Tasapainoista tietoa maailmankaikkeudesta

Tekijä: admin Page 1 of 3

Avaruuden painetilojen vaikutus planeettoihin

Tämä on lyhyt lisäys edelliseen artikkeliin Walter Russellin tieteestä, jonka lopussa käsiteltiin planeettojen elinkaarta sekä Auringosta ulospäin ulottuvia painevyöhykkeitä, jotka saavat aikaan hyvinkin vaihtelevat painetilat eri etäisyyksillä olevien planeettojen välille.

Russellin mukaan tieteellinen ymmärrys planeettojen massasta, niissä sijaitsevasta paineesta sekä sen vaikutuksesta aineen olomuotoihin on hyvin virheellinen. Tarkastellaan ensiksi tarkemmin näitä painevyöhykkeitä.

Tämän periaatteen avulla Russell laski, että silloin kuin Jupiter oli samalla etäisyydellä Auringosta kuin Maa, niin sen ympärysmitta oli vain kaksi kertaa maapallon ympärysmitan verran ja päivän pituus oli silloin Jupiterilla noin 11 tuntia. Jupiter ei tällöin myöskään ollut vielä kaasuplaneetta, sillä se oli suuremmassa paineessa.

Painetilan muutos saa tilavuuden muutoksen lisäksi aikaan vaikutuksen aineen olomuotoihin. Alkuaineilla on yleisesti ottaen neljä olomuotoa: kiinteä, nestemäinen, kaasu ja plasma. Jokainen alkuaine on jossain näissä olomuodoissa riippuen lämpötilasta ja paineesta. Esimerkiksi veden kiehumispiste on merenpinnan tasolla eri kuin esimerkiksi vuoren huipulla, koska ilmanpaine on eri. Myös painekeittimessä veden kiehumispiste nousee paineen noustessa.

Kuinka tämä sitten toimii Russellin mallissa esimerkiksi planeetan suhteen?

Lähellä Aurinkoa olevat planeetat ovat hyvin suuressa paineessa, jolloin niiden alkuaineet pysyvät kiinteinä hyvinkin kuumassa lämpötilassa. Siirtyessä vähitellen kauemmas auringosta niiden painetila alkaa muuttua ja miljardien vuosien aikana niiden etäisyys muuttuu huomattavasti. Etäisyyden kaksinkertaistuessa planeetta laajenee kahdeksankertaiseen tilavuuteen, ja alkuaineiden osalta tämä tarkoittaa sitä, että monet alkuaineet, jotka aikaisemmin ovat olleet kiinteitä alkavat muuttua nestemäisiksi. Vastaavasti aiemmin nestemäisessä tilassa olevat alkuaineet alkavat muuttua kaasuiksi.

Russellin mallissa kaikki planeetat siis elinkaarensa aikana syntyvät hyvin lähellä aurinkoa hyvin tiheinä ja kiinteinä, siirtyvät vähitellen kauemmaksi ja muuttuvat lopulta kaasuplaneetoiksi, joissa painetila on niin alhainen, että suurin osa alkuaineista kiinteää ydintä lukuunottamatta ovat muuttuneet kaasuiksi.

Maapallolle tulee lopulta käymään samoin. Siirtyessämme tarpeeksi kauas Auringosta vesi ei pysty enää pysymään nestemäisessä muodossa, vaan valtameret höyrystyvät ja planeettamme ottaa ensimmäiset askeleet muuttuessaan kaasuplaneetaksi. Myös kiviaineet ja metallit alkavat muuttua nestemäisiksi ja lopulta nekin tulevat muuttumaan kaasuiksi.

Tämä on mielenkiintoinen teoria. On täysin totta, että sisäplaneetat ovat kiinteämpiä kuin ulkoplaneetat. On myös totta, että paine vaikuttaa aineen olomuotoihin. En kuitenkaan tiedä kuinka paljon paine aineen olomuotoihin vaikuttaa. Jos paine maapallolle yhtäkkiä vähenisi esimerkiksi 64 kertaa pienemmäksi, niin mitä se tarkoittaisi? Olisi mielenkiintoista saada tästä jotain selkeitä lukuja, jolla tätä teoriaa voisi arvioida.

Tietysti keskeisimpiä premissejä Russellin mallissa on se, että painetilat vähevät huomattavasti mentäessä Auringosta pois päin. Tästä ei tietääkseni ole mitään empiiristä näyttöä, mutta toisaalta sitä voi olla vaikea mitata.

Walter Russell – Uusi ymmärrys maailmankaikkeudesta osa 3

Aikaisemmissa Russellin artikkeleissa käsiteltiin muun muassa universaalia substanssia ja kaikkialla läsnä olevaa jaksollisuutta, joka luo eri ilmiöt ja näennäisesti eri substanssit. Tässä artikkelissa Russellin kosmologiasta opit:

  • Mikä on ainoa substanssi, ja kuinka se synnyttää sähkön
  • Alkuaineiden syklinen elinkaari ja mitä on radioaktiivisuus
  • Sähkökemian perus periaatteet
  • Mistä veto- tai hylkimisvoima tulevat?
  • Planeettojen syklinen elinkaari

Ainoa substanssi

Tasapainotilan jakaminen vaatii työtä. Palaaminen universaalin tasapainotilan normaaliuteen ei vaadi työtä.

Walter Russell 1953, 15

Kertauksena artikkelisarjan edellisiin osiin: Russellin mukaan universumissa on vain yksi substanssi, joka on kaikkialla läsnä oleva, rajaton, ikuinen ja liikkumaton. Tätä substanssia Russell kutsui ”liikkumattomaksi magneettiseksi valoksi”, joka näkyvästä valosta poiketen ei kuitenkaan ole aisteilla havaittavissa olevaa.​*​ Sen sijaan näkyvä ja aisteilla havaittava valo, joka on Russellin mukaan puhtaasti sähkömagneettista aaltoliikettä, ei myöskään liiku, vaan toisintaan itseään samoin kuin aalto liikkuu vedessä.

Tämä näkymätön substanssi vastaa SYYTÄ ja tämän substanssin tasapainotilan polarisoituminen kahdeksi vastakkaiseksi tilaksi vastaa SEURAUSTA. Tätä on sähkö. Nämä kaksi painetilaa ovat + ja -, maskuliininen ja feminiininen, emäksinen ja hapan, generoiva ja säteilevä, integroiva ja hajoava, syntyvä ja kuoleva. Russellin kosmologiassa kaikki universumin ilmiöt ovat pohjimmiltaan sähköisiä.

Tätä voidaan havainnollistaa liikkumattomalla veden pinnalla. Kun veteen heittää kiven, niin vedenpinnan tasapainotila häiriintyy ja saa aikaan aaltoliikkeen. Lopulta aaltoliike kuitenkin vaimenee ja veden pinta palautuu takaisin liikkumattomaan tasapainotilaan.
Sähkö on universaalin ja absoluuttisessa tasapainotilassa olevan substanssin polarisoitumista kahdeksi vastakkaiseksi painetilaksi. Tämä jakautunut ja jännittynyt tila palaa lopulta takaisin universaaliin tasapainotilaan samalla tavoin kuin jännitetty jousi palaa lopulta lepotilaansa. Kuva: University of Science & Philosophy / www.philosophy.org

Alkuaineiden syklinen elinkaari

Russellin mukaan aine koostuu vaihtelevista valohiukkasten kerääntymistä, jotka ovat kerääntyneet yhteen systeemeiksi, joita kutsutaan atomeiksi. Atomit ovat renkaanmuotoisia yksiköitä, jotka yhdistyvät luodakseen spiraalin mallisia atomijärjestelmiä, kuten nebulat avaruudessa. Kaikki atomien renkaat yhdistyvät neljänä parina muodostaen yhden pallonmuotoisen yksikön. Ne eroavat aurinko- ja planetaarisista järjestelmistä pelkästään mittasuhteissa. Substanssissa, rakenteessa ja ulkomuodossa ne ovat täsmälleen samanlaisia. (Russell 1926, 85; Russell 1953, 15-16.)

Atomijärjestelmät ja planeettajärjestelmät eroavat vain mittasuhteissa. Kuva: University of Science & Philosophy / www.philosophy.org

Genero-aktiivisuus rakentaa alkuaineet ja radioaktiivisuus hajottaa ne​†​.

Walter Russell

Kaikki kuolevat ja elävät samanaikaisesti. Kaikilla ihmisillä solut uusiutuvat ja kuolevat, mutta lapsilla kehon uusiutuminen on paljon voimakkaampaa kuin kuoleminen. Vanhuksilla tilanne on päinvastainen ja heidän solunsa ovat alkaneet kuolla nopeampaa kuin uusiutua. Tämä periaate pätee myös alkuaineisiin.

Tätä prosessia ohjaa kaksi näennäisesti vastakkaista voimaa: genero-aktiivisuus ja säteily. Genero-aktiivisuus varastoi energiaa napojen kautta, ja säteily purkaa varastoitua energiaa eli potentiaalia massan ekvaattorin kautta (molemmat 90 asteen kulmassa toisiinsa nähden). ks. alla oleva kuva.

Luonnon tapa varastoida energiaa massaksi. Kuva: University of Science & Philosophy / www.philosophy.org

Alkuaineet syntyvät, rakentuvat ja kuolevat syklisesti aivan, kuten kaikki muutkin asiat luonnossa. Natrium-hiukkanen ei ole ikuisesti natrium-hiukkanen, vaan se muuttaa ulottuvuuttansa järjestelmällisellä ja jaksollisella tavalla, kunnes se on käynyt läpi kaikkien oktaavien elementtien skaalan ja palannut takaisin oktaaviinsa. Radium-hiukkanen on joskus ollut vety-hiukkanen ja tulee olemaan myöhemmin uudelleen. (Russell 1926, 85.)

Genero-aktiivisuus on dominoivaa alkuaineiden ensimmäisestä oktaavista eteenpäin aina hiileen asti. Hiili on koko jaksollisen järjestelmän tasapainopiste, johon kosminen miljardien vuosien pituinen sisäänhengitys päättyy ja uloshengitys alkaa. Hiilestä eteenpäin säteileminen on dominoivaa, ja tämä korostuu yhä enemmän siirryttäessä kohti korkeampia oktaaveja. (Russell 1926, 88.)

Säteileminen on luonnollinen kuoleman periaate. Jokainen asia luonnossa kuolee hitaasti säteilemällä lämpöänsä. Radioaktiivisuus on räjähtävän nopea kuoleman periaate. Radioaktiivisuus on ihmisen keksintö, jonka avulla ihmiskunta voi kuolla nopeasti pystymättä lisääntymään monien vuosisatojen aikana.

Walter Russell, Atomic Suicide s. 4.

Kaikki aine haluaa räjähtää eli kuolla, sillä eläminen vaatii vaivaa. Kuoleminen sen sijaan on vaivatonta. Toisin kuin yleisesti luullaan, ainetta ei pidä kasassa atomin ytimen vetovoima​‡​, vaan se on tiivistetty kasaan ulkoapäin sisäänpäin vaikuttavalla voimalla. Tätä voidaan verrata auton renkaan pumppaamiseen. Ulkopuolelta renkaaseen pumpataan ympäristöä suurempi ilmanpaine, mutta se pyrkii tyhjentymään. Lopulta se niin tekeekin. Myös atomissa on sähköinen paine, joka pyrkii purkautumaan ja palautumaan universaaliin lepotilaan. (Russell 1957, 14-15.)

Jotta voimme paremmin ymmärtää radioaktiivisuutta, tulee meidän ymmärtää sitä, miten atomit muuttuvat noustessa oktaavista seuraavaan. Ainoa asia, joilla alkuaineiden ”sävelet” eri oktaaveissa eroavat toisistaan on paine, joka muuttuu oktaaveista seuraavaan kuutiokertoimena. Verrattaessa auton renkaaseen: Mitä enemmän ilmaa pumppaat, sitä suuremmalla paineella se tulee ulos, kun avaat venttiilin. Sen jälkeen, kun ensimmäisen oktaavin painetila on kertautunut kuutiona yhdeksän kertaa, atomin paine on saavuttanut 1,073,741,824 kertaisen paineen verrattuna ensimmäisen oktaavin paineeseen. Alhaisen oktaavin atomin säteilevät hiukkaset voivat kulkea vain 7 km/s, kun taas yhdeksännen oktaavin atomin, kuten radiumin säteily voi kulkea noin 300,000 km/s eli miltei valon nopeutta.Toisin sanoen näin paljon suuremmalla paineella viimeisen oktaavin alkuaineet purkavat potentiaaliaan ympäristöön. Tätä on radioaktiivisuus. (Russell 1953, 30-31; Russell 1926, 123.)

Tässä havainnollistava kuva siitä, kuinka atomien paine kertautuu kuutiona oktaavista seuraavaan. Tässä kuvassa on esiteltynä vain oktaavit 1-6. yhdeksännessä oktaavissa atomien painetila on Russellin mukaan miljardikertainen ensimmäisen oktaavin alkuaineisiin. Tarkennus vielä, että näkyvä maailmankaikkeus alkaa neljännen oktaavin alussa.

Kemialliset vaikutukset ovat sähköisiä

Jokainen kemiallinen vaikutus on sähkömagneettinen vaikutus.

Jokainen sähkömagneettinen vaikutus on mekaaninen vaikutus

Walter Russell, The Universal One s. 102

Kemia perustuu pohjimmiltaan sähköisiin vaikutuksiin, ja keskeisesti ”reproduktio-periaateelle”​§​, jonka mukaan:

  • Reproduktio tarkoittaa liiketilan toistamista.
  • Kaikki ilmiöt luonnossa ovat toistuvia.
  • Kaikki liikkeen tilat ovat toistuvia.
  • Kaikki mielen ajatukset ovat toistuvia.
  • Tämä on toistuvan liikkeen universumi.
  • Jokainen vaikutus​¶​ on maskuliininen.
  • Jokainen reaktio on feminiininen.
  • Jokainen vaikutus on sähkö-positiivinen.
  • Jokainen reaktio on sähkö-negatiivinen.
  • Jokaisella vaikutuksella on vastakkainen reaktio.
  • Jokainen vaikutus synnyttää reaktion, ja jokainen reaktio synnyttää uudelleen vaikutuksen. (Russell 1926, 27.)

Kaikki alkuaineet ovat joko miespuolisia eli lataantuvia (+1,+2+3), naispuolisia eli latausta purkavia (-1,-2,-3) tai biseksuaaleja (+/-4, kuten vety, hiili ja pii). Reproduktio tapahtuu vastakkaisen miespuolisen vaikutuksen ja naispuolisen reaktion välillä. Täydellinen yhdistyminen tapahtuu kahden yhtä suuren ja vastakkaisen vaikutuksen ja reaktion välillä. Täydellisessä yhdistymisessä yhdistyy täysin vastakkaisen jaksollisuuden (esim. +3 ja -3) ja vastaavan oktaaveittain menevän painetilan alkuaineet. Täydellinen yhdistyminen/pariutuminen on tasapainoista. Epätäydellinen yhdistyminen/pariutuminen tapahtuu erisuuruisten vaikutusten ja reaktioiden välillä. Tämä synnyttää epätasapainoisen liiton/liitoksen. (Russell 1926, 28.)

