Tasapainoista tietoa maailmankaikkeudesta

Kategoria: Sähköuniversumi

Aurinkokuntien ja galaksien muodostuminen

Niin ylhäällä kuin alhaalla, ja niin alhaalla kuin ylhäällä.

Hermes Trismegistos

Johdanto

Fysiikan standardimallin (SM) selitys Auringon ja tähtien synnystä ja toiminnasta eroaa hyvin paljon sähköuniversumi- tai plasmakosmologia-malleista (SU ja PK). SM-teorian mukaan gravitaatio on maailmankaikkeuden keskeisin voima, joka vetää kaiken aineen yhteen. Sähkön rooli jää pieneen sivuosaan tällä kosmisessa näyttämöllä. SM:n mukaan auringot ovat muodostuneet vain sattumanvaraisissa paikoissa, missä gravitaatio on onnistunut vetämään tarpeeksi oikeanlaista ainetta yhteen muodostaen jollakin tuntemattomalla mekanismilla toimivan auringon.​1​

Erään tuoreen SM-teorian mukaan Linnunradan ja lähellä olevan kääpiögalaksi Sagittariuksen miljardeja vuosia sitten tapahtuneen yhteen törmäyksen aaltovaikutukset ovat mahdollisesti saaneet aikaan aurinkokuntien syntymistä (mukaan lukien meidän aurinkokuntamme) ja aiheuttaneen mahdollisesti jopa linnunradan tunnusomaisen spiraalirakenteen muodostumisen.​2​ Jos Linnunrata olisi ainoa spiraaligalaksi, niin tämä voisi olla vakuuttava selitys, mutta kun spiraaligalakseja on avaruudessa lukemattomia, jää tällainen selitys heikoksi.

Onko tämä kaikkeus siis vain sattumanvaraisten törmäysten aikaan saama kosminen vahinko, jossa ei ole mitään selkeää synty- ja toimintamekanismia vai onko olemassa myös vaihtoehtoinen teoria, joka voisi ymmärrettävällä tavalla selittää galaksien, tähtien ja planeettojen mekanismin? Aloitetaan SU/PK mallin historiallisella tarkastelulla.

Birkeland-virta

Christian Birkeland

Norjalainen fyysikko-tutkimusmatkailija Kristian Birkeland (1867–1917) esitti 1900-luvun alussa revontulien johtuvan voimakkaista sähkövirroista maapallon pohjoisnavalla. Testatakseen teoriaa Birkeland teki vuosina 1902–1903 tutkimusretkiä Norjan napa-alueelle ja havaitsi revontulien aikaan muutoksia kompassin suunnassa. ​3​

Birkeland testasi teoriaansa laboratoriossa Terella-kokeella. Terella​*​ oli vakuumikammiossa oleva metallinen pallo, johon johdettiin sähkövirtaa. Birkeland pyrki kokeella todistamaan revontulien syntymistä Auringosta peräisin olevalla sähkövirtauksella.

Birkelandin Terella-koe

Birkelandin teoria sai kuitenkin kunnollisen varmistuksen vasta kun napa-alueille laukaistut satelliitit todistivat Birkelandin teoretisoimien sähkövirtojen olemassaolon. Vuonna 1973 laukaistu laivaston satelliitti lensi matalalla kiertoradalla napa-alueiden yli ja sen magnetometri havaitsi kaksi suurta sähkövirtakerrosta. Toinen sähkökerroksista kulki alaspäin ja toinen ylöspäin.​4​

Ionosfäärin sähkövirtoja.

Viime vuosikymmenellä saimme todisteita Birkeland-virrasta myös muilta planeetoilta, kun Cassini-luotain havaitsi Saturnuksen ja Auringon välillä valtavan kierteisen ”magneettisen köyden”, jota UCL:n tutkijat kutsuvat ”flux transfer eventiksi”.​5​ UCL:n artikkelissa ei mainita kuitenkaan Kristian Birkelandia tai sähkövirtaa, jonka täytyy olla läsnä, sillä magneettikenttiä ei ole ilman sähkövirtaa.

Magneettinen ”köysi” Saturnuksen ja auringon välillä. Kuva: UCL.

Plasmakosmologian isä Hannes Alfvén

Hannes Alfvén

Tiesitkö?
Plasma koostuu ionisoituneesta kaasusta ja vapaista elektroneista. Ionisoituneessa kaasussa atomit ovat menettäneet elektroneja, jotka liikkuvat plasmassa vapaasti. Plasma reagoi herkästi sähköön ja magneettikenttiin.

Ruotsalainen nobel palkittu plasmafyysikko Hannes Alfvén tuki jo vuonna 1939 Birkelandin teoriaa aurinkotuulen aiheuttamista revontulista, mutta jatkoi Birkelandin teorista laajentamalla sähkön ja plasman vaikutukset myös lukuisiin muihinkin kosmisiin ilmiöihin.​6​

Plasmakosmologian isänä pidetty Alfvén argumentoi plasma-mallin käytännöllisyydestä astrofysiikassa, sillä toisin kuin perinteiset pelkkiin havaintoihin ja teoreettisiin laskelmiin pohjautuvat teoriat, plasman käyttäytyminen on skaalautuvaa ja sitä voidaan testata laboratoriossa. ​7​

Perinteiset näkemykset kosmiselle ympäristölle ovat perustuneet sähkömagneettisen spektrin visuaalisen oktaavin havaintoihin, ja viimeisen puolen vuosisadan aikana tätä on täydennetty infrapuna- ja radiohavainnoilla.

Avaruustutkimus on avannut koko spektrin. Erityisen tärkeitä ovat röntgen ja gamma-aalto alueet, joissa on havaittu lukuisia odottamattomia ilmiöitä. Säteilyt näissä alueissa ovat syntyneet luultavasti ensisijaisesti magnetisoidusta kosmisesta plasmasta.​7​

Hannes Alfvén

Alfvénin mukaan sähkövirta jakaa avaruutta osastoihin, joissa toisella puolella virtakerrosta voi olla täysin eri magnetisaatio, tiheys, lämpö ja kemiallinen koostumus​†​.​7​

Alfvén kirjoitti jo vuonna 1986, että avaruutta lävistää sähköisten filamenttien verkosto, joista esimerkkejä voimme nähdä Birkelandin virrassa, Auringon koronassa ja vastaavanlaisissa ”hydromagneettisissa shokki-rintamissa”. Nämä filamentit syntyvät yleensä ”pinne-efektinä”, ja ne siirtävät energiaa ja liikevoimaa pitkien matkojen päähän. Lisäksi sähkövirta muodostaa (plasmassa) useasti sähköisiä kaksoiskerroksia, joissa varautuneet hiukkaset voivat kiihtyä todella suuriin energiatasoihin.​7​

Monikerroksiset magneettikentän linjat ja virran reitit Birkelandin virrassa, joita voi kehittyä plasmassa.

Alfvénin plasmakosmologiaa ei oikein koskaan otettu vakavasti perinteisessä astrofysiikassa, eikä Alfvén saanut julkaistua papereitaan arvostetuissa tiedelehdissä. Nobelin palkinnosta huolimatta hän jäi ainakin kosmologian osalta muusta tiedeyhteisöstä täysin ulkopuoliseksi. Tästä huolimatta monet myöhemmän ajan paremmilla instrumenteilla tehdyt havainnot ovat osoittaneet lukuisia yhtymäkohtia Alfvénin ennustuksiin.

Galaksit ja auringot syntyvät Birkeland-virrassa

Vuosina 2009–2011 Herschel Space Observatory löysi verkoston toisiinsa kietoituneita filamentteja tähtien välisissä kaasupilvissä. Syntyvät tähdet ovat kuin helmiä näiden filamenttien muodostamissa kosmisissa helminauhoissa.​‡​ ​8,9​

Herschelin kuva G49 filamentistä. Kuva: NASA/JPL -Caltech
Taurus molekyylipilvi (plasma filamentti?). Kuva: ESO/APEX (MPIfR/ESO/OSO)/A. Hacar et al./Digitized Sky Survey 2. Acknowledgment: Davide De Martin.

Nämä kosmiset filamentit ovat kymmeniä valovuosia pitkiä, ja erikoisena ominaisuutena ne ovat pituudesta riippumatta aina yhtä leveitä. Perinteisen selityksen mukaan nämä muodostuvat räjähtävien tähtien aiheuttamista pamahduksista​§​, joiden paineaallot muodostavat kaasuihin filamentteja. ​10​ Wallace Thornhill kuitenkin kyseenalaistaa tämän teorian:

Missä nämä räjähtävät tähdet ovat? Räjähdyksen tulisi muodostaa säteittäistä kaareutumista näihin filamentteihin. Nämä näyttävät enemmänkin pilvestä pilveen siirtyvien salamoiden aiheuttamilta kiemurtelevilta poluilta. Sitä ne itse asiassa kosmisella skaalalla ovatkin.​11​

Wallace Thornhill

Muuttumaton leveys pitkien etäisyyksien läpi johtuu sähkövirrasta, joka kulkee näiden Birkeland-filamenttien läpi. Jokainen filamentti muodostaa osan suuremmasta virtapiiristä. Virran täytyy olla virtapiirissä sama koko filamentissa, vaikka virran tiheys filamentissa voi vaihdella Bennetin nipistys​¶​-ilmiön seurauksena. Tästä johtuen molekyylipilvien sähkömagneettinen materian keräämisvaikutus, jota kutsutaan Marklundin konvektioksi, on yhtä suuri jokaisessa filamentissa, mikä selittää filamenttien muuttumattoman leveyden. ​11​

Wallace Thornhill

Tähdet muodostuvat filamenttien plasma-pinteeseen

Plasman pinneilmiö tarkoittaa sähköä johtavan filamentin magneettista puristumista.​12​ Tämä ilmiö on yleistä plasmassa, mutta sitä voi esiintyä myös muissa sähköä johtavissa kappaleissa, kuten viereisessä metalliputkessa, joka on rutistunut keskeltä suuren sähkövirran kuljettua sen läpi.


”Salamatikku”. Kuva: Brian James / CC BY-SA

Perusmekanismi plasma-pinteelle:

  1. Johdetaan valtava jännite fuusiopolttoaineella​#​ täytetyn putken läpi. Jos virta ylittää kaasun ionisaatio-pisteen, kaasu ionisoituu.
  2. Virta hyppää tämän välin läpi.
  3. Virta muodostaa itsensä suuntaisen magneettikentän. Tämä magneettikenttä vetää materiaa yhteen.
  4. Atomit voivat tulla tarpeeksi lähelle fuusioituakseen.
Plasma-nipistyksen perusmekanismi. Kuva: WikiHelper2134 at en.wikipedia / CC BY-SA

SU/PK malli argumentoi, että plasma-pinne tapahtuu myös makrotasolla interstellaarisissa (tähdet) ja intergalaktisissa (galaksit) Birkelandin virroissa. Argumentti perustuu laboratoriossa tehtyjen plasma-kokeiden ekstrapolaatiosta kosmisiin havaintoihin. Toisin sanoen monet avaruuden havainnot voidaan tulkita ja selittää yksinkertaisella plasmafysiikalla. Siitä huolimatta perinteinen astrofysiikka ei halua rehellisesti katsoa plasmafysiikan selitysmalleja, vaan pitää visusti kiinni omista eksoottisista teorioistaan. Yksi erinomainen esimerkki on The Twin Jet Nebula​**​, jossa on nähtävissä plasmalle tyypillinen kaksoiskerros sekä filamentin keskellä oleva pinne-vaikutus, johon on muodostunut tähti.

M2-9 The Twin Jet Nebula. Kaksikerroksinen plasma? Onko tämä esimerkki plasma-pinteestä? Kuva: ESA/Hubble & NASA

M2-9 Nebulan evoluutio 1989–2007. NASA GSFC, courtesy R. Corradi, M. Santander-Garcia ja B. Balick

Plasma-pinteen lisäksi tähtien syntymiselle SU/PK teoriassa oleellista on Marklundin konvektio, jonka mukaan kosminen plasma ei ole homogeeninen aine, vaan eri molekyylit erottautuvat plasmafilamentissa sisäkkäisiksi sylintereiksi niiden ionisaatiopotentiaalin mukaan.​13​ Käytännössä tämä tarkoittaa, että SU/PK mallissa Aurinko ei olekaan sisältä vetyä, vaan sillä on metallinen ydin!​11​

Marklundin konvektio. Molekyylit erottuvat plasmassa eri kehille niiden ionisaatiopotentiaalin mukaisesti. Raskaimmat molekyylit, kuten rauta (Fe), pii (Si) ja magnesium (Mg) ovat sisimmällä kehällä ja uloimmalla kehällä ovat helium (H), happi (O) ja typpi (N). Vasemmanpuolinen kuva: Wal Thornhill. Holoscience.com

Winston H. Bostickin laboratorio-galaksi

Winston Bostick (1916–1991) oli yhdysvaltalainen fyysikko, joka tutki plasman käyttäytymistä laboratoriossa. Bostick keksi ”plasmoidit” ja simuloi laboratoriossa plasman avulla galaksien syntymistä.

Bostickin käytti kokeissaan kahta plasma-pyssyä, joilla hän ampui plasmaa tyhjiössä. Kokeissaan Bostick huomasi, että ammuttaessa plasma-pyssyillä suoraan vastakkain, syntyneet plasmakappaleet kimpoavat toisistaan. Voimakkaan yhteentörmäyksen jälkeenkin plasmakappaleet säilyttävät identiteettinsä, joten näitä voidaan pitää ”plasmamagneettisina entiteetteinä” ja kutsua siispä plasmoideiksi.​14​

Bostickin plasmoideja. Magneettikentät aiheuttavat jarrutusilmiötä, joka saa plasmoidit vääntymään ja kiertymään.

Plasmoidien käyttäytyminen on erikoista, sillä magneettikentän jarrutusilmiö saa ne kiertymään ja vääntymään. Tästä huolimatta plasmafilamentit pysyvät erillisinä hydromagneettisina köysimäisinä sylintereinä. Tämä vaikuttaa hyvin paljon samankaltaiselta ilmiöltä, mitä ollaan havaittu Saturnuksen ja Auringon välillä.​5​

Bostickin mukaan plasman jarrutusilmiö saa laboratoriossa aikaan magneettikentän mukaisen plasmasuihkun, joka kaartuu kohti keskustaa. Kaksi plasmasuihkua saa aikaan plasmoidin, joka vastaa kaksihaaraista spiraaligalaksia, mutta useampi suihku saa aikaan useampihaaraisen spiraaligalaksin. Bostick esitti tämän toimivan samalla tavoin myös galaktisella skaalalla.​14​

Bostickin ”spiraaligalaksi”-plasmoidit

Pohdintoja

Tässä artikkelissa olen pyrkinyt esittämään, että sähkö- ja plasmamekaniikalla pystytään selittämään myös kosmisen skaalan ilmiöitä, kuten galaksien ja tähtien syntymistä. SU/PK mallissa sama kaava koostuu eri tasoilla. Galaksit muodostuvat supervoimakkaissa intergalaktisisissa Birkeland-virroissa plasmoideina, jotka saavat spiraalimuotonsa yksistään sähkön ja plasman toiminnasta johtuen​††​.

Galaksit toimivat tässä mallissa eräänlaisina sähkömuuntajina, jotka tiputtavat intergalaktisen sähkövirran pienemmäksi luoden pienempiä Birkeland-virtoja, joiden plasma-pinteessä syntyy tähtiä. Tähdet vastaavasti ovat interstellaaristen Birkeland-virtojen muuntajia, jotka tiputtavat latauksen planetaariselle tasolle ja lähettävät sähkövirtaa aurinkokuntansa planeetoille.

Max Planck instituutti teki vuonna 2005 supertietokoneella ja 25 teratavulla dataa kaikkien aikojen suurimman universumin historiallisen simulaation, jonka pyrkimyksenä oli osoittaa galaksien ja mustien aukkojen muodostumisen. Entäpä jos Max Planckin käsittelemä data onkin tulkittu väärin, eikä tämä simuloikaan todellisuudessa pimeän aineen levittäytymistä universumissa, vaan plasman ja sähkövirtojen levittäytymistä?

Millenium simulaatio. Kuva: Max Planck institut für astrophysik.

  1. ​*​
    Tarkoittaa ”pientä maata” latinaksi.
  2. ​†​
    Palaan tähän myöhemmin tässä artikkelissa käsitellessäni Marklundin konvektiota ja sen merkitystä esimerkiksi Auringon koostumukselle.
  3. ​‡​
    Juuri niin kuin H. Alfvén oli vuonna 1986 ja mahdollisesti jo aikaisemmin ennustanut.
  4. ​§​
    Käännetty sanoista ”sonic booms”.
  5. ​¶​
    Allekirjoittaneen käännös sanasta Bennett’s pinch. Tästä voidaan käyttää myös termiä Plasma Pinch.
  6. ​#​
    Tyypillisesti deuterium-kaasu.
  7. ​**​
    Perinteisen teorian mukaan tämä kuolemassa oleva tähti, joka on muuttunut punaiseksi jättiläiseksi ja singonnut materiaa kahteen suuntaan.
  8. ​††​
    Galaksien keskuksissa ei siis ole mustia aukkoja.

Lähteet

  1. 1.
    Clarage M. Special Feature: HOW STARS ARE FORMED. Youtube. Published 2020. https://www.youtube.com/watch?v=QNOk9y_E41I
  2. 2.
    European SA. Galactic crash may have triggered solar system formation. phys.org. Published 2020. Accessed May 26, 2020. https://phys.org/news/2020-05-galactic-triggered-solar-formation.html
  3. 3.
    Birkeland C. The Norwegian Aurora Polaris Expedition, 1902-1903. Vol 1. Christiania, H. Aschelhoug; 1908. https://archive.org/details/norwegianaurorap01chririch/page/n5/mode/2up
  4. 4.
    Stern DP. Electric Currents from Space. NASA. Accessed May 25, 2020. https://www-spof.gsfc.nasa.gov/Education/wcurrent.html
  5. 5.
    UCL M& PS. Magnetic Rope observed for the first time between Saturn and the Sun. UCL. Published 2016. Accessed May 27, 2020. https://www.ucl.ac.uk/mathematical-physical-sciences/news/2016/jul/magnetic-rope-observed-first-time-between-saturn-and-sun
  6. 6.
    Alfvén H. Theory of Magnetic Storms and of the Aurorae. Vetenskapsakad Handl. 1939;18.
  7. 7.
    Alfvén H. Plasma Universe. Physica Scripta. Published online 1986:20–28.
  8. 8.
    Arzoumanian D. CHARACTERIZING INTERSTELLAR FILAMENTS WITH HERSCHEL IN IC 5146. ESA. Published 2011. Accessed May 25, 2020. https://sci.esa.int/web/herschel/-/48629-arzoumanian-d-et-al-2011
  9. 9.
    ESA H. Herschel views deep-space pearls on a cosmic string. ESA. Published 2009. Accessed May 25, 2020. https://www.esa.int/Science_Exploration/Space_Science/Herschel/Herschel_views_deep-space_pearls_on_a_cosmic_string
  10. 10.
    European SA. Herschel links star formation to sonic booms. phys.org. Published 2011. Accessed May 26, 2020. https://phys.org/news/2011-04-herschel-links-star-formation-sonic.html
  11. 11.
    Thornhill W. Stars in an Electric Universe. 2011 John Chappell Memorial Paper. Published online 2011:1-8. https://www.everythingselectric.com/product-category/free-eu-ebooks/page/2/?add-to-cart=5717
  12. 12.
    Phillips JA. Magnetic Fusion. LOS ALAMOS SCIENCE. Published online 1983. https://fas.org/sgp/othergov/doe/lanl/pubs/00285870.pdf
  13. 13.
    MARKLUND GT. Plasma convection in force-free magnetic fields as a mechanism for chemical separation in cosmical plasmas. Nature. Published online February 1979:370-371. doi:10.1038/277370b0
  14. 14.
    Bostick WH. Possible Hydromagnetic Simulation of Cosmical Phenomena in Laboratory. Reviews of modern physics. 1958;30(3):1090–1094. http://articles.adsabs.harvard.edu//full/seri/IAUS./0008//0001090.000.html

-Kaikki tämän artikkelin suomennokset ovat artikkelin kirjoittajan käsialaa.

Wallace Thornhill: Sähköuniversumin yksinkertainen eleganssi

Jatkona kirjoitukselle Kosmologia osa 3: Johdatusta sähköuniversumiin suosittelen katsomaan seuraavan Wallace Thornhillin esitelmän aiheesta. Jos mieluummin haluat lukea videon pääkohdat Suomeksi, niin laitan ne tähän alle omien kommenttejeni kera.

Thornhillin kiinnostus sähkön merkitykseen universumissa heräsi hänen luettua Immanuel Velikovskyn teoksen Worlds in Collission. Opiskellessaan Thornhill tutki yliopistonsa antropologista kirjastoa yrittäessään selittää oliko Velikovsky vain ”poiminut kirsikoita” vai oliko hänen teoria todella jotain, mikä vaatisi vastauksen. Thornhill tuli siihen johtopäätökseen, että Velikovskyn teoria oli erittäin hyvä. Vastineeksi Velikovskyn teoksesta astronomit reagoivat polttamalla hänen bestsellerinsä. –> Aika mielenkiintoista miten voimakkaan reaktion yksi kirja voi tiedeyhteisössä saada aikaiseksi. Luulisi, että jos kirja on niin täyttä hölynpölyä, kuin astronomit antavat ymmärtää, niin ei heitä pitäisi se juuri kiinnostaa.

Velikovskyn mukaan sähköllä on keskeinen rooli aurinkokunnassa ja erityisesti planetaarisen kaaoksen aikana. Suurin fyysikoiden ongelma Velikovskyn teorioille oli se, että se ei totellut Newtonin lakia.

Sähköuniversumiteoria on niin yksinkertainen, että sitä voitaisiin opettaa jo peruskoulussa.

Tieteestä on tullut showbisnestä ja CGI:tä (tietokoneella tehtyä grafiikkaa) käytetään hyödyksi vakuuttamaan ei-tieteilijöitä.

Big Bang -alkuräjähdys on sattumanvaraisilla räjähdyksillä ja törmäyksillä yksinkertaisuuden ja eleganssin antiteesi. –> Olen myös ollut pitkään sitä mieltä, että järjestystä ei voi syntyä pelkästä kaaoksesta, eikä näin ollen mistään alkuräjähdyksestä voi järjestelmällistä maailmankaikkeutta syntyä. Puhumattakaan siitä, että elämä olisi tästä syntynyt vain sattuman kautta. Myös tietoisuus puuttuu tätä yhtälöstä kokonaan.

Fyysikko Neil Turokin mukaan kaikki on hämmästyttävän yksinkertaista. Yksinkertaisuuden hän määrittelee yksinkertaisiksi käsitteiksi, jotka yhdistävät. Yksinkertaiset käsitteet pyrkivät selittämään mahdollisimman paljon mahdollisimman vähällä määrällä oletuksia. Thornhill on asiasta samaa mieltä, mutta kysyy onko astrofysiikassa mitään tekemistä tämän kanssa, jos joudutaan keksimään lukemattomia teoreettisia muuttujia, kuten pimeä aine, pimeä energia, kvarkit mustat aukot, jne? Tämä on yksinkertaisen antiteesi. –> Tämä on itse asiassa aika huvittavaa. Miten he eivät tajua itse sitä, että tällä ei ole mitään tekemistä yksinkertaisuuden kanssa?

Nykyään astrofysiikassa on muodikasta tehdä simulaatioita, mutta onko simulaatioista mitään hyötyä, jos niihin voi laittaa mielin määrin muuttujia, joille voi antaa täysin vapaasti eri arvoja? Tällaisella simulaatiolla voidaan saada aikaiseksi mitä tahansa. –> Tietokoneella varmasti voidaan saada aikaiseksi hienojakin simulaatioita, jos vain lukuisia tuntemattomia muuttujia säädetään mielivaltaisesti. Laitetaan 3 kertaa lisää pimeää ainetta, tuplasti pimeää energiaa, keksitään uusi hiukkanen ja voila!

Ongelmana tieteessäkin on joutua ”peilisaliin”, jossa saamme vahvistusta samoille ajatuksille. Tästä johtuen emme sitten enää edes tiedä mitä emme tiedä. Hiukkaskiihdyttimillä tehtävät kokeet ovat toinen hyvä esimerkki peilisalista. Kokeet tehdään tietokoneen näytöillä ja signaaleja tulkitaan sillä tavalla kuin niitä halutaan tulkita.

Suuri tiede on epäonnistumassa. Ei ole ollut merkittäviä edistyksiä sataan vuoteen. Seurauksena tiede ei ole ennustavaa. Tulee koko ajan uusia yllätyksiä, ja vasta-argumentit sivuutetaan. –> Yllätyksestä ja heikosta ennustettavuudesta hyvänä esimerkkinä on komeetat, joiden käyttäytyminen on ollut astrofysiikalle kaikilla mahdollisilla tavoilla yllättävää.

Massaa ei ole tieteessä määritetty! Ei voida siis ymmärtää mitä esimerkiksi E = mc2 tarkoittaa, sillä emme tiedä mitä massa on. Myöskään hiukkasilla ei ole massaa. Higgsin bosoni onkin keksitty selittämään massaa. –> Tämä oli itsellekin aika yllättävää. Eikö massalla ole tieteellistä määritelmää? Wikipedian käyttämän määritelmän mukaan Massa on fysiikan perussuure, joka kuvaa toisaalta kappaleen hitautta voiman vaikuttaessa siihen, toisaalta kappaleen kykyä tuntea ja aiheuttaa gravitaatiovoimia (Kurki-Suonio 1995, 83–85). Jos tämä on fyysikoiden käyttämä massan määritelmä, niin Thornhill on kyllä aivan oikeassa.

Myöskään energiaa ei ole tieteellisesti määritelty. –> Wikipedian mukaan energia määritellään usein voiman, kappaleen tai systeemin kyvyksi tehdä työtä. Energiaa voi olla eri muodoissa, kuten liike-energia, potentiaalienergia, lämpöenergia ja sähkömagneettinen energia. Tämä määritelmä ei kuitenkaan ole aivan mutkaton. Suhteellisuusteorian mukaan aine (massa) sisältää energiaa. Kyky tehdä työtä on abstrakti käsite sen sijaan, että se olisi konkreettinen määre. Onko tämä suhteellisuusteorian väite vailla mitään sisältöä, jos ei-määritellyllä asialla on ei-määritelty ominaisuus?

Valo ja sähkö eivät voi liikkua tyhjiössä ilman väliainetta. Täytyy olla sähköisesti polarisoituva eetteri, joka mahdollistaa tämän aaltoliikkeen. Jos eetteri on olemassa niin avaruus on täynnä eikä täydellistä tyhjiötä ole olemassa. Michelson-Morley koe (joka osoitti, että eetteriä ei ole olemassa) toistettiin uudelleen tarkemmilla mittauksilla ja eri korkeuksilla. Tässä uudessa kokeessa huomattiin ”eetterituuli” (eather drift). –> Tämä Michelson-Morley koe on myös hyvä esimerkki siitä miten helpolla jokin teoria kuopataan. Tieteen ominaisuuteen kuuluisi olla toistettava, mutta tämä yksi koe näytti riittävän tiedeyhteisölle päätyä suuriin johtopäätöksiin. Eetteri on kätevä selitys esimerkiksi juuri sille miksi valo liikkuu avaruudessa aaltona, vaikka sen tulisi olla tyhjiö. Toki on myös mahdollista, että avaruus on täynnä plasmaa.

Atomeissa on myös tuntemattomia voimia, jotka pitävät esimerkiksi ytimen kasassa ja elektronit kiertämässä probabilistisillä kuorilla. Ytimet muodostavat positiivisesti varautuneista hiukkasista (protonit) ja neutraalista varautuneista hiukkasista (neutronit). Miten nämä kuitenkaan voivat pysyä kasassa, sille näiden tulisi hylkiä toisiaan? Nämä ytimet koostuvat omituisesti käyttäytyvistä pienemmistä osista (kvarkit, antikvarkit ja gluonit), jotka käyttäytyvät taianomaisesti kadoten ja ilmestyen uudestaan. –> Huomauttaisin jälleen kerran, että atomin ytimen teoreettisesti kasassa pitävää heikkoa ja vahvaa vuorovaikutusta ei ole kokeellisesti koskaan havaittu. Myöskään näitä kvarkkeja ei ole missään kokeessa havaittu. Tämä on puhdasta arvailua.

Thornhillin mukaan atomit ovat sähköisesti neutraaleja partikkeleita, joissa on yhtä paljon negatiivisesti, positiviisesti ja neutraalisti varautuneita hiukkasia. –> Thornhillin mukaan ainoa atomissa vaikuttava voima on siis sähkö. Itse en välttämättä allekirjoittaisi suoraan tätäkään Thornhillin atomimallia, vaikka se on mielestäni huomattavasti fysiikan standardi-mallia järkevämpi.

Thornhill määrittelee energian liikkeessä olevaksi materiaksi suhteessa levossa olevaan materiaan. –> Vaikuttaa ainakin järkevämmältä kuin yleinen fysiikan määritelmä.

Thornhill määrittelee massan muusta materiasta aiheutuvan sähköisen vaikutuksen aikaan saamaksi vääristymäksi. –> Massa siis on Thornhilin mukaan materian aiheuttamaa sähköistä vaikutusta.

Vain yksi voima tarvitaan. Voimakas ja välittömästi vaikuttava sähkövoima. Thornhillin mukaan sähkö vaikuttaa välittömästi, eikä valonnopeus ole mikään rajoitus. Sähkövoima on tasapainoinen voima. Se voi vetää ja hylkiä. Sähköä on kahdessa muodossa: staattinen sähkö ja dipoli (kaksinapainen +/-).

Onko valo aalto vai hiukkanen? Jos se on valonnopeutta kulkeva hiukkanen, niin sillä ei voi olla massaa. Jos se on aalto, niin mikä saa sen aaltoilemaan ilman väliainetta? Fotoneita ei ole olemassa. Valo on sähköinen aaltomainen häiriö eetterissä, ja eetterin täytyy olla diaelektrinen väliaine tämän häiriön välittämiseen.

Punasiirtymä tarkoittaa esimerkiksi galaksien välillä mitatun valospektrin siirtymistä punaiseen, mitä pienempänä galaksi näyttäytyy. Punasiirtymän oletetaan tarkoittavan galaksin tai tähden nopeutta, millä se liikkuu meistä pois päin. Punasiirtymä ei vastaa siis ääniaaltojen Dopple-efektiä! Halton Arp on käsitellyt asiaa. Harpin mukaan olemme havainneet esimerkiksi korkean punasiirtymän kvasaareita alhaisen punasiirtymän galaksien vieressä tai edessä. Kvasaarit eivät siis ole vanhimpia ja kauimpia kohteita maailmankaikkeudessa, vaan ne on nuoria syntyviä galakseja. Standardi-teoria on ollut taas väärässä.–> Ehkä käsittelen myöhemmässä blogi-kirjoituksessa tarkemmin Halton Arpin teoriaa punasiirtymästä. Se on mielenkiintoinen, sillä jos tämänkin asian astrofysiikka on ymmärtänyt väärin, niin sillä voi olla merkittäviä vaikutuksia ymmärrykseemme maailmankaikkeuden iästä ja koosta.

Galaksien pyöriminen vastaa yksinkertaista Faraday-moottoria.

Tähdet ovat kuin helmiä kosmisessa nauhassa. Tähtien synnyllä ei ole mitään tekemistä gravitaation kanssa, eikä sitä todista mitkään havainnotkaan, kuten kevyiden elementtien löytyminen ytimestä. Tähdet syntyvät kosmisissa Birkeland -virroissa eli voimakkaissa kosmisissa sähköisissä filamenteissa. Kaikilla tähdillä on viileä planetaarinen ydin vedyn ja heliumin muodostaessa ympäröivän atmosfäärin. –> Tämä menee mielenkiintoiseksi!

Jos tämä herätti jotain ajatuksia, niin kommentoi alle.

Johdatusta sähköuniversumiin

Rosetta Nebula synnyttämässä tähtiä. Image Credit: ESA and the PACS, SPIRE & HSC consortia, F. Motte (AIM Saclay,CEA/IRFU – CNRS/INSU – U.ParisDidedrot) for the HOBYS key programme

En löydä tapaa sanoa tätä diplomaattisesti, joten anna minun olla suora: Modernit astrofyysiset käsitteet, jotka katsovat auringon energian syntyvän ydinvoimareaktioista syvällä auringon sisällä, ovat ristiriidassa lähes kaikkien auringosta tehtyjen havaintojen kanssa.

Ralph Juergens 1972, 9.

Oletko koskaan miettinyt?

  • Miksi pienessä määrässä ainetta (atomit) on eri luonnon lait kuin suurissa määrässä ainetta (esim. planeetat ja galaksit)?
  • Onko Big Bang teoriasta olemassa mitään todisteita?
  • Miksi auringon korona on miljoona asteinen, mutta pinta on vain joitakin tuhansia asteita?
  • Miksi auringonpilkut ovat tummia, jos niistä näkee syvemmälle auringon pinnan alle, jonka pitäisi olla pintaa kuumempi?
  • Miksi komeetat uhmaavat lähes kaikilla tavoilla standardi-mallin selitystä?
  • Osaako vallitseva astrofyysinen teoria vastata kunnolla näihin kysymyksiin?
  • Onko näille olemassa parempia selitysmalleja?

Johdanto

Monet tiedemiehet ja tutkijat kertovat mielellään, kuinka hyvä tieteellinen menetelmä on. Mitään ei koskaan lyödä lukkoon, vaan paremmin selittävä selitysmalli voi koska tahansa vanhemman mallin syrjäyttää. Jos aikaisemmin luulimme, että aurinko kiertää maapalloa, niin uuden tutkimuksen valossa tiedetäänkin, että asia onkin päin vastoin. Tiede toisin sanoen korjaa itse itseään. Näin se ainakin on paperilla, mutta käytännössä asia on paljon monimutkaisempi ja ongelmallisempi. Suurimman ongelman aiheuttaa rahoitus, millä on huomattava vaikutus siihen, minkä teorian edustajat saavat parhaat tutkimusresurssit käyttöönsä.

Eric Lerner ja 30 muuta tiedemiestä julkaisivat vuonna 2004 NewScientist lehdessä avoimen kirjeen tieteelliselle yhteisölle. Kirjeessä kritisoitiin sitä, että nykyään käytännössä kosmologian tutkimuksen kaikki taloudelliset ja kokeelliset resurssit on annettu Big Bang -teorian tutkimukselle. Rahoitus tulee vain muutamasta lähteestä ja kaikki vertaisarviointi-komiteat, jotka niitä kontrolloivat ovat Big Bang -teorian tukijoita. Kirjeen mukaan tilanne on huolestuttava, sillä Big Bang -teoria nojaa liian moneen hypoteettiseen entiteettiin, eikä sillä ole pystytty selittämään juuri mitään havaintoja. Huolimatta mallin ala-arvoisesta selitysvoimasta se kuitenkin dominoi koko tieteenalaa. (Lerner et al. 2004)

Nykyajan fyysikoiden työ pohjautuu monille harhaluuloille aineen luonteesta, ajasta, avaruudesta, massasta ja gravitaatiosta, todellisesta tähtien ja galaksien luonteesta sekä maailmankaikkeuden koosta, iästä ja synnystä. Astrofysiikka painii vaikeiden ongelmien kanssa havaintojen kerta toisensa jälkeen ollessa ristiriidassa teorioiden kanssa. Astrofyysikot kääntyvät vaikeiden ongelmiensa kanssa hiukkasfyysikoiden puoleen, jotka vastaavasti hyötyvät tästä miljardien rahoituksella hiukkaskokeidensa tekemiseen. Sokea taluttaa toista sokeaa ja voidaan sanoa, että molemmