoituminen ja purkautuminen

Aaltokenttien maksimaalinen paine on navoilla, kun taas maksimaalinen säteily on ekvaattorilla. Tästä johtuen kaikki auringot ja planeetat elinkaarensa aikana heittävät ekvaattorinsa kohdalta ulos renkaita. Jokainen massa alkaa renkaana ja palaa lopulta takaisin renkaaksi. Tällä tavalla muodostuneet renkaat ovat sentripetaalisella kiertymisellä muodostuneet palloiksi ja syntyneet planeetoiksi tai kuiksi. Nämä syntyneet kappaleet jatkavat miljoonia vuosia ”emokappaleensa” kiertämistä vähitellen hidastuvalla nopeudella ja muuttuvalla potentiaalilla.

Walter Russell, A New Concept of the Universe
Massa latautuu sähköisesti navoilta, ja lataus purkautuu ekvaattorilta. Kuva: University of Science & Philosophy / www.philosophy.org
Auringon aktiivisuus 12 kuukauden aikana. NASA’S Goddard Space Flight Center/SDO/S. Wiessinger
Saturnuksen revontulet. NASA

Yllä olevista kuvien perusteella Russellin periaatteelle massan latautumisesta ja purkautumisesta voidaan astronomisista havainnoissa löytää perusteita. Auringonpurkaukset tapahtuvat ekvaattorin suuntaisesti, eivätkä täysin sattumanvaraisissa paikoissa. Vastaavasti planeettojen revontulet havaitaan juuri planeettojen navoilla. Oliko Russell siis oikeassa sanoessaan, että massa latautuu navoilta, ja lataus purkaantuu ekvaattorilta? Mitä tämä käytännössä tarkoittaa?

Tästä pääsemme gravitaation käsitteeseen. Newtonin ja Einsteinin gravitaatio on aineen sisältä ulospäin vaikuttava voima. Newton ajatteli massan vaikuttavan muihin massoihin jonkin sisäisen ominaisuuden kautta, kun taas Einstein ajatteli massan vaikuttavan suoraan aika-avaruuteen.

Perinteisiä gravitaatio-käsityksiä Auringon synnylle on kritisoinut muun muassa professori Pierre-Marie Robitaille, jonka mukaan kaasu laajenee, mutta ei itsestään pysty alkaa kutistua. Kuinka siis tähdet syntyvät avaruuden suurissa molekyylipilvissä? Mikä saa kaasun yhtäkkiä toimimaan päin vastoin kuin se luontaisesti toimii?

Russellin kosmologiassa gravitaatio sen sijaan on ulkoapäin sisäänpäin työntävä voima. Asetelma on siis käänteinen​‡​. Auringot eivät siis synny kaasumolekyylien alkaessa vetää toisiaan puoleensa, vaan sähköinen voima alkaa kasata ainetta yhteen.

Ymmärtääkseni tämä ei kuitenkaan ole sama asia, kuin planeettojen pintagravitaatio, joka saa asiat pysymään planeetan pinnalla. Tämä liittyy Russellin mukaan siihen, että potentiaalit hakeutuvat kohti tasapainotilaa. Kiven massa ja potentiaali on paljon suurempi kuin veden tai ilman, joten se hakeutuu kohti kiinteää suuren potentiaalin maanpintaa.

Kaikki järjestelmät ovat kasvavia järjestelmiä

Walter Russell kirjoitti vuonna 1953 teoksessaan A New Concept of the Universe, että kaikki järjestelmät ovat kasvavia järjestelmiä. Russellin periaatteen mukaan aurinkokunnat ja galaksit laajenevat siis saman periaatteen mukaisesti. Kirjoitin asiasta aiemmin tässä artikkelissa:

Planeetat, auringot ja galaksit heittävät ekvaattoriltaan ulos renkaita (potentiaalin purkautuminen) , jotka kiertyvät sentripetaalisesti kuiksi ja auringoiksi.

Edellä mainitsin, että lataus purkautuu ekvaattorilta. tällä tavoin syntyy myös tähtiä kiertävät planeetat ja planeettoja kiertävät kuut. Halton Arpin havainnot ja teoria tukee tätä mielenkiintoisella tavalla galaktisessa mittakaavassa. Jos siis galaksit purkavat potentiaalinsa samalla tavoin ekvaattorin suuntaisesti ja synnyttävät aurinkokuntia sekä kvasaareja, joista syntyy uusia galaksia. Nämä uudet galaksit kasvavat ja synnyttävät taas uusia galakseja.

Sombrero galaksi. Kuva: NASA/ESA Hubble Space Telescope

Onko tämä näkyvä maailmankaikkeus siis syntynyt yhdestä emogalaksista, joka on synnyttänyt muut galaksit vai onko tällaisia syntynyt eri puolilla useampia? Russellin kosmologiassa pohjimmainen todellisuus ja samalla ainoa substanssi on liikkumaton, vailla rajoja, tilavuutta, loppua tai alkua oleva liikkumaton valo, joka samalla on yhtä kuin universaali mieli ja tietoisuus. Ilmiöt syntyvät tämän liikkumattoman valon polarisoituessa kahdeksi vastakkaiseksi painetilaksi.

Universaalin substanssin polarisoituminen kahdeksi vastakkaiseksi painetilaksi. Kuva: University of Science & Philosophy / www.philosophy.org

Jatkaessani tätä ajatusleikkiä päädyn lopulta pohtimaan, että mikäli kaikki on tällä tavoin syntynyt, niin alkoiko se ensiksi mikro vai makrotasolta? Alkoiko ensiksi tällä tavoin syntyä atomeja ja pienhiukkasia vai syntyikö ensiksi galakseja tai muita suuria struktuureja vai tapahtuiko tämä yhtä aikaa? Tässä vaiheessa aivoni menevät niin solmuun, että on paras jättää tämä toistaiseksi tähän.


  1. ​*​
    Käsittelin tätä tarkemmin artikkelissa https://www.kosmologia.fi/2020/05/28/tappoiko-halton-arp-alkurajahdysteorian/
  2. ​†​
    Esimerkiksi kvasaarit eivät siis ole universumin laidalla olevia super energeettisiä kohteita, vaan ne ovat huomattavasti lähempänä ja selvästi vähäenergisempiä. Ne ovat kuitenkin suurempia kuin auringot, mutta pienempiä kuin galaksit.
  3. ​‡​
    Tätä voisi verrata ajatukseen maapallosta ja magneettikentästä. Kumpi tuli ennen? Alkoiko sähkömagneettinen kenttä kasaamaan ainetta planeetaksi vai alkoiko kasaantunut aine muodostaa magneettikentän ympärilleen?