Kemiassa tämä näkyy eri aineiden yhdisteiden stabiiliudessa:

Jokainen kemisti tietää varmuudella, että hän voi hajottaa erisuuruisten vastakkaisten elementtien epästabiilin yhdisteen pelkästään lisäämällä elementin, joka on lähempänä todellista sävelparia kummalle tahansa yhdisteen puoliskolle.

Ajattele esimerkiksi miespuolisen natriumin (Na) ja naispuolisen seleenin (Se) kemiallista yhdistettä, jossa kuudennen oktaavin elementti 601+​#​ natrium ja seuraavan oktaavin 702- seleeni yhdistyvät epätasaisina vastapareina.

Lisäämällä yhdisteeseen jodia (I), joka on kahdeksannen oktaavin elementti 801-, natrium jättää seleenin ja yhdistyy jodiin muodostaen tasapainoisemman yhdisteen natriumjodidin (NaI).

Lisäämällä yhdisteeseen bromidia (Br), seitsemännen oktaavin 701-, natrium jättää jodin muodostaen natriumbromidin (NaBr), vielä tasapainoisemman yhdisteen.

Lopuksi lisäämällä klooria (Cl), joka on kuudennen oktaavin 601- eli natriumin todellinen vastapari, natrium jättää bromidin muodostaakseen erittäin stabiilin yhdisteen natriumkloridin (NaCl). Minkään oktaavin mikään elementti ei pysty pysty syrjäyttämään klooria natriumista.

Walter Russell, The Universal One, s. 28-29.
Tässä visualisaatio edellisestä lainauksesta. Huomaa, että ”sodium” on suomeksi natrium.

Kaikki alkuaineet ovat Russellin mukaan sekä emäksisiä että happoja, mutta jokainen on pääasiallisesti jompaa kumpaa. Kaikki miespuoliset sähkö-positiiviset alkuaineet ovat ensisijaisesti emäksiä ja kaikki naispuoliset alkuaineet happoja. Yhdistettäessä emäksiset miespuoliset vaikutukset täysin vastakkaisiin ja samansuuruisiin hapokkaisiin naispuolisiin reaktioihin, ne neutralisoivat toisensa ja niistä tulee suoloja. (Russell 1926 28-29.)

Veto- ja hylkimisvoimasta

Fysiikan ymmärrys gravitaatiosta pohjautuu pääasiassa kahdelle teorialle. Newtonin ja Einsteinin teorioille. Newtonin teorian mukaan kaikki massat vetävät puoleensa kaikkia muita massoja eli massalla itsellään on kyky vetää puoleensa. Einsteinin suhteellisuusteoriassa massoilla on kyky vaikuttaa aika-avaruuteen ja tämä kaareutuminen saa aikaan sen, että eri kappaleet näennäisesti vetävät toisia puoleensa. Esimerkiksi maapallolla putoava esine, ei tipu suhteellisuusteorian mukaan maahan sen vuoksi, että niiden välillä olisi mitään voimaa, vaan näiden kahden aika-avaruuskoordinaatistot kohtaavat tietyn ajan kuluessa.

Walter Russellin käsitys erosi oleellisesti näistä molemmista. Russellin mukaan aineella ei itsessään ole kykyä vetää puoleensa tai hylkiä, vaan pelkästään liikkeellä on kyky vetää puoleensa tai hylkiä.

Kaikella massalla on suhteellinen kyky vetää puoleensa ja hylkiä kaikkia muita massoja, ja sen suhteellinen kyky riippuu sen suhteellisesta potentiaalista.

Walter Russell, Universal one s 127.

Massan potentiaali tarkoittaa sen sähköistä latausta eli varastoitua energiaa, jota sillä on. Potentiaalia kasvattava massa vetää puoleensa, mutta potentiaalia purkava hylkii. Veto- tai hylkimisvoiman suuruus vaihtuu järjestelmällisellä tavalla, kun aineen tilavuus, tiheys, paine tai muu ulottuvuus lisääntyy tai vähenee. Esimerkiksi rautaharkko ja maapallo vetävät toisiaan voimakkaasti puoleensa, mutta jos rautaharkon paine tai lämpötila muuttaa tarpeeksi, niin se höyrystyy, nousee ilmaan ja hakeutuu kohti luonnollista painetilaansa maapallon ilmakehässä. Se alkaa siis hylkiä maapallon pintaa. (Russell 1926, 127.)

Millä tahansa massalla sen sentripetaalisen​**​ voiman vakio on sen vetovoiman vakio.

Millä tahansa massalla sen sentrifugaalisen​††​ voiman vakio on sen hylkimisvoiman vakio.

Walter Russell, The Universal one s.132

Mitä nopeampi minkä tahansa massan kiertonopeus, sitä suurempi sen kyky vetää puoleensa ja hylkiä.

Mitä nopeampi minkä tahansa massan pyörimisnopeus, sitä heikompi on sen kyky vetää puoleensa tai hylkiä.

Walter Russell, the universal one s. 135

Ylläolevaa lainausta voi pohtia suhteessa aurinkokuntaamme. Lähempänä Aurinkoa eli aurinkokuntamme massakeskusta olevat planeetat (merkurius ja venus) ovat tiheitä planeettoja, jotka kiertävät Aurinkoa nopeasti, mutta pyörivät itsensä ympäri hyvin hitaasti. Ne ovat pääasiallisesti sähköisesti latautuvia. Sen sijaan ulkoplaneetat, kuten jupiter, saturnus, neptunus ja uranus ovat vähemmän tiheitä planeettoja, jotka kiertävät Aurinkoa hitaasti, mutta pyörivät nopeasti. Ne ovat pääasiallisesti latausta purkavia.

Planeettojen syklinen elinkaari

Planeetat käyvät läpi samankaltaisen syklisen elinkaaren kuin atomitkin. Planeettojen vähitellen liikkuessa Auringosta kauemmas heikompiin painevyöhykkeisiin, ne alkavat laajentua ja samalla niiden tiheys alkaa asteittain vähentyä. Ne käyvät siis atomeja vastaavan syklin, jossa ne ovat elinkaarensa alkuvaiheessa pääasiallisesti potentiaalia kerääviä ja loppu vaiheessa ne muuttuvat pääasiallisesti latausta purkaviksi, kunnes ne lopulta kuolevat purettuaan kaiken potentiaalisen takaisin avaruuteen.

Jupiter, joka oltuaan aiemmin maapalloa vastaavalla kiertoradalla oli noin tuplasti maapallon kokoinen, on nykyisellä radallaan ja painevyöhykkeellään laajentunut valtavaksi kaasuplaneetaksi. Vaikka se ei olekaan kuuma (kuten me lämmön ymmärrämme), niin rauta sulaa Jupiterissa 2 asteessa​‡‡​. (Russell 1926, 120.)

Vastaavasti jos Saturnus äkillisesti liikutettaisiin Merkuriuksen kiertoradalle, niin se joko kokonaan ionisoituisi tai kutistuisi mitättömän kokoiseksi. Vastaavasti Merkurius räjähtäisi kappaleiksi, jos se äkillisesti siirrettäisiin Saturnuksen painevyöhykkeeseen. Kaasuplaneetatkin muuttuvat yhä harvemmaksi, mitä kauempana Aurinkoa ne ovat. Neptunus on jo niin harva, että maapallon pilvetkin ovat kiinteitä siihen verrattuna. Neptunuksen jälkeen on Russellin mukaan vielä lisää tuntemattomia planeettoja, jotka ovat niin laajoja ja harvoja, että niihin verrattuna Neptunus on kiinteä ja Jupiter herneen kokoinen. (Russell 1926, 120.)

Tämä on toistuvan liikkeen universumi.


  1. ​*​
    Tämä universaalin substanssin käsitys on samankaltainen joidenkin itämaisten filosofioiden kanssa. Russellin ”liikkumaton magneettinen valo” on yhtä kuin ”Jumalan mieli” eli se vastaa monistista jumalkäsitystä persoonattomasta äärettömästä tietoisuudesta, joka sisältää kaiken. Ilmiöt, kuten atomit, syntyvät pohjimmillaan tämän mielen tahdon ja ajattelun kautta. Kaikki ilmiöt ovat pohjimmiltaan tyhjää illuusiota, mitä emme voi kuitenkaan aisteillamme tai instrumenteillamme läpäistä. Tämä vastaa hindujen käsitettä illuusion verhosta eli Mayasta.
  2. ​†​
    Genero-activity builds the elements. Radioactivity tears them apart.
  3. ​‡​
    Atomilla ei Russellin mukaan ole ydintä.
  4. ​§​
    Tämä on hankala kääntää suomeksi, sillä se voi tarkoittaa, lisääntymistä suvun jatkamisen mielessä, kopioimista, jäljennystä tai kaksoiskappaletta. Russell käyttää termiä monimerkityksellisesti, sillä hän katsoo tämän periaatteen liittyvän kaikkiin luonnon ilmiöihin.
  5. ​¶​
    Käännetty sanasta ”action”. Tämä on hankala kääntää tässä yhteydessä suomeksi. Mielestäni ”vaikutus” on tässä tapauksessa paras vaihtoehto.
  6. ​#​
    Ensimmäinen luku vastaa oktaavia (6) ja seuraava luku sävyä (01+).
  7. ​**​
    Sulkeutuva spiraali
  8. ​††​
    Avautuva spiraali
  9. ​‡‡​
    On epäselvää tarkoittako Russell Fahrenheitiä vai Celsiusta.

Russell W. The Universal One. University of Science and Philosophy; 1926 (2018).

Russell W. Atomic Suicide. University of Science and Philosophy; 1953 (2014).

Mustat aukot – faktaa vai fiktiota

Mustat aukot ovat syöpyneet ihmisten tajuntaan Scifi -elokuvien ja muun populaarikulttuurin avustuksella mysteerillisinä avaruuden kohteina, jotka koettelevat arkijärjen rajoja. Vielä 1900-luvun alkupuolella kyseessä oli aluksi vain käsitteellinen teoria vailla mitään konkretiaa, mutta modernissa astrofysiikassa ne otetaan nykyään miltei varmana totuutena. Sanotaanhan niistä olevan runsain mitoin todisteitakin, joista parin vuoden takainen Event Horizon teleskoopin avulla luotu kuva on kuuluisin.

Tämän blogin lukijat ehkä jo tässä vaiheessa kuitenkin tietävät, että havainnot voivat olla moniselitteisiä, ja tulkintatavasta riippuen voimme nähdä ne aivan eri tavoin. Ihmiset ovat taipuvaisia vahvistusharhaan ja tämä pätee myös tieteellisten havaintojen tulkinnassa. Erityisesti silloin, kun kohde on valovuosien päässä oleva, eikä havaintojen tulkintoja voi varmistaa tai osoittaa vääräksi. Lisäksi astronomiset ilmiöt toimivat monesti niin hitaassa aikaskaalassa, että on paradigmasta kiinni, kuinka havainto tulkitaan (ks alla oleva kuva).

Twin Jet Nebula. NASA
Onko tässä kuvassa oleva tähti syntymässä vai kuolemassa?​*​

Tässä artikkelissa pyrin suppeasti esittelemään teoriaa mustien aukkojen taustalla sekä todisteita, joihin nykyinen tieteellinen ymmärrys niiden olemassa olosta pohjaa ja kritiikkiä, joka kyseenalaistaa koko ilmiön olemassaolon.

Mitä mustat aukot oikein ovat?

Mustien aukkojen olemassa olo ennustettiin alunperin Einsteinin yleisessä suhteellisuusteoriassa vuonna 1916, mutta varsinaisen nimen ”musta aukko” keksi yhdysvaltalainen astronomi John Wheeler vasta vuonna 1967. Space.comin mukaan mustat aukot olivat pitkään vain teoreettisia objekteja, mutta ensimmäinen fyysinen musta aukko havaittiin vuonna 1971, ja vuonna 2019 musta aukko onnistuttiin kuvaamaan Event Horizon Telescopella.​1​

NASA:n mukaan musta aukko on avaruudessa oleva kohde, jossa on äärimmäisen suuri määrä massaa kasaantuneena äärimmäisen pieneen tilaan. Tällaisella kohteella on niin suuri vetovoima, että edes valo ei pääse siitä pakenemaan. Tästä johtuen kohdetta ei pystytä suoraa havaitsemaan, vaan voimme ainoastaan tehdä havaintoja sen vaikutuksista ympäristöön. Se on niin sanotusti musta aukko.​2​

Mustan aukon rakenne (teoriassa)

Mustan aukon rakenne on teoriassa seuraavanlainen: aivan keskellä on singulariteetti eli alue, jossa mustan aukon koko massa on puristuneena miltei nollatilavuuteen. Singulariteetin ympärillä on tapahtumahorisontti, jonka takaa mikään – edes valo – ei pääse karkaamaan. Tapahtumahorisontin ympärillä on kerääntymäkiekko, johon mustan aukon ympäristöstä keräämää ainetta on kerääntyneenä.

Mustat aukot luokitellaan eri luokkiin niiden koon (tai massansa) mukaan. Pienimmät ovat niin kutsuttuja stellaarisia mustia aukkoja, jotka syntyvät suuren tähden polttaessaan loppuun kaiken polttoaineensa luhistuen lopulta mustaksi aukoksi. Seuraavana tulevat niin sanotut keskikokoiset mustat aukot, ja lopuksi super massiiviset mustat aukot, joiden oletetaan löytyvän galaksien keskustasta.​1​

Todisteita mustien aukkojen olemassa olosta

Selkeää esitystä mustien aukkojen keskeisistä todisteista on vaikea löytää populaareista artikkeleista, ja akateemisissa julkaisuissa joutuu kahlaamaan läpi suuren määrän jargonia ennen kuin pääsee itse asiaan. Mustia aukkoja käsittelevissä artikkeleissa (esimerkiksi NASA ja Space.com ja vastaavilla sivustoilla) ei todisteita yleensä tarkemmin esitellä, vaan yleensä niissä tyydytään varmalla retoriikalla toteamaan, että nykyään tiedämme, että galaksien keskuksissa on musta aukko, ja myös kvasaarit ovat mustia aukkoja, sillä mikään muu ei niitä voi selittää​†​.

Artikkelissa Observational Evidence for Black Holes esitellään selkeämmin niitä empiirisiä todisteita, joita meillä mustista aukoista on. Kyseisen artikkelin mukaan galaksimme – ja vastaavasti myös kaikkien muiden galaksien – keskuksessa olevaa mustaa aukkoa todistavat havainnot hyvin lähellä galaksin keskusta kiertävien tähtien nopeudesta. Laskelmien mukaan tähtien havaituilla kiertonopeudella voidaan laskea se massa, joka täytyy olla sillä kohteella, jota nämä tähdet kiertävät. Sagittarius A:n​‡​ lähettämien radioaaltojen perusteella voidaan päätellä, että kyseisen kohteen fyysinen koko on kuitenkin varsin pieni. Ainoa selitys tälle kyseisen artikkelin mukaan on musta aukko.​3​

Kyseessä ei siis ole suora todistus mustasta aukosta, vaan tämä perustuu useampiin ennakko-oletuksiin. Ensimmäinen näistä on se, että tähdet kiertävät galaksin keskuksessa tietyllä nopeudella sen vuoksi, että galaksin keskuksella on tietyn suuruinen massa. Tämä on standardi-mallissa luonteva oletus, sillä gravitaation oletetaan olevan keskeisimmässä roolissa kosmisella näyttämöllä, mutta oletuksen luontevuus vallitsevalle paradigmalle ei ole tae sen paikkaansa pitävyydestä.

Tämä ei myöskään ole kovin elegantti teoria, sillä se vaatii kahden teoreettisen ilmiön käyttöä: musta aukko ja pimeä aine/energia, joita ilman koko teoreettinen rakennelma sortuu. Yhden hypoteettisen ilmiön tai kohteen käyttäminen mallissa olisi sellaisenaan jo ongelmallista, mutta kahden tällaisen varaan rakennettu malli on jo sulaa hulluutta, ja kertoo mielestäni paljon nykyaikaisen astrofysiikan tilanteesta.

Messier 77. NASA

Sen sijaan esimerkiksi sähköuniversumiteorioissa galaksia ei selitetä ytimen vetovoimavaikutuksella ja sitä tukevalla mielikuvituksellisella pimeällä energialla, vaan galaksin muodostostuminen ja toiminta selittyy pääasiallisesti sähkön ja plasman dynamiikalla, eikä galaktisen keskuksen tähtien pyörimisnopeuden tarvitse johtua keskustan massasta.​§​ Tätä voitaisiin verrata vesipyörteeseen, jossa veden pyörimisnopeus kiihtyy luonnostaan lähempänä pyörteen keskusta.

Vesipyörre. Kuva: Robert D Anderson, CC BY-SA. Wikipedia commons.

Todisteet stellaarisista mustista aukoista, joita Ramesh Narayan ja Jeffrey McClintockin mukaan on havaittu 24, perustuvat binaari-aurinkokuntiin, joissa tähti kiertää toista kohdetta, joka on voimakas röntgen-säteilyn tuottaja.​3​ Mustaa aukkoa valtavilla nopeuksilla kiertävän aineen katsotaan lämpenevän valtaviin lämpötiloihin, jonka teoriassa tulisi saada aikaan havaittavissa olevaa röntgen-säteilyä.

Tässäkään tapauksessa mustaa aukkoa ei voi havaita suoraan, vaan tulkinta perustuu tähden kiertonopeuteen – josta lasketaan kohteen massa, jota tähti kiertää – ja röntgensäteilyyn, jota mustan aukon oletetaan tuottavan. Röntgen-säteilyä ei kuitenkaan todista vielä mustan aukon olemassa oloa, sillä sähkö ja plasma, jota on runsain mitoin avaruudessa, saa myös aikaan röntgen-säteilyä.​4​

Kuvitelmakuva binaari-järjestelmästä, jossa tähdestä irtoaa ainetta mustan aukon kerääntymiskiekkoon. Kuva: NASA.

Entä sitten LIGO:n havainnot mustien aukkojen yhdistymisen aiheuttamista gravitaatioaalloista? Kyseessä on pelkkää astrofyysikkojen mielikuvitusta. LIGO:n äärimmäisen heikot signaalit voivat johtua melkein mistä vain, ja niissäkin on kyse tulkinnasta. Tätä voidaan verrata eläinhahmojen näkemiseen pilvissä. Miten niin sanottu oikea signaali voidaan löytää taustakohinasta, joka tässä tapauksessa on moninkertaista itse ”oikeisiin signaaleihin”, ja mistä voimme varmuudella tietää minkälaisia gravitaatioaaltojen signaalien tulisi olla? Ei ole mitään todisteita, että LIGO:n havaitsemat signaalit johtuisivat gravitaatioaalloista. Puhumattakaan valovuosien päässä olevista mustista aukoista.

Musta aukko kuvattuna?

Ensimmäisenä havaintona on asianmukaista korostaa laajaa määrää henkilöitä, jotka olivat osallisena lopullisessa raportissa. Tämä fakta huomioon ottaen kuinka vertaisarviointi voi todella toimia, kun kaikki arvioijat ovat välttämättömästi yhteydessä laajempaan tieteelliseen verkostoon, joka määrätietoisesti pyrkii vahvistamaan löydökset?​¶​

professori Pierre-marie robitaille
”Musta aukko”. NASA

Vuonna 2019 suuren media-hehkutuksen säestämänä julkaistiin Event Horizon teleskoopin avulla tuotettu ensimmäinen kuva mustasta aukosta. Tätä pidettiin laajalti historiallisena hetkenä ja lopullisena todisteena siitä, että mustat aukot ovat kuin ovatkin täyttä totta. Professori Pierre-Marie Robitaille kuitenkin tyrmää tämän täysin, sillä kyseinen kuva on petabittien suuruisesta valtavasta datamäärästä haarukoitu äärimmäisen pieni osa​#​, jossa suurena vaarana ovat prosessointi- ja tulkintavirheet. Emme voi tietää onko kuvassa näkyvät osat vain merkityksettömiä artifakteja, jotka johtuvat datan hankinnasta tai prosessoinnista. Robitaille pitää tätä niin suurena osoituksena virheellisestä tieteestä, että hän sanoo astrofysiikan olevan nyt kuollut.​5​

Wallace Thornhillin mukaan kyseinen kuva – mikäli se vastaa todellisuutta – on todennäköisesti plasmoidi. Plasmoidi on plasmasta ja sähköstä muodostunut objekti.​6​ Tarkemmin:

Plasma ei muodostu muodottamaksi möykyksi, vaan se ottaa toruksen muodon. Otamme vapauden kutsua tätä toroidaalista rakennelmaa plasmoidiksi, joka tarkoittaa plasma-magneettista kokonaisuutta. Termiä plasmoidi tullaan käyttämään yleisenä terminä kaikille plasma-magneettisille kokonaisuuksille.​**​

Winston H. Bostick
Torus. Plasma voi ottaa sähkö-magneettikentän vaikutuksesta toruksen muodon. Kuva: Wikipedia commons. Public domain.

Plasmoidi-teoriaakaan ei voida tässä tapauksessa todistaa, sillä emme voi pitää Event Horizon teleskoopin avulla tuotettua kuvaa luotettavana. Mikäli se kuitenkin todellisuutta jossain määrin vastaa, niin plasmoidi-teorialla on tieteellisessä mielessä parempi selitysvoima kuin mustalla aukolla. Plasmoideja todistetusti voi saada aikaan ja havainnoida laboratoriossa. Mustista aukoista ei voi sanoa samaa, eikä ole olemassa mitään todisteita siitä, että aine pystyy tiivistymään singulariteetiksi.

Lisää kritiikkiä

Matemaattinen analyysi näyttää, että jos tähden keskusta on osittain tai kokonaan nestemäinen, niin romahdukselle ei ole vaaraa; nestemäinen keskusta tarjoaa niin vankan pohjan tähdelle, että romahdus on mahdotonta.​††​

James Jeans 1933

Professori Pierre-Marie Robitaillen mukaan mustat aukot ovat ongelmallisia useammasta syystä. Ensiksi emme pysty koskaan testaamaan teoriaa mustista aukoista, sillä ne ovat kaukana, eikä niitä pysty suoraan havaitsemaan. Niitä ei vastaavasti pysty niiden teoreettisesta luonteesta johtuen myöskään todistamaan vääräksi, sillä emme voi tehdä mitään koetta, millä teoria voitaisiin kumota. Tämä ei ole tiedettä. ​5​

Toinen hyvin oleellinen asia Robitaillen mukaan on se, pystyvätkö tähdet edes romahtamaan mustaksi aukoksi. Tähän kysymykseen voidaan parhaiten saada vastaus tutkimalla omaa Aurinkoamme. Robitaillen mukaan todisteet viittaavat siihen, että Auringolla on oikea pinta sen sijaan, että pinta olisi optinen illuusio. Jos Auringolla on oikea pinta, niin sen luhistuminen mustaksi aukoksi on mahdotonta.​5​

Auringon pintaa tukee muun muassa havainnot Auringosta jokaisella spektrin taajuudella alhaisista taajuuksista röntgen-säteisiin ja jopa gamma-säteisiin saakka. Kaikki nämä eivät voi olla pelkkää illuusiota. Lisäksi Auringon pinnassa ollaan havaittu auringonpurkauksen aiheuttamaa aaltoilua, mikä Robitaillen mukaan ei voi olla mahdollista, jos Auringolla ei ole pintaa. Alla olevasta kuvasta on nähtävissä rengasmaisen symmetristä aaltoilua, joka muistuttaa aaltoja, jotka tulevat heittäessä kiven veteen. Tämän kaltainen aaltoilu kuuluu kiinteän aineen ominaisuuksiin, ei kaasujen.​7​

Auringonpurkaus sai aikaan aaltoliikettä Auringon pinnassa. Kuva: NAS

Lopuksi

Mikä on siis tuomio mustista aukoista? Mielestäni niiden olemassa olo on vähintäänkin kyseenalaista, mutta erityisen haitallista on se varmuus, jolla niistä tiedeyhteisössä puhutaan. Tämä epäilemättä liittyy myös rahoitukseen, sillä miljardien rahoituksen varmistamiseksi (myös jatkossa) on hyvä saada merkittäviä tuloksia.

Näyttää siis siltä, että kun kyseessä on vallitsevan näkemyksen todistaminen, niin homogeeninen astrofysiikan yhteisö ottaa varsin kritiikittömästi vastaan sitä tukevia löydöksiä. Voimme vain kuvitella sitä tiedeyhteisön reaktiota, jos vastaavanlaisella menetelmällä oltaisiin saatu suttuinen kuva, joka haastaa ja kumoaa yleisesti hyväksytyn teorian.

Pelissä on kuitenkin paljon laajempi peli kuin pelkkä yksittäinen teoria, sillä musta aukko on merkittävässä asemassa modernin astrofysiikan selitysmalleissa, joilla selitetään esimerkiksi galaksien toimintaa. Mikäli teoria osoittautuu virheelliseksi, niin horjuttaa se uskoa koko vallitsevalta astrofysiikan paradigmalta vaarantaen samalla myös lukuisten tutkijoiden elämäntyön ja tieteellisen arvovallan. Tieteen sanotaan korjaavan itseään, mutta siinä vaiheessa, kun tieteenala ei enää seuraa tieteen periaatteita, niin voidaanko enää puhua tieteestä?


  1. ​*​
    Standardi-mallin mukaan kyseessä on kuoleva tähti, joka sinkoaa ainetta eri suuntiinsa. Sähköuniversumiteoriassa tämä voidaan tulkita plasmapinteeksi, johon on syntymässä uusi tähti.
  2. ​†​
    Kuitenkin jos Halton Arpin havaintoja ja teoriaa on uskomista, niin punasiirtymästä ei voida päätellä kohteen etäisyyttä eikä näin ollen kvasaaritkaan ole niin kaukaisia ja energisiä kohteita kuin astrofysiikassa yleisesti luullaan.
  3. ​‡​
    Galaksimme keskuksessa oletettu musta aukko.
  4. ​§​
    sähköuniversumiteorioissakin omat haasteensa. Esimerkiksi se perustava ongelma, että mikä nämä valtavat intergalaktiset birkeland-virrat muodostaa. Toisin sanoen tässäkin, kuten alkuräjähdysteoriassa, joudumme pohjimmiltaan päätymään siihen johtopäätökseen, että ”prime mover” eli alkuvaikutus on jotain ymmärryksemme ja havaintomaailmamme tuolla puolen olevaa.
  5. ​¶​
    As in initial observation it is proper to highlight the vast number of individuals involved in the final report. Given this fact, how can peer-review truly exist when all the reviewers are by necessity linked to a larger scientific network determined to validate the findings?
  6. ​#​
    Robitaillen mukaan tässä Even Horizon telescoopin avulla tuotetussa kuvassa on koko datasetistä otettu vain yksi miljardisosa (muutama megabitti) lopulliseen kuvaan.
  7. ​**​
    The plasma is emitted not as an amorphous blob, but in the form of a torus. We shall take the liberty of calling this toroidal structure a plasmoid, a word which means plasma-magnetic entity. The word plas-moid will be employed as a generic term for all plasma-magnetic entities.
  8. ​††​
    Mathematical analysis shows that if the center of a star is either liquid, or partially so, there is no danger of collapse; the liquid center provides so firm a basis for the star, as to render the collapse impossible.
  1. 1.
    Redd NT. What Are Black Holes? space.com. Published 2019. Accessed 2021. https://www.space.com/15421-black-holes-facts-formation-discovery-sdcmp.html
  2. 2.
    Smith H. What Is a Black Hole? NASA. Published 2018. Accessed 2021. https://www.nasa.gov/audience/forstudents/k-4/stories/nasa-knows/what-is-a-black-hole-k4.html
  3. 3.
    Narayan R, McClintock J. Observational Evidence for Black Holes. harvard.edu. Published 2013. Accessed 2021. https://www.cfa.harvard.edu/~narayan/Benefunder/Narayan_McClintock.pdf
  4. 4.
    Smith S. Do Black Holes Matter? Thunderbolts.info. Published 2020. Accessed 2021. https://www.thunderbolts.info/wp/2020/05/13/do-black-holes-matter-2/
  5. 5.
    Robitaille P-M. April 10th, 2019 – Claims of a Black Hole Image: the Day Astrophysics Died. youtube.com. Published 2019. Accessed 2021. https://www.youtube.com/watch?v=kI14fpM3ouU
  6. 6.
    Thornhill W. Wal Thornhill: Black Hole or Plasmoid? | Space News. youtube.com. Published 2019. Accessed 2021. https://www.youtube.com/watch?v=J4NffTr_GMk
  7. 7.
    Robitaille P-M. Does the sun have a surface? Transverse waves, Helioseismology, CMEs, X-Rays and Flares! youtube.com. Published 2017. Accessed 2021. https://www.youtube.com/watch?v=Erql613GO_k

Lyhyt pohdinta kaiken synnystä

Tämä lyhyt pohdinta pohjautuu Halton Arpin ja Walter Russellin työn yhdistämiseen.

Halton Arpin havaintoja galakseista

Galaksien ja punasiirtymän tutkimiseen erikoistunut Astronomi Halton Arp tutki galaksien ja kvasaarien punasiirtymiä​*​. Arp huomasi, että monet alhaisen punasiirtymän galaksit olivat aivan hyvin korkean punasiirtymän kvasaarien vieressä, ja ne vaikuttivat olevan yhteydessä toisiinsa. Tämän seurauksena hän päätteli, että kvasaarit ovat uusien galaksien ytimiä, jotka ovat lähtöisin emogalaksista. Toisin sanoen vaikuttaa siltä, että galaksit synnyttävät uusia galakseja.

Vierekkäin olevat Galaksi NGC 4319 ja kvasaari M 205. Kuva: NASA ja Hubble Heritage Team (STScI/AURA)

Harpin mukaan punasiirtymä ei kerrokaan kohteen liikkumisnopeudesta kohti tai meistä poispäin (doppler-tulkinta), vaan erilaisilla astronomisilla kohteilla on luontainen punasiirtymä. Mikäli Arp on oikeassa, niin tämä havainto romuttaa täysin alkuräjähdysteorian ja ymmärryksemme monista astronomisista etäisyyksistä.​†​

Ennen kuin menemme pidemmälle kaikkeuden synnyn pohdinnassa, niin tarkastellaan ensiksi potentiaalin varastoitumista massaksi (Russellin mukaan), jotta voimme ymmärtää, kuinka tämän periaatteen mukaan esimerkiksi tähdet ja galaksit voivat ylipäätään syntyä.

Energian varastoituminen ja purkautuminen

Aaltokenttien maksimaalinen paine on navoilla, kun taas maksimaalinen säteily on ekvaattorilla. Tästä johtuen kaikki auringot ja planeetat elinkaarensa aikana heittävät ekvaattorinsa kohdalta ulos renkaita. Jokainen massa alkaa renkaana ja palaa lopulta takaisin renkaaksi. Tällä tavalla muodostuneet renkaat ovat sentripetaalisella kiertymisellä muodostuneet palloiksi ja syntyneet planeetoiksi tai kuiksi. Nämä syntyneet kappaleet jatkavat miljoonia vuosia ”emokappaleensa” kiertämistä vähitellen hidastuvalla nopeudella ja muuttuvalla potentiaalilla.

Walter Russell, A New Concept of the Universe
Massa latautuu sähköisesti navoilta, ja lataus purkautuu ekvaattorilta. Kuva: University of Science & Philosophy / www.philosophy.org
Auringon aktiivisuus 12 kuukauden aikana. NASA’S Goddard Space Flight Center/SDO/S. Wiessinger
Saturnuksen revontulet. NASA

Yllä olevista kuvien perusteella Russellin periaatteelle massan latautumisesta ja purkautumisesta voidaan astronomisista havainnoissa löytää perusteita. Auringonpurkaukset tapahtuvat ekvaattorin suuntaisesti, eivätkä täysin sattumanvaraisissa paikoissa. Vastaavasti planeettojen revontulet havaitaan juuri planeettojen navoilla. Oliko Russell siis oikeassa sanoessaan, että massa latautuu navoilta, ja lataus purkaantuu ekvaattorilta? Mitä tämä käytännössä tarkoittaa?

Tästä pääsemme gravitaation käsitteeseen. Newtonin ja Einsteinin gravitaatio on aineen sisältä ulospäin vaikuttava voima. Newton ajatteli massan vaikuttavan muihin massoihin jonkin sisäisen ominaisuuden kautta, kun taas Einstein ajatteli massan vaikuttavan suoraan aika-avaruuteen.

Perinteisiä gravitaatio-käsityksiä Auringon synnylle on kritisoinut muun muassa professori Pierre-Marie Robitaille, jonka mukaan kaasu laajenee, mutta ei itsestään pysty alkaa kutistua. Kuinka siis tähdet syntyvät avaruuden suurissa molekyylipilvissä? Mikä saa kaasun yhtäkkiä toimimaan päin vastoin kuin se luontaisesti toimii?

Russellin kosmologiassa gravitaatio sen sijaan on ulkoapäin sisäänpäin työntävä voima. Asetelma on siis käänteinen​‡​. Auringot eivät siis synny kaasumolekyylien alkaessa vetää toisiaan puoleensa, vaan sähköinen voima alkaa kasata ainetta yhteen.

Ymmärtääkseni tämä ei kuitenkaan ole sama asia, kuin planeettojen pintagravitaatio, joka saa asiat pysymään planeetan pinnalla. Tämä liittyy Russellin mukaan siihen, että potentiaalit hakeutuvat kohti tasapainotilaa. Kiven massa ja potentiaali on paljon suurempi kuin veden tai ilman, joten se hakeutuu kohti kiinteää suuren potentiaalin maanpintaa.

Kaikki järjestelmät ovat kasvavia järjestelmiä

Walter Russell kirjoitti vuonna 1953 teoksessaan A New Concept of the Universe, että kaikki järjestelmät ovat kasvavia järjestelmiä. Russellin periaatteen mukaan aurinkokunnat ja galaksit laajenevat siis saman periaatteen mukaisesti. Kirjoitin asiasta aiemmin tässä artikkelissa:

Planeetat, auringot ja galaksit heittävät ekvaattoriltaan ulos renkaita (potentiaalin purkautuminen) , jotka kiertyvät sentripetaalisesti kuiksi ja auringoiksi.

Edellä mainitsin, että lataus purkautuu ekvaattorilta. tällä tavoin syntyy myös tähtiä kiertävät planeetat ja planeettoja kiertävät kuut. Halton Arpin havainnot ja teoria tukee tätä mielenkiintoisella tavalla galaktisessa mittakaavassa. Jos siis galaksit purkavat potentiaalinsa samalla tavoin ekvaattorin suuntaisesti ja synnyttävät aurinkokuntia sekä kvasaareja, joista syntyy uusia galaksia. Nämä uudet galaksit kasvavat ja synnyttävät taas uusia galakseja.

Sombrero galaksi. Kuva: NASA/ESA Hubble Space Telescope

Onko tämä näkyvä maailmankaikkeus siis syntynyt yhdestä emogalaksista, joka on synnyttänyt muut galaksit vai onko tällaisia syntynyt eri puolilla useampia? Russellin kosmologiassa pohjimmainen todellisuus ja samalla ainoa substanssi on liikkumaton, vailla rajoja, tilavuutta, loppua tai alkua oleva liikkumaton valo, joka samalla on yhtä kuin universaali mieli ja tietoisuus. Ilmiöt syntyvät tämän liikkumattoman valon polarisoituessa kahdeksi vastakkaiseksi painetilaksi.

Universaalin substanssin polarisoituminen kahdeksi vastakkaiseksi painetilaksi. Kuva: University of Science & Philosophy / www.philosophy.org

Jatkaessani tätä ajatusleikkiä päädyn lopulta pohtimaan, että mikäli kaikki on tällä tavoin syntynyt, niin alkoiko se ensiksi mikro vai makrotasolta? Alkoiko ensiksi tällä tavoin syntyä atomeja ja pienhiukkasia vai syntyikö ensiksi galakseja tai muita suuria struktuureja vai tapahtuiko tämä yhtä aikaa? Tässä vaiheessa aivoni menevät niin solmuun, että on paras jättää tämä toistaiseksi tähän.


  1. ​*​
    Käsittelin tätä tarkemmin artikkelissa https://www.kosmologia.fi/2020/05/28/tappoiko-halton-arp-alkurajahdysteorian/
  2. ​†​
    Esimerkiksi kvasaarit eivät siis ole universumin laidalla olevia super energeettisiä kohteita, vaan ne ovat huomattavasti lähempänä ja selvästi vähäenergisempiä. Ne ovat kuitenkin suurempia kuin auringot, mutta pienempiä kuin galaksit.
  3. ​‡​
    Tätä voisi verrata ajatukseen maapallosta ja magneettikentästä. Kumpi tuli ennen? Alkoiko sähkömagneettinen kenttä kasaamaan ainetta planeetaksi vai alkoiko kasaantunut aine muodostaa magneettikentän ympärilleen?

Gravitaatiolinssi suurennuslasin alla

Yleinen suhteellisuusteoria ja massa

Valtavirta-kosmologian kulmakiven, Einsteinin yleisen suhteellisuusteorian mukaan, massalla on kyky kaareuttaa aika-avaruutta. Aika-avaruuden kaareutuminen aiheuttaa yleisessä suhteellisuusteoriassa gravitaation, joka ei siis ole voima, kuten Newtonin fysiikassa. Mitä suurempi massa on kyseessä, niin sitä suuremman kaareutumisen sen katsotaan aiheuttavan. Tämä voidaan visualisoida kaksiulotteisesti alla olevalla kuvalla, mutta käytännössä tämän ”kaareutumiskoordinaatiston” tulisi olla kolmiulotteinen.

Kaksiulotteinen visualisaatio aika-avaruuden kaareutumisesta. Wikipedia Commons. Created by User:Johnstone.

Toisin sanoen minkään voiman ei katsota vaikuttavan esimerkiksi putoavaan kiveen, vaan kivi seuraa kaareutunutta aika-avaruuden koordinaatistoa. Kunnollista mekanismia tälle kaareutumiselle ei ole koskaan kuitenkaan osattu antaa, ja esimerkiksi Wallace Thornhill on kritisoinut tätä käsitettä kysymällä, miten vailla ominaisuuksia oleva abstrakti käsite, avaruus voi ylipäätään kaareutua? ​1​

Gravitaatio ja valon taittuminen

Yleisen suhteellisuusteorian mukaan valo seuraa aika-avaruuden kaarevuutta. Einstein ei kuitenkaan ollut ensimmäinen, joka tätä ehdotti. Isaac Newton pohdiskeli samaa asiaa jo vuonna 1704 teoksessaan Opticks: ”Eivätkö kappaleet vaikuta valoon etäisyyden päästä, ja vaikutuksellaan taivuta valoa; ja eikö tämä vaikutus ole voimakkainta lyhimmällä etäisyydellä?”​2​

Gravitaation aiheuttama valon taittuminen oli aluksi puhtaasti hypoteettinen ajatus, mutta ajatus sai tukea havainnoista, joissa tähden tai galaksin huomattiin taivuttavan takana olevan kohteen valoa. Taipunut valo saattoi saada esimerkiksi Auringon takana olevan kohteen näkymään eri kohdassa kuin se oikeasti oli. Kyseinen ilmiö väitetysti ensimmäistä kertaa todistettiin Arthur Eddingtonin auringonpimennys-havainnolla, ja myöhemmin parempien teleskooppien avustuksella myös lukuisilla muilla havainnoilla. Tästä ilmiöstä tuli yleisen suhteellisuusteorian keskeisin todiste, ja sitä alettiin kutsua gravitaatiolinssiksi.

Eddingtonin kuva auringonpimennyksestä vuodelta 1919. F. W. Dyson, A. S. Eddington, and C. Davidson, Public domain, via Wikimedia Commons

Mistä tiedämme varmuudella, että kyseessä on gravitaation aiheuttama valon taipuminen, eikä esimerkiksi klassisen fysiikan optinen valon taittuminen? Suhteellisuusteorian kannattajat perustelevat asiaa sillä, että laskelmallisesti valon taittuminen esimerkiksi tähden ympärillä on suurempi​*​, kuin pelkkä optinen taittuminen voisi selittää.​2​ Kaikki eivät kuitenkaan ole olleet vakuuttuneita tästä selitysmallista.

Visualisaatio gravitaationlissistä, jossa kaukana olevan galaksin valo taittuu edessä olevan tähden gravitaatiokentässä. NASA.
Simulaatio galaksin edestä menevästä mustasta aukosta. Urbane Legend (optimised for web use by Alain r) Wikipedia commons.

Vaihtoehtoinen teoria valon taipumiselle

Artikkelissaan Lensing by Refraction…Not Gravity? Andrew Hall käsittelee vaihtoehtoista selitysmallia gravitaatiolinssinä pidetyille ilmiöille, joka selittää nämä havainnot ilman gravitaatiota. Hall viittaa muun muassa Institute of Engineering & Technologyn professori R.C. Guptan artikkeliin, jonka mukaan nämä ”gravitaatiolinssi-ilmiöt” voidaan selittää pelkällä klassisen fysiikan optisella taittumisella.​3​

Valon optinen taittuminen on hyvin tunnettu yleinen fysiikan ilmiö, jossa valo taittuu siirryttyään yhdestä väliaineesta toiseen eri tiheyksiseen väliaineeseen. Tämä pätee kaikkiin väliaineisiin, joita valo läpäisee. Oli kyseessä sitten vesi, ilma tai plasma. Professori Gupta artikkelissaan esittää, että tähden plasmasta koostuva atmosfääri on riittävä selittämään havainnot valon taittumisesta ilman hypoteettista gravitaation vaikutustakin. Guptan mukaan gravitaatiolinssi-selitys ei myöskään selitä havaittua valon diffraktiota, sillä gravitaation tulisi taivuttaa samalla tavalla kaikkia valon aallonpituuksia. Optiseen selitysmalliin tämä ilmiö sopii kuitenkin täydellisesti​†​. ​3​

Valon taittuminen vedessä. Veden alla oleva kynä näyttäytyy havaitsijalle eri kohdassa, kuin se oikeasti on. User:Theresa_knottderivative work: Gregors (talk) via Wikimedia Commons

Optinen taittuminen ja gravitaatiolinssin aiheuttama taivuttaminen eroavat toisistaan myös merkittävällä tavalla. Gravitaatiolinssissä ei ole yhtä fokusta, ja valon taipuminen on voimakkainta lähimpänä gravitaationlinssin keskusta (esim. Aurinko tai muu massiivinen kohde) ja heikointa reunoilla. Klassisen optiikan valon taittuminen päinvastoin on heikointa linssin keskellä ja voimakkainta sen reunoilla. Tämän faktan avulla voimme joissakin tapauksissa päätellä kummasta on kyse.​‡​

Juuri näin teki Tohtori Edward Dowdye, joka tutki valon taittumista Auringon atmosfäärissä. Dowdyen havainnot tukivat juuri valon optista taittumista, eivätkä gravitaatiolinssiä. Tämän lisäksi Dowdye kysyy erittäin oleellisen kysymyksen. Miksemme havaitse gravitaatiolinssivaikutusta galaksimme keskustan lähellä olevissa tähdissä, sillä yleisen suhteellisuusteoria-kosmologian mukaan galaksien keskustassa on musta aukko, jonka gravitaation tulisi aiheuttaa huomattavan gravitaatiolinssi-vaikutuksen lähellä oleville tähdille. Näin ei kuitenkaan tapahdu. Siitäkään huolimatta, että astronomit ovat seuranneet näitä tähtiä jo pidemmän aikaa, ja osa niistä on ehtinyt tehdä jo täyden kierroksen elliptisillä kiertoradoillaan galaksin ytimen ympäri. ​4​

Jälleen kerran meillä on esimerkki ilmiön tulkinnasta, joka on otettu varmana todisteena yleisestä suhteellisuusteoriasta sen sijaan, että annettaisiin tilaa myös muille selitysmalleille. Erityisesti kun toinen selitysmalli näyttää selittävän monet osaseikat ja havainnot paremmin kuin tämä eksoottinen standardi-malli, josta on tullut virallisen kosmologian kulmakivi. Asiaa korostaa vielä se tosiasia, että gravitaationlinssiä pidetään yhtenä parhaista yleisen suhteellisuusteorian todisteista. Tämänkin osoittautuessa yhdeksi valtavirtakosmologian illuusioksi, voidaan koko astrofysiikan vallitseva paradigma jälleen asettaa kyseenalaiseksi.


  1. ​*​
    Einsteinin teoria ennustaa valon taipumisen tähden ympärillä kaavalla 4GM/c2R, kun perinteisellä newtonilaisella mekaniikalla se olisi 2GM/c2R.
  2. ​†​
    Optisella taittumisella voidaan selittää myös niin kutsuttu ”Einsteinin risti”, jossa esimerkiksi tähden tai galaksin takana oleva kohde näkyykin monena kuvana tämän etualalla olevan kohteen ympärillä. Optinen taittuminen selittää paremmin myös sen, miksi Einsteinin ristissä valon taajuudet ovat muuttuneet ja kohde voi näkyä esimerkiksi sinisenä.
  3. ​‡​
    Täytyy kuitenkin ottaa huomioon, että esimerkiksi Auringon plasma-huntu eli korona on tiheämpää lähempänä Auringon pintaa ja heikkenee mentäessä ulos päin eli senkään optinen taittaminen ei toimi täysin samalla tavalla kuin yhdenmukaisen optisen linssin.
  1. 1.
    Thornhill W. Gravitational Waves. Holoscience. Published February 2016. Accessed November 2020. https://www.holoscience.com/wp/gravitational-waves/
  2. 2.
    Schneider P, Ehlers J, Falco EE. Gravitational Lenses. Springer; 1999.
  3. 3.
    Gupta RC. Bending of Light Near a Star and Gravitational Red/Blue Shift : Alternative Explanation Based on Refraction of Light. arxiv.org. Accessed November 2020. https://arxiv.org/ftp/physics/papers/0409/0409124.pdf
  4. 4.
    Dowdye E. Dr. Ed Dowdye: Solar Gravitation and Solar Plasma Wave Propagation Interaction | EU2014. Youtube. Published June 2014. https://www.youtube.com/watch?v=CnvOybT2WwU

LIGO ja oletetut gravitaatioaallot

Tulimme johtopäätökseen, joka oli hyvin huolestuttava. He eivät erottaneet signaalia melusta.

Emeritus professori Andrew Jackson

Syyskuun 14:sta päivänä vuonna 2015 Caltechin ja MIT:n tutkimusryhmä kertoi havainneensa gravitaatioaaltoja ensimmäistä kertaa historiassa. Havaitun signaalin sanottiin olevan lähtöisin kahden mustan aukon yhdistymisen aikaan saamasta gravitaatioaallosta. Myöhemmin tehtiin lukuisia havaintoja lisää, ja vuonna 2017 LIGO:n perustajat saivat Nobelin fysiikan palkinnon. Einsteinin yleinen suhteellisuusteoria todistettiin jälleen kerran päteväksi.

Vai todistettiinko? Oliko kyseessä kiistaton tieteellinen havainto vai oliko kyseessä vain suuren luokan vahvistusharha, joka sai tutkijat tulkitsemaan tuloksia itselleen edullisella tavalla (varmistaen samalla jatkuvat rahahanat)? Käydään ensiksi läpi LIGO:n perusteet ja käsitellään tämän kritiikkiä.

Courtesy Caltech/MIT/LIGO Laboratory

Mikä LIGO?

LIGO eli Laser Interferometer Gravitational-Wave Observatory on Caltechin ja MIT:n käytössä oleva maailman suurin ja kallein ”gravitaatio-observatorio”, jonka pyrkimyksenä on gravitaatioaaltojen havaitseminen. LIGO koostuu kahdesta neljä kilometriä pitkästä varresta, jotka ovat 90 asteen kulmassa toisiinsa nähden. Koska gravitaatioaaltojen ei katsota olevan sähkömagneettisella spektrillä, vaan aivan oma lajinsa, LIGO toimii täysin ”sokkona” ja eristettynä ympäristöstä.​1​

LIGO:n taustalla oleva teoria on sidoksissa Einsteinin yleiseen suhteellisuusteoriaan, jonka mukaan massalla on kyky aiheuttaa kaareutumista ja aaltoja aika-avaruudessa. Toisin sanoen gravitaatioaaltoja. Näitä aaltoja voidaan teoreettisesti havaita laser interferometrillä.

Interferometri. Caltech/MIT/LIGO Lab

Interferometri on tekninen väline, jossa on valonlähde, puoliläpäisevä peili (”säteen halkaisija”), peilejä ja sensori. Valonlähteestä lähtee lasersäde, joka jakaantuu puoli läpäisevässä peilissä kahdeksi säteeksi. Nämä säteet kimpoavat peileistä takaisin ja osuvat yhtä aikaa sensoriin, joka tallentaa muodostuneen interferenssikuvion​*​. Myös LIGO toimii tällä periaatteella, mutta se eroaa muista interferometreistä massiivisella koolla ja herkkyydellään.

Interferenssikuvio. Warren Leywon, CC BY-SA 4.0

Gravitaatioaallot ja interferometri

Teorian mukaan gravitaatioaallot saavat itse avaruuden venymään toiseen suuntaan ja supistumaan samalla toiseen suuntaan. Näin ollen LIGO:n toinen varsi teorian mukaan venyisi gravitaatioaallon aiheuttamana hetkellisesti toista vartta pidemmäksi, jonka vuoksi valoaallot eivät saapuisi sensoriin enää samaan aikaan. Tämä näkyisi interferenssikuviona. Gravitaation aiheuttama venyminen on Caltechin mukaan kuitenkin äärimmäisen minimaalista. Heidän mukaansa gravitaatioaallon aiheuttama LIGO:n varren venyminen voi olla niinkin vähäistä kuin 1/10000 protonin leveydestä (eli 10-19 m!).​2​

Massiivisena gravitaatioaaltojen lähteenä on oletetusti esimerkiksi kahden mustan aukon yhdistyminen, jonka LIGO väittää laitteillaan havainneen. 21. toukokuuta 2019 he havaitsivat signaalin (joka nimettiin GW190521:ksi), kahdella eri interferometrillä, joista toinen on 4 kilometriä pitkä Yhdysvalloissa sijaitseva ja toinen on 3 kilometrin pituinen Italiassa sijaitseva laite. Laitteet havaitsivat lyhytkestoisen, alle sekunnin kymmenesosan pituisen signaalin, joka muistuttaa neljää lyhyttä hytkymistä. Tutkijoiden mukaan GW190521:n loi lähde, joka on arviolta 5 gigaparsecin päässä. Tutkijat olettivat signaalin olevan peräisin kahden mustan aukon yhdistymisestä. ​3​

Kahdella eri interferometrillä yhtä aikaa havaittua signaalia kutsutaan ”multi-messenger eventiksi”. Tämä on erityisen haluttu tapahtuma, koska tällä voidaan parhaiten laskea mahdollisesta signaalista pois ympäristön häiriö, kuten seismisyys. Kahdella eri interferometrillä havaittu signaali ei kuitenkaan automaattisesti takaa sitä, että kyseessä on gravitaatioaallon aikaan saama signaali, vaan tutkijoiden tehtävänä jää aina signaalin tulkitseminen. LIGO:n tutkijaryhmä on ilmaissut hyvinkin itsevarmasti, että havainnot olivat gravitaatioaaltoja, mutta kaikki eivät ole olleet yhtä vakuuttuneita.

Kuvituskuva kahden mustan aukon yhdistymisen aiheuttamista gravitaatioaalloista. Image credit: LIGO/T. Pyle

Kritiikki

Keskeisin ongelma LIGO:n gravitaatioaaltotutkimuksessa on juuri siinä, että oletettujen gravitaatioaaltojen signaalit ovat mitättömiä verrattuna taustakohinaan, joka voi aiheutua esimerkiksi seismisyydestä, lämpötilan vaihtelun aiheuttamasta liikkeestä tai muusta taustakohinasta. LIGO:n analyysin keskiössä on taustamelun eliminointi kahden eri interferometrin avustuksella. jättäen jäljelle residuaalisen signaalin, jonka oletetaan merkitsevän gravitaatioaaltoa.

Tämä ei kuitenkaan ole ongelmatonta, sillä kukaan ei varmuudella tiedä, miltä gravitaatioaallon aiheuttaman signaalin tulisi näyttää, mikäli niitä ylipäätään on olemassa. LIGO Caltechin mukaan heillä on olemassa monimutkaiset systeemit, joilla häiriösignaalit voidaan suodattaa pois, mutta heidän analyysinsä on saanut osakseen paljon kritiikkiä.

NewScientistin mukaan joukko signaalianalyysiin perehtyneitä fyysikkoja on tehnyt oman analyysinsä LIGO:n datasta. Ryhmän mukaan LIGO:n tutkijaryhmä on epäonnistunut antamaan vakuuttavaa esitystä minkään gravitaatio-tapahtuman havaitsemisesta. Ryhmän edustajan emeritysprofessori Andrew Jacksonin mukaan kyseessä on pelkkä illuusio. Jacksonin ryhmän analyysissä asteikolla 1-0​†​ ryhmä antaa vuoden 2015 gravitaatioaaltohavainnolle todennäköisyyden 0.000004. Toisin sanoen kyseessä miltei varmasti EI ollut gravitaatioaallon havaitseminen. ​4​

Tämä on LIGO:n tärkein tapa gravitaatioaaltosignaalin poimimiseksi taustamelusta. Mutta kun Jackson ja hänen tiiminsä tarkastelivat tietoja ensimmäisestä havaitsemisesta, heidän epäilynsä kasvoivat. Aluksi Jackson tulosti kaaviot kahdesta raaka-signaalista ja piti niitä päällekkäin ikkunalla. Hänen mielestään näiden kahden välillä oli jonkin verran korrelaatiota. Hän ja hänen tiiminsä saivat myöhemmin käsiksi LIGO-tutkijoiden julkaiseman taustadatan ja tekivät laskelman. He tarkistivat ja uudelleen tarkistivat. Mutta edelleen he havaitsivat, että Hanfordin ja Livingstonin ilmaisimien jäännösmeluilla oli yhteisiä piirteitä. ”Tulimme johtopäätökseen, joka oli hyvin huolestuttava”, Jackson sanoo. ”He eivät erottaneet signaalia melusta.”

NewScientist​4​

Lisäksi LIGO:a on kritisoitu siitä, että yli viidestäkymmenestä väitetystä signaalihavainnoista vuoden 2017 jälkeen ei ole ilmaantunut uusia multi-messenger tapahtumia​‡​. Yksi tällainen voi mennä jo tilastollisen sattuman piikkiin, eikä tilanne anna laisinkaan vakuuttavaa kuvaa koko tutkimuksesta. Lisäksi monia aluksi gravitaatiosignaaliksi luokiteltu on jälkeenpäin luokiteltu maapallolta lähtöisin olevaksi signaaliksi. Ongelmallisemmaksi tilanteen tekee vielä se, että tällaiset signaalit voivat näkyä yhtä aikaa myös useammassa interferometrissä ja ne voivat näyttää samalta, kuin gravitaatioaaltosignaalien oletetaan näyttävän, jolloin todellisen gravitaatioaallon löytämisen todistaminen menee miltei mahdottomaksi.​5​

Mitä tulee LIGO:n taustalla olevaan yleiseen suhteellisuusteoriaan, niin Wallace Thornhill kritisoi ylipäätään käsitettä ”aika-avaruudesta”. Kuinka aine voi kertoa avaruudelle ja ajalle kuinka kaareutua; mitä ajan kaareutuminen edes tarkoittaa, kun sillä ei ole fyysistä ulottuvuutta. Sana ”avaruus” vain tarkoittaa sijaintia kolmessa ulottuvuudessa. Kuinka voit kutoa ”aika-avaruuden kudoksen” ei-fyysisistä käsitteistä? Nämä sanat ovat täysin merkityksettömiä, Thornhill sanoo.​6​

Thornhill kritisoi voimakkaasti myös hämmästyttävällä varmuudella kerrottuja väitteitä LIGO:n signaalien alkuperästä. Väite, jonka mukaan tietty signaali on peräisin kahden mustan aukon yhdistymisestä etelätaivaan suunnalla 1.3 miljardia vuotta sitten, on täysin mahdotonta vahvistaa. Mitään näitä väitteitä ei voi todistaa. Tämä ei ole tiedettä.​6​

Kritiikin perusteella voidaan vetää johtopäätös, että kosmologia ja astrofysiikka on muuttunut scifiksi ja teatteriksi. Käytettäessä miljardeja rahaa näinkin hataralla pohjalla olevaan tutkimukseen, voidaan pohtia miten paljon tutkijoiden ja rahoittajien toiveet ja oletukset vaikuttavat tutkimustuloksiin? Vastaavasti sensaatio-otsikoita janoavat tiedelehdet ottavat tällaisen riemulla vastaan. Mutta missä ovat maltilliset ja kriittiset äänet, jotka haluavat suurempaa varmuutta ennen kuin aletaan julistaa uutta tieteellistä faktaa?

Vaarana tässä on jälleen kerran virheellisten pohjaoletusten kasaantuminen. Pahimmillaan virheelliset pohjaoletukset todistetaan virheellisesti kokeissa, jotka ovat niin massiivisia, ettei muut pysty niitä toisintamaan. Tieteen perusperiaate toistettavuus joutuu väistymään, ja olemme entistä enemmän kiinni vanhassa uskomusjärjestelmässä, jota on vaikea kumota ja mahdoton vahvistaa.


  1. ​*​
    Häiriö-kuvio
  2. ​†​
    Jossa 1 on täysin varma gravitaatioaaltosignaali ja 0 täysin varmasti EI ole kyseinen signaali.
  3. ​‡​
    Eli identtisiä signaaleja, jotka havaitaan samaan aikaan eri interferometreillä
  1. 1.
    LIGO C. What is LIGO? LIGO Caltech. Published 2020. Accessed 2020. https://www.ligo.caltech.edu/page/what-is-ligo
  2. 2.
    Caltech L. What is Interferometer. Caltech LIGO. Published 2020. Accessed November 5, 2020. https://www.ligo.caltech.edu/page/what-is-interferometer
  3. 3.
    News R. A “bang” in LIGO and Virgo detectors signals most massive gravitational-wave source yet. LIGO Caltech. Published September 2, 2020. Accessed 2020. https://www.ligo.caltech.edu/news/ligo20200902
  4. 4.
    Brooks M. Exclusive: Grave doubts over LIGO’s discovery of gravitational waves. NewScientist. Published October 31, 2018. Accessed November 6, 2020. https://www.newscientist.com/article/mg24032022-600-exclusive-grave-doubts-over-ligos-discovery-of-gravitational-waves/
  5. 5.
    Mozina M. Posts: 2109 Joined: Thu Feb 23, 2012 5:35 pm LIGO: Water water everywhere, but not a drop to drink. Thunderbolts.info. Published January 12, 2020. Accessed November 6, 2020. https://thunderbolts.info/forum3/phpBB3/viewtopic.php?f=3&t=159
  6. 6.
    Thornhill W. Gravitational Waves. Holoscience. Published February 26, 2016. Accessed November 6, 2020. https://www.holoscience.com/wp/gravitational-waves/

Walter Russellin avoin kirje tiedemaailmalle

Kesällä aloitin erään henkilön ehdotuksesta käännösprojektin. Halusin kääntää Russellin teoksen A New Concept of the Universe, joka on lyhyehkö tutkielma Russellin kosmogoniasta. Tämä teos aikanaan lähetettiin sadoille johtaville tiedemiehille, yliopistoille ja median edustajille yhdessä avoimen kirjeen kanssa. Tavoitteena oli saada yleiseen tietoisuuteen tämä uusi käsitys maailmankaikkeudesta.

Sain käännettyä kyseistä teosta noin 40%, mutta jouduin laittamaan projektin jäihin, koska kustannusoikeudet eivät olleet tilanteeseeni sopivat. Ehkä tämä voi joskus vielä muuttua jos tulee tarpeeksi kiinnostusta, ja tämä voitaisiin tehdä esimerkiksi ennakkotilausperiaatteella, jolloin en joutuisi ottamaan kohtuutonta taloudellista riskiä.

Edellä mainitun teoksen alussa on Russellin avoin kirje tiedemaailmalle vuodelta 1953, ja haluan tässä blogissa julkaista siitä käännöksen. Sanottakoon vielä se, että minulle on tulossa postissa pari kappaletta lisää Russellin teoksia ja tulevaisuudessa tarkoitukseni on kirjoitella vielä lisää blogauksia kyseisen miehen kosmogoniasta. Tämä avoin kirje on hyvä pohjustus näille, ja muutenkin historialliselta kannalta kiinnostava.

Walter Russell opettamassa. Kuva: University of Science & Philosophy / www.philosophy.org

Avoin kirje tiedemaailmalle

Hyvät herrat:

Tämä tiedemaailmalle osoitettu avoin kirje, jota täydentää Tutkielma Russellin kosmogoniasta, ollaan lähettämässä arviolta 350 National Academy of Sciencen ja Royal Society of Londonin jäsenelle, 100 yliopistolle ja 300 johtavalle uutislehdelle.

Tämä ilmoitus uudesta käsityksestä Valolle, Aineelle, Energialle, Sähkölle ja Magnetismille on yksinkertainen, mutta kokonainen, johdonmukainen sekä käyttökelpoinen kosmogonia, joka tulee mahdollistamaan tulevaisuuden tiedemiehille visualisoida universumi YHTENÄ KOKONAISUUTENA, ja se tulee avaamaan oven Transmutaation uudelle aikakaudelle.

Muistaen tärkeät kontribuutiot, joita olen jo tieteelle tehnyt, kuten työni vedyn oktaavin täydentämisessä, ja aikaisempi kahden Atomipommin alkuaineen löytäminen, jotka on annettu tiedemaailmalle minun kahdessa alkuaineiden jaksollisessa järjestelmässäni vakuuttaa minut siitä, että tulette vakavasti harkitsemaan näitä asiakirjoja.

Tämänhetkinen uhkaava maailman tila tekee välttämättömäksi sen, että tiede paljastaa tavan, jolla heikompikin valtio pystyy suojelemaan itseään vahvimmalta tehden hyökkäykset maalta, mereltä ja ilmasta hyödyttömiksi.

Tämä uusi tieto tulee antamaan tieteelle sen voiman.

Englanti olisi voitu saada immuuniksi tuhoisalta pommitukselta, jos maailma olisi ollut vastaanottavainen näille uusille tieteellisille löydöille, jotka pyrin antamaan toisen maailmansodan alkaessa. Tiede käytti hyödykseen kahta yllä mainittua atomipommin alkuainetta, jotka kartoitin ja joihin sain tekijänoikeudet vuonna 1926.

Maailma tarvitsee uusia metalleja. Monet uudet ruostumattomat suuremman tiheyden, muovailtavuuden ja sähkönjohtavuuden metallit odottavat jakaantumistaan suurina määrinä hiilestä ja piistä. Nämä tullaan löytämään, kun tiede hylkää ajatuksen aineesta substanssina, ja tulee tietoiseksi siitä gyroskooppisen liikkeen hallinnasta, joka tulee halkaisemaan hiilen sävelen isotoopeiksi, kuten musikaalinen asteikko jakaantuu korotettuihin ja alennettuihin säveliin.

Kemiallisissa alkuaineissa korotetut ja alennetut sävelet ovat isotooppeja. Ihminen pystyy tuottamaan niitä luontoa paljon suuremman määrän, sillä luonto alkaa pilkkomaan hänen sävyjään vasta kaksi oktaavia hiilen jälkeen. Tulevaisuuden metallurgeille on olemassa mielettömiä mahdollisuuksia luoda uusia metalleja hiilen ja piin oktaaveissa.

Vieläkin tärkeämpää maailmalle tässä kriittisessä ajassa on tuottaa loputtomia määriä ilmaista vetyä. Tätä ihanteellista painotonta polttoainetta voisi muuntaa liikkeessä ollessaan suoraan ilmakehästä ilman tarvetta sen varastoimiselle.

On olemassa tärkeitä asioita, jotka voisivat nyt olla tiedossa, jos Keplerin löydökset olisivat paljastaneet geometrisen symmetrian faktat ja aaltokentän kahdensuuntaisen kaareutuvuuden.

Hänen elliptisten kiertoratojen lait todistavat sitä, että hän oli lähellä sen löytämistä, että neljä – ei kaksi – magneettista napaa hallitsevat tämän kaksisuuntaisen universumin kahta vastakkaista tasapainoa. Pelkällä kahdella navalla kolmiulotteinen aikaintervallien ja jaksojen kaareutuva universumi olisi mahdoton. Tasapainoisella universumilla täytyy olla kaksi napaa sentripetaalisen, genero-aktiivisen liikkeen hallintaan, ja kaksi kompensoivaa napaa hallitsemaan sentrifugaalista, säteilevää voimaa.

Tällaisen tiedon keinoilla tiede pystyisi maapallolla pääsemään eroon minkä tahansa valtion hyökkäyksen pelosta riippumatta siitä, tulisiko hyökkäys maalta, mereltä tai ilmasta.

Tämä uusi tieto tulee antamaan tieteelle syyn kaikkiin vaikutuksiin, jotka ovat jo vuosisatojen tutkimuksen aikana hämänneet tieteellisten tarkkailijoiden aisteja.

Ihmisellä on yhtä hyvin Mieli kuin aistit, mutta hän on antanut etusijan aistien antamalle todistusaineistolle rakentaessaan kosmogoniaansa. Ihminen pystyy järkeilemään aisteillaan, mutta hän ei pysty niillä tietämään. Järkeily on aistien kautta ajattelemista, ei Mielen tietämistä. Hän on myös synnyttänyt vaikutuksia tietämättä niiden syytä.

Aistit eivät ole paljastaneet ihmiselle, että tämä on pelkän liikkeen aikaan saama ja vailla substanssia oleva maailmankaikkeus. Ne eivät myöskään ole kertoneet hänelle polariteetin periaatetta, joka jakaa universumin tasapainotilan vastakkaisiksi pareiksi luodakseen sukupuolellisesti jakaantuneen kaksisuuntaisen sähköisen universumin.

Ihmisen historiassa on tullut aika, jolloin yksistään tieto voi ihmiskunnan pelastaa. Ihminen on liian pitkäksi aikaa jättänyt Luojan pois hänen luomistyöstään ajatellen, että häntä ei pystytä todistamaan laboratoriossa.

Luojaa ei pelkästään pystytä todistamaan laboratoriossa, vaan tämän faktan seurauksena ihminen pystyy ratkaisemaan lukuisia tähän mennessä salattuja universumin mysteerejä, kuten siemenen kasvun, elämän ja kuoleman syklit, inerttien jalokaasujen toiminta toistuvien vaikutusten sähköisinä tallentimina ja atomin rakenteen todellinen prosessi.

Saatat ymmärrettävästi kysyä, miksi olen pitänyt tämän tiedon niin monta vuotta itselläni. En ole sitä itselläni pitänyt. Vuodesta 1926 lähtien, jolloin ensimmäistä kertaa julkaisin valmiit alkuaineiden jaksolliset järjestelmät aina toisen maailmansodan alkuun saakka, jolloin yritin organisoida laboratorioryhmää pelastamaan Englantia, yritin turhaan antaa niitä maailmalle.

Hyväksyin ja toimin myös The Society of Arts and Sciences:in presidenttinä New Yorkissa seitsemän vuotta, jolloin ainoana tarkoituksenani oli antaa maailmalle tämä uusi kosmogonia, joka perustuu kaksisuuntaiseen, jatkuvaan ja tasapainoiseen universumiin korvatakseni yksisuuntainen jatkumaton universumi, jonka oletetaan laajenevan lämpökuolemaan saakka.

Tänä aikana luennoin väärinymmärryksestä, jonka mukaan vety olisi jaksollisen järjestelmän ensimmäinen alkuaine. Selitin, että on olemassa kaksikymmentä yksi muuta alkuainetta, jotka edeltävät tätä ja vety itsessään ei ole yksi alkuaine, vaan kokonainen monitahoinen oktaavi. Selitin myös mahdottomuutta alkuaineiden syntymiselle ilman sen lähteenä olevaa jalokaasua. Tuona aikana jaoin jaksollista järjestelmääni noin 800 tutkijalle ja yliopistolle.

Muuta kuin yllyttämistä vedyn ja raskaan veden isotooppien tutkimiseen, vaivannäöstäni ei tullut mitään, enkä saanut siitä mitään tunnustusta. Itse asiassa nämä niin kutsutut isotoopit eivät edes ole isotooppeja, vaan järjestyksen mukaisen oktaaviryhmän täysisävelisiä alkuaineita. Isotooppeja ei esiinny luonnossa ennen piin jälkeistä oktaavia. Syyt tähän on täysin selitetty meidän opintokurssillamme.

Kirjoitin kaksi kirjaa, annoin monta luentoa ja tein demonstraation yliopiston laboratoriossa todistaakseni, että alkuaineet eivät ole eri substansseja, vaan eri tavalla määritettyjä liikkeen painetiloja, ja atomin rakenne perustuu gyroskooppiseen periaatteeseen.

Yhden toisensa jälkeen keksinnöistäni päädyttyä toisten nimien alle, toimin ystävällisen tiedetoimittajan neuvon mukaisesti, ja pidättäydyin paljastamasta enempää kosmogoniastani kunnes se on täysin valmis ja kopiosuojattu.

On kestänyt monta vuotta saada se niin valmiiksi, että se on haavoittumaton hyökkäyksille, mutta tämä on vihdoin saatu aikaan, ja tämä esillä oleva tutkielma on niin kokonainen lyhykäisyydessään, kuin koko kosmogonia on valmis yksityiskohdissaan.

En etsi välitöntä hyväksyntää tälle vallankumoukselliselle uudelle tiedolle. Sen sijaan toivon ja odotan, että sen siemenet tulevat kasvamaan tieteen tietoisuudessa. Koska olen jo lähenemässä 82 vuoden ikää, koen velvollisuudekseni julkistaa tämän faktan tieteelle tämän avoimen kirjeen ja tutkielman kautta nyt kun 935 sivua ja 182 diagrammia kattava Russellin kosmogonia, jonka yhdessä lahjakkaan vaimoni Laon kanssa olemme oppikurssiksi kirjoittaneet, on saatu valmiiksi.

Tätä kurssia opiskellaan ympäri maailmaa, ja opiskelijoidemme välityksellä tämä uusi tieto tulee lopulta muuttamaan maailman.

Sillä syvällä tahdolla lähetän tämän viestin eteenpäin ihmiskunnalle, että korkeampi sivilisaatio tulee nousemaan. On tullut aika tieteen ja uskonnon yhdistymiselle tai tietämättömyys Luojan universaaleista laeista tulee kadottamaan ihmisen maan päältä.

Toivoen, että tiedemaailma tulee tunnistamaan sen, että tässä tutkielmassa löytyy vastaus siihen perus syyhyn, jota se niin pitkään on väsymättömästi etsinyt, olen

Vilpittömästi sinun,

Walter Russell Helmikuun 13, 1953

Kuka oli Walter Russell?

Uskon, että keskinkertaisuus on itse aiheutettua, ja nerous on omaa ansiotasi​*​

Walter Russell
Walter Russell. Kuva: University of Science & Philosophy / www.philosophy.org

1900-luvun renessanssinero

Olen tässä blogissa julkaissut aikaisemmin kaksi Russellia käsittelevää artikkelia, joissa olen lyhyesti käsitellyt tämän 1900-luvun renessanssimiehen luonnonfilosofiaa tai kosmogoniaa, kuten hän itse asian sanoisi. Koska Russell on varsin tuntematon henkilö Suomessa, niin on paikallaan esitellä hieman yksityiskohtaisemmin miehen elämää ja työtään, jotta voimme paremmin arvostaa hänen saavutuksiaan. Pääasiallisena lähteenä tässä artikkelissa käytän Glenn Clarkin teosta The Man Who Tapped The Secrets Of The Universe.​†​

Walter Russell (1871–1963) oli aikanaan harvinaisen monipuolinen lahjakkuus. Hän oli kuvanveistäjä, maalari, arkkitehti, muusikko, filosofi, mystikko, ratsastaja, taitoluistelija, tiedemies ja keksijä​‡​. Huolimatta siitä, että hän oli perehtynyt näinkin useaan alaan, niin hänellä oli hämmästyttävä kyky suorittaa näitä kaikkia korkealla tasolla. Tämä selittyy Russellin mukaan erityisillä luonteenpiirteillä.

Russellin mukaan kaikilla merkittävillä ihmisillä on kolme yhteistä piirrettä, joita ei voi oppia kirjoja lukemalla. Kaikista silmiin pistävin niistä on se, että kaikki suurihmiset tuottavat valtavan määrän työtä. Toisena piirteenä he eivät koskaan tunne väsymystä​§​, ja kolmantena heidän mielensä kasvaa vanhetessaan yhä loistavammaksi. Clarkin mukaan Russell on erinomaisesti todistanut tämän todeksi omassa elämässään, ja hänen työnsä monipuolisuus, määrä ja laatu vastaavat helposti viiden ihmisen elämäntyötä. ​1​

Sähköinen energia, joka motivoi meitä ei ole kehoissamme ollenkaan. Se on osa universaalia varantoa, joka virtaa lävitsemme universaalista lähteestä halumme ja tahtomme asettamalla intensiteetillä.​¶​

Walter Russell​1​

Russellin elämän pääpiirteitä (Clarkin mukaan)

Russell syntyi Bostonissa Massachusettsin osavaltiossa toukokuun 19:sta päivänä vuonna 1871. Hän kävi kyläkoulua miltei kymmenen vuoden ikään asti, jonka jälkeen hän joutui perhetilanteen takia menemään töihin. Hän onnistui saamaan töitä kuivatavarakaupasta 2.5 dollarin viikkopalkalla. Jo tässä iässä nuorella Walterilla oli uskomus siihen, että meillä kaikilla on sama mahdollisuus rajattomaan universaalin älyn apuun, joka vaatii pelkästään tahdon ja luottamuksen ”mestariavaimen”.

Walter oli pienestä lapsesta saakka musikaalisesti lahjakas, ja tämän taidon avustuksella hän onnistui saamaan kolmetoista vuotiaana työn kirkon urkujensoittajana. Samalla hän aloitti opiskelut taidekoulussa.

Noin viisitoista vuotiaana Russell sai kesätöitä hotellin pikkolona. Palkka tuosta työstä oli vain kahdeksan dollaria kuukaudessa, mutta hänelle sanottiin, että pikkolo tulee saamaan noin 100 dollaria kaudessa pelkästään tippeinä. Kun Walterille ensimmäistä kertaa tarjottiin tippiä, jokin hänessä sai hänet kieltäytymään sen vastaanottamisesta. Hänellä kesti hetki ymmärtää miksi tipin vastaanottaminen ei tuntunut oikealta ja sai ahaa-elämyksen. Hän halusi olla paras pikkolo maailmassa ja ainoa, joka tekee työnsä innolla ottamatta kuitenkaan vastaan tippiä.

Hotellin vieraat rakastivat Walteria ja alkoivat kutsua häntä illallisjuhliin ja purjehdusretkille. Hotellin johdon yrittäessä estää tämän sääntöihin vedoten, hotellin asiakkaat sanoivat, etteivät tulisi koskaan takaisin tähän hotelliin, ellei sääntöön tehtäisi poikkeusta. Kauden lopuksi 100 dollarin tippien sijaan hän olikin saanut kasaan 850 dollaria myymällä taidettaan.

Vuodesta 1897–1898 Russell toimi Collier’s Weeklyn taidetoimittajana, jonka jälkeen hän toimi Collier’s and Centuryn sotataiteilijana. Vuonna 1900 hän sai valmiiksi allegorisen maalauksen Might of the Ages, josta hän sai paljon kansainvälistä tunnustusta. Vuodesta 1900 vuoteen 1914 Russell maalasi erityisesti merkkihenkilöiden lasten muotokuvia ympäri maata, ja tämän jälkeen merkkihenkilöiden muotokuvia.

Might of the Ages. Russellin allegorinen mestariteos. Kuva: University of Science & Philosophy / www.philosophy.org

Seuraavassa vaiheessa elämäänsä Russell toimi kiinteistöalalla sekä suunnitellen että toteuttaen merkittäviä rakennusprojekteja. Vaikka Russellilla ei ollut arkkitehdin koulutusta, niin hän muun muassa suunnitteli, hoiti rahoituksen ja rakennutti lukuisia merkittäviä rakennusprojekteja, kuten Hotel des Artistes, Hotel Pierre ja monia muita rakennuksia. Monet Russellin toteuttamista asumiskiinteistöistä perustuivat ”yhteinen omistajuus” periaatteeseen, jonka tavoitteena oli hyödyttää yhtä lailla kaikkia osapuolia sen sijaan, että voitot ja hyöty menisivät yhdelle taholle, kuten perinteisessä kiinteistötoiminnassa.

Viisikymmentäkuusi vuotiaana Russell alkoi täysin sattuman kaupalla kuvanveistäjäksi, vaikka hänellä ei aikaisemmin ollut lainkaan moisesta kokemusta. Tämä tapahtui Russellin ollessa Society of Arts and Sciences:n presidenttinä. SoAS:n tehtävänä oli antaa palkinto Thomas Edisonille. Sattuman seurauksena taitelija, jonka tuli tehdä palkintoon liittyvän veistoksen oli epäonnistunut, joten Russell päätti tehdä sen itse. Tämä oli suuri riski, sillä hän ei ollut aikaisemmin käsitellytkään savea.

Riski kannatti, sillä veistos ylitti kaikki odotukset ja käynnisti Russellin huomattavan uran kuvanveistäjänä. Edisonin lisäksi Russell pääsi veistämään lukuisia muitakin merkkihenkilöitä, kuten Mark Twainin, Joan D’ Arcin ja Charles Goodyearin.

Walter Russellin tekemä veistos Thomas Edisonista. Kuva: University of Science & Philosophy / www.philosophy.org

Viimeinen vaihe Russellin elämässä liittyi tieteeseen. Russellia ei kiinnostanut niinkään universumin ilmiöiden ymmärtäminen, vaan hänen pyrkimyksenään ja lahjanaan oli nähdä ilmiöiden taakse. Toisin sanoen Russellin näkökulmasta ihmiset ja tiede eivät ole todellisuudessa pystyneet läpäisemään havaintomaailmaa, ja tämän seurauksena he yrittävät sokeasti tulkita ilmiöitä. Tämä on kuitenkin tuhoon tuomittua ilman ymmärrystä siitä AIHEUTTAJASTA, joka kaikkien ilmiöiden taustalla piilee. Tämän havaintomaailman taakse hän kertoi päässeensä mystisen kokemuksen kautta, jonka avulla universumin salaisuudet hänelle paljastettiin.

Hän muun muassa näki ennalta vedyn isotoopit sekä atomipommeissa käytettävät uraanin ja plutoniumin, ennen kuin tiedeyhteisö oli nämä löytänyt. Nämä hän kartoitti jo vuonna 1926 julkaisemassaan alkuaineiden jaksollisessa järjestelmässä​#​. Russellin tiede eroaa niin suuresti yleisestä luonnontieteestä, että Russellin teoriat ja ajatukset on kauan aikaa sitten tiedemaailmassa hylätty ja unohdettu. Käsittelen Russellin tiedettä tarkemmin toisissa artikkeleissa, mutta lopetetaan tämä seuraavaan lainaukseen:

On käytännössä parempi unohtaa substanssi, sillä yksistään vaihtelevat sähkön painetilat aallon eri osissa määrittävät vaihtelevuuden substanssissa ja tekevät kaikki ihmeet yhtä lailla luonnon kuin kemistinkin laboratoriossa. Elektronien ja protonien määrällä ei ole mitään tekemistä määrittäessä eri elementtejä, kuten yleisesti luullaan.​**​

Walter Russell

Walter Russell – Uusi ymmärrys maailmankaikkeudesta osa 1.

Walter Russell – Uusi ymmärrys maailmankaikkeudesta osa 2.


  1. ​*​
    ”I believe that mediocrity is self-inflicted and that genius is self bestowed.”
  2. ​†​
    Tätä artikkelia voidaan pitää kyseisen teoksen referaattina, enkä siksi laita erikseen tähän teokseen viittaavia lähdeviitteitä.
  3. ​‡​
    Koska Russell on saavuttanut niin paljon niin monelta alalta, joudun artikkelin laajuuden huomioon ottaen rajaamaan joitakin osa-alueita pois. Hän oli esimerkiksi taitoluistelun kansallista eliittiä ja erinomainen hevosten kouluttaja ja ratsastaja, mutta jätän niiden käsittelyn vain mainintaan.
  4. ​§​
    Russell sanoi tuntevansa väsymystä ainoastaan silloin, kun hän ei seuraa todellista inspiraatiotaa, vaan käyttää energiaa väärin. Sen sijaan seuratessaan inspiraatiotaan hän ei koskaan tuntenut väsymystä.
  5. ​¶​
    The electric energy which motivates us is not within our bodies at all. It is a part of the Universal Source with an intensity set by our desires and our will.
  6. ​#​
    Jota käsittelen toisessa artikkelissa.
  7. ​**​
    it is better practically to forget substance, for the varying pressures of electricity in different sections of the wave alone determines the variation of substance and perform all the miracles of the laboratory of Nature, as well as that of the chemist.
  1. 1.
    Clark G. The Man Who Tapped The Secrets Of The Universe. Kessinger Publishing; 2010.

Abioottinen öljy – haastamassa teoriaa öljyn alkuperästä

Hiilivedyt eivät ole biologiaa, jota geologia on muokannut (kuten perinteinen näkemys olettaa), vaan ennemminkin geologiaa, jota biologia on muokannut.

Thomas Gold 1920-2004

Yleisen tieteellisen näkemyksen mukaan maapallon öljyvarannot ovat peräisin orgaanisen aineksen maatumisprosesseista. Tämän vuoksi öljyä kutsutaankin fossiiliseksi polttoaineeksi, sillä sen katsotaan olevan peräisin muinaisista kasveista, eliöistä ja eläimistä. Abioottinen öljy-teoria haastaa tämän juurtuneen käsityksen esittäessään, että öljy syntyykin maapallon sisässä luontaisten prosessien kautta, eikä orgaanista ainesta tähän tarvita.

Öljy (maaöljy tai raakaöljy) on hiilestä ja vedystä koostuva yhdiste eli hiilivety-yhdiste.

Abiogeenisen hypoteesin maaöljyn synnylle ehdotti ensimmäisen kerran Georgius Agricola 1500-luvulla, ja useita muita abiogeenisia hypoteeseja 1800-luvulla ehdottivat erityisesti Preussin maantieteilijä Alexander von Humboldt, Venäjän kemisti Dmitri Mendelejev (1877) ja ranskalainen kemisti Marcellin Berthelot. Abiogeeniset hypoteesit heräsivät uudelleen 1900-luvun viimeisellä puoliskolla Neuvostoliiton tiedemiesten keskuudessa, joilla ei ollut juurikaan vaikutusta Neuvostoliiton ulkopuolella, koska suurin osa heidän tutkimuksistaan julkaistiin venäjäksi.

Modernin abioottisen raakaöljyn teorian kehitti venäläinen Nikolai Alexandrovitch Kudryavtsev vuonna 1951 Athabascan öljyhiekan analyysin perusteella. Hypoteesin määritteli ja popularisoi lännessä astrofyysikko Thomas Gold, joka kehitti teoriansa vuosina 1979–1998, ja julkaisi tutkimuksensa englanniksi.

Yksi keskeisimmistä argumenteista bioottiselle öljyn alkuperälle (yleinen käsitys) on maaöljystä löytyvät biomarkkerit, jotka ovat öljystä löytyviä biologista alkuperää olevia molekyylejä. Koska maaöljystä löydetään biomarkkereita, niin sen katsotaan olevan biologista alkuperää. Asian voi kuitenkin nähdä toisellakin tavalla. Abioottisen teorian mukaan biomarkkerit eivät ole todiste öljyn biologisesta alkuperästä, vaan ne ovat tulleet öljyyn vasta myöhemmin öljyn noustessa pintaan ja ollessa vuorovaikutuksessa biologisten organismien kanssa.

Abioottista öljyä tukevat myös havainnot diamondoideista, joita maaöljy sisältää. Diamondoidit ovat molekyylejä, joilla on timantinkaltainen kristallirakenne, ja niiden löytyminen maaöljystä tukee teoriaa, että öljy syntyy valtavassa paineessa maapallon kuoren sisässä. Teoriaa tukee myös vuonna 2009 julkaistu ruotsalainen tutkimus, jonka mukaan simuloimalla 60–150 km maapallon kuoren sisällä olevaa painetta ja lämpötilaa, voitiin hiilivetyjä muodostaa ilman biologiaa.​1​

Sir Robert Robinson, orgaaninen kemisti ja Royal Societyn presidentti

Itse asiassa en voi korostaa liikaa sitä, että raakaöljyllä ei ole sellainen koostumus, joka muunnellulla biogeenisellä tuotteella oletettaisiin olevan, ja kaikki argumentit muinaisen öljyn koostumuksesta sopivat yhtä hyvin tai paremmin käsitteeseen primordiaalisesta hiilivetyjen sekoituksesta, johon biotuotteita on lisätty.

Sir Robert Robinson, President, Royal Society, 1963

Koska asia ei kuitenkaan ole aivan näin yksinkertainen, niin käydään läpi argumentteja puolesta ja vastaan.​2​

Biogeenistä alkuperää tukevia argumenttejä.

1. Raakaöljy sisältää molekyyliryhmiä, jotka voidaan selkeästi identifioida monimutkaisten, mutta yleisten orgaanisten molekyylien hajoamistuotteiksi, eikä näitä ole voinut syntyä ilman biologisia prosesseja.

2. Raakaöljy näyttää usein optisen aktiivisuuden ilmiön, toisin sanoen polarisaation tason kääntymistä, kun valo kulkee sen läpi. Tämä kertoo, että oikeakätinen ja vasenkätinen symmetria ei ole yhtä lailla paikalla, vaan toista symmetriaa suositaan. Tämä on yleensä biologisen materiaalin ominaisuus, eikä sitä esiinny ei-biologisissa nesteissä.

3. Jotkin raakaöljyt näyttävät selkeän preferenssin molekyyleille, joilla on pariton määrä hiiliatomeja. Ilmiö voidaan ymmärtää biologisille aineille tyypillisien molekyylien hajoamisena.

4. Raakaöljyä löydetään pääasiassa sedimentti-esiintymistä ja vain harvoin primaarisessa kalliossa. Sedi-menteissäkin se suosii geologisesti nuorempaa. Monissa tapauksissa nämä sedimentit näyttävät olevan rikkaita hiilimateriaaleista, jotka voidaan tulkita biologiseen alkuperään, ja lähdemateriaalina raakaöljy-esiintymille.

Abiogeenistä alkuperää tukevia argumentteja.

1. Raakaöljy ja metaani löytyvät usein maantieteellisesti pitkistä viivoista ja kaarista, jotka liittyvät enemmänkin maan kuoren syvälle menevään suuren skaalan rakenteeseen sen sijaan, että kyseessä olisi pienen mittakaavan sedimentti-esiintymiä.

2. Hiilivetyrikkaat alueet ovat yleensä hiilivetyrikkaita monella eri tasolla, vastaten aivan eri geologisia ajanjaksoja, ja yltäen alas kiteiseen alakertaan, joka on sedimentin alla. Hiilivetynesteiden tunkeutuminen alhaaltapäin selittäisi tilanteen perinteistä teoriaa paremmin.

3. Jossakin syvemmältä ja kuumemmilta tasoilta tulevassa raakaöljyssä ei ole juuri ollenkaan biologisia merkkejä. Optinen aktiivisuus ja parittomien hiiliatomien määrä ovat kokonaan poissa, ja olisi vaikeaa olettaa, että näin täydellinen biologisten molekyylien tuhoutuminen olisi tapahtunut tämän aikaan saamiseksi jättäen substanssin muuten samanlaiseksi kuin vastaavat raakaöljyt.

4. Metaania löytyy monista paikoista, jossa biogeeninen alkuperä on epätodennäköistä tai missä biologiset esiintymät ovat riittämättömiä: Suurissa valtameren syvänteissä täysin vailla sedimenttejä; magma- ja metamorfisten kivien halkeamissa (suurissa syvyyksissäkin); aktiivisilla vulkaanisilla alueilla (sielläkin, missä on hyvin vähän sedimenttejä); ikiroudassa ja valtamerten esiintymissä on valtavia määriä metaanihydraatteja (metaani-vesisekoitusta), joissa riittävän biologisen lähdemateriaalin läsnäolo on epätodennäköistä.

5. Suurten alueiden hiilivety-esiintymät näyttävät yleensä samanlaisia kemiallisia ja isotooppisia piirteitä huo-limatta siitä, että ne ovat vaihtelevaa koostumusta ja eri geologista aikaa. Tämänlaisia kemiallisia merkkejä voidaan nähdä joidenkin vähäisten ainesosien runsaussuhteissa, kuten tietyissä metallien jäämissä, joita öljystä voidaan löytää. Tämän seurauksena kemiallinen analyysi öljynäytteestä mahdollistaa öljyn yleisen alueen tunnistamisen, vaikka alueella on hyvin erilaisia muodostelmia, jotka voivat maaöljyä tuottaa. Esimerkiksi Lähi-Idästä peräisin olevan öljyn voidaan erottaa öljystä, joka on peräisin Etelä-Amerikasta.

6. Alueellisella hiilivetyjen yhteydellä inertin helium-kaasun kanssa, ja korkeamman luonnollisen heliumin vuotamismäärän kanssa maaöljyä sisältävillä alueilla ei ole selitystä biologisen öljyn alkuperän teorioissa.

Bioottinen vai abioottinen?

Öljyn alkuperästä on argumentteja puolesta ja vastaan. Toivottavasti tämä artikkeli herätti tervettä pohdintaa siihen, onko yleinen käsitys yhtä vankalla pohjalla, kuin mitä suurin osa ihmisistä ajattelee. ”Öljy on fossiilinen pottoaine” on mantra, jota on toistettu niin useasti ja laajalti, että harvalle tulee edes mieleenkään haastaa tätä käsitystä. Voiko olla, että tässäkin on kyse luonnontieteiden vakiintuneesta pohjateoriasta, jonka uusien sukupolvien tutkijat ottavat itsestään selvyytenä, eikä juuri kukaan rohkene tai ymmärrä alkaa tätä uudelleen testaamaan?

Mikäli öljyn alkuperä ei ole biologisissa prosesseissa, niin

1. Öljy ei ole fossiilinen polttoaine.
2. Öljy on uusiutuva energian lähde.
3. Öljyä tulisi etsiä syvemmältä kuin nykyään pääosin tehdään.
4. Öljyhuippu (peak oil) ei ole todellinen.

*Kaikki tässä artikkelissa käytetyt suorat käännökset englannista ovat tämän artikkelin kirjoittajan kääntämiä.

*Jos aihe herätti kiinnostusta, niin suosittelen tutustumaan tähän artikkeliin.

  1. 1.
    CARNEGIE INSTITUTION FOR SCIENCE . Hydrocarbons in the deep Earth? EurekAlert. Published 2009. Accessed 2020. https://www.eurekalert.org/pub_releases/2009-07/ci-hit072409.php
  2. 2.
    Gold T. The Origin of Methane (and Oil) in the Crust of the Earth. Web Archive. https://web.archive.org/web/20021015163818/http://www.people.cornell.edu/pages/tg21/usgs.html

Veden synty sähkökemiallisena prosessina

Näytämme, että veden on mahdollista muodostua Maapallon luonnollisessa ympäristössä sen sijaan, että se olisi Maan ulkopuolista alkuperää.

John Tse
  • Mistä vesi on tullut maapallolle?
  • Miksi komeettojen hännissä voidaan havaita vettä, mutta komeettojen pinnalla vettä ei ole havaittu?
  • Onko kaikki vesi maapallon vesikierrossa vanhaa vai voiko sitä syntyä lisää?
Kuvaaja Rifqi Ramadhan palvelusta Pexels

Johdanto

Vesi eli H2O on kaikille tuttu kemiallinen yhdiste. Se on planeettamme yleisin yhdiste ja sitä pidetään hyvällä syyllä elämän edellytyksenä. Vesi koostuu kahdesta vetyatomista ja yhdestä happiatomista, jotka muodostavat stabiilin molekyylin. Sen sijaan erotettuna vedyksi ja hapeksi nämä alkuaineet ovat herkästi reagoivia.

Vesikiertoa maapallolla kutsutaan hydrologiseksi kierroksi, jossa Auringon lämpövaikutus haihduttaa vettä ilmakehään, ilmakehässä vesi tiivistyy ja sataa maahan, josta se imeytyy lopulta maahan (osittain pohjavedeksi) ja aloittaa kiertonsa alusta.

Aleksi Kinnunen / Public domain

Veden alkuperä maapallolla on ollut pitkään suuri mysteeri, johon ei olla osattu antaa varmaa vastausta. Eri teorioita on useita, mutta yleisen tieteellisen käsityksen mukaan maapallo on syntynyt kuivana ja veden oletetaan vähitellen tulleen maapallolle vettä sisältävien komeettojen mukana tai vaihtoehtoisen teorian mukaan aurinkokuntaamme ympäröivästä muinaisesta kaasupilvestä (nebula), josta meidänkin planeettammekin oletetusti muotoutui. ​1​​*​

Meteoriittivesi?

Meteoriittiteoriaan maapallon veden alkuperänä on vaikea uskoa. Maapallolla on valtavasti vettä ja ajatus siitä, että kaikki se olisi tullut komeettojen mukana, kuulostaa epärealistiselta. Miksei esimerkiksi Marsissa, jossa muuten on suhteellisen samankaltaiset olosuhteet kuin maapallolla, ole sitten vastaavasti suurta määrää meteoriittien tuomaa vettä? Kuinka paljon vettä komeetoissa todistetusti edes on?

Astrofysiikassa komeettoja pidetään ”likaisina lumipalloina”, sillä niiden oletetaan olevan löyhästi kasassa olevia kasoja lunta, jäätä ja kiveä. ​2​ Kaikki tämä on kuitenkin vain oletusta pohjautuen havaintoihin komeettojen hännissä havaitulle vedelle. Jos spektrianalyysi havaitsee vesimolekyylejä komeetan hännässä, niin tarkoittaako se, että komeetan täytyy koostua suurelta osin vedestä?

Näin voisi helposti olettaa, mutta komeettojen pinnalla vettä ei kuitenkaan olla havaittu, vaikka komeettoja on päästy tutkimaan läheltä ja luotaimiakin ollaan komeetalle onnistuttu laskemaan​†​.

Likainen lumipallo vai kuiva murikka? ESA/Rosetta/NAVCAM.

Luotainten epäonnistuttua havaitsemaan vettä komeettojen pinnalla, asiantuntijat ovat tulleet siihen johtopäätökseen, että veden täytyy olla piilossa komeettojen sisällä, josta se suihkuaa avaruuteen. ​3​ Tämä johtopäätös on vallitseva näkemys siitäkin huolimatta, että vesimolekyylejä on havaittu esimerkiksi myös aurinkokunnan suurimmassa metallisessa komeetassa, 16 psyche:ssä.​‡​

Ongelmaan on olemassa toinenkin vaihtoehto, jota valtavirtatiede ei kuitenkaan syystä tai toisesta halua huomioida.

Sähkökemiallinen veden synty

Sähkökemiaan perehtynyt Tohtori Franklin Anariba esittää, että komeetoissa tapahtuu monimutkaisia sähkökemiallisia prosesseja. Nämä sähköiset prosessit tapahtuvat Auringon (+) ja komeetan (-) välisen sähköpotentiaalieron vaikutuksesta.

Komeettojen ytimet koostuvat pääasiassa siirtymämetalleista (esim. rauta, mangaani ja kupari) ja silikaatista (piidioksidi). Sähkövirran avulla näistä alkuaineista voi syntyä uusia yhdisteitä – mukaan lukien vettä – , joita voimme havaita esimerkiksi komeetan ympärillä tai sen plasmahännässä.

Anariban mukaan sähkökemiallinen malli ottaa huomioon

-Havaitun vetykaasupilven koman ympärillä
-Plasman syntymisen komeetalla (koma)
-Pölyhännän muodostumisen
-Ionisoituneen plasmahännän
-Ja äkillisen kaasun tuoton komeetoissa

Jos kivisillä (ja metallisilla) komeetoilla vettä voi sähkökemiallisen prosessin seurauksena syntyä spontaanisti, niin olisiko silloin mahdollista, että myös kuivana syntyneen maapallon vesi on lähtöisin samankaltaisista prosesseista?

Syntyikö maapallon vesi planeettamme sisällä?

Maapallon veden alkuperälle on ollut pitkään marginaalisia teorioita, joiden mukaan vesi syntyykin syvällä maapallon kuoren sisällä sen sijaan, että sillä olisi ulkopuolinen alkuperä.

Stephan Riessin (1898–1985) perustaman primary water-instituutin mukaan veden alkuperä on syvällä maapallon sisällä, jossa vettä on säilössä huomattavasti suurempi määrä kuin valtamerissä on yhteensä. Tätä vettä Riess kutsui primaarivedeksi, sillä tämän katsotaan olevan vettä, joka ei koskaan ole ollut mukana yleisesti tunnetussa veden kiertokulussa. Vähitellen noustessa pinnalle primaarivesi tulee osaksi toissijaista veden kiertoa. Riess toimi muun muassa kaivojen poraajana ja hänen mukaansa hän osasi löytää paikkoja, joista primaarivettä pääsee pinnalle.

Löytöni laitettiin käytännön kokeeseen etsimällä ja poraamalla lukuisia kaivoja. Saavutukset näistä testeistä oli 70 tuottavaa kaivoa 72 yrityksestä, kaikki on porattuna kovaan kallioon, ja kaikki sijaitsevat ongelma-alueilla, joita on yleisesti pidetty tuottamattomina.

Stephan Riess

Newscientist kertoi vuonna 2017 kanadalaisesta tutkimuksesta, jonka mukaan vettä syntyy maapallon kuoren sisällä 1400 asteen kuumuudessa ja valtavassa paineessa reagoiden piidioksidin ja nestemäisen vedyn kanssa​§​. Kyseisen artikkelin mukaan joissakin tutkimuksissa on esitetty, että maapallon sisässä on ”useamman valtameren verran” vettä vangittuna kvartsikiven sisässä.​4​

Lopuksi

Silikaatti eli piidioksidi eli kvartsi näyttää olevan yhteinen tekijä sekä sähkökemiallisesti vettä synnyttävissä komeetoissa että veden synnyssä maapallon sisällä. En osaa varmuudella sanoa onko maapallon sisäinen veden syntymisprosessi myös sähkökemiallinen, kuten komeetoissa. Se on kuitenkin tiedossa, että suuri paine saa aikaan mineraaleissa piezo-sähköä, joten tämän voisi olettaa olevan osatekijä lämpötilan ja paineen kanssa uuden veden syntymiselle.

Mikäli tämä on totta, maapallolla ei koskaan ole ollutkaan todellista vesikriisiä, vaan makeaa vettä on tarjolla enemmän kuin ihmiskunta edes tarvitsee. Se sijaitsee vain pohjavettä paljon syvemmällä ja siihen käsiksi pääsemiseksi tarvitsee vain porata syvempiä reikiä tai löytää alueita – kuten Riessin väitetään tehneen – joista primaarivesi pääsee kallion halkeamista nousemaan helposti pinnalle asti.

Lopuksi linkkaan tähän mielenkiintoisen videon (englanniksi), jossa Stephan Riess kommentoi Walter Russellin ajatuksia veden syntymisestä planeettojen sisällä.


  1. ​*​
    Tähän keskusteluun liittyy tieteellisessä keskustelussa isotoopit. Deuteriumin osuus normaalista vedystä on maapallon merissä samaa luokkaa, kuin komeettojen vedessä on havaittu. Tämän vuoksi on oletettu, että maapallon vesi on peräisin — ainakin osittain — astroroideista tai komeetoista.
  2. ​†​
    Esimerkiksi Rosetta tehtävä.
  3. ​‡​
    Kyseessä siis ei mikään likainen lumipallo!
  4. ​§​
    Huomaa, että piidioksidi (mineraalina kvartsi) on myös komeetoissa runsaasti esiintyvä aine. Voiko kyseessä olla samankaltainen prosessi?
  1. 1.
    Anderson P. How did Earth get it’s water? EarthSky. Published 2018. Accessed 2020. https://earthsky.org/space/origin-earths-water-asu-solar-nebula
  2. 2.
    Choi CQ. Comets: Facts About The “Dirty Snowballs” of Space. Space.com. Published 2017. Accessed September 7, 2020. https://www.space.com/53-comets-formation-discovery-and-exploration.html
  3. 3.
    Herkewitz W. 3 Surprising Comet Facts We’ve Already Learned from Rosetta. Popular Mechanics. Published 2014. Accessed September 7, 2020. https://www.popularmechanics.com/space/deep-space/a11020/3-surprising-comet-facts-weve-already-learned-from-rosetta-17066196/
  4. 4.
    Coghlan A. Planet Earth makes its own water from scratch deep in the mantle. NewScientist. Published 2017. Accessed 2020. https://www.newscientist.com/article/2119475-planet-earth-makes-its-own-water-from-scratch-deep-in-the-mantle/

Page 1 of 3

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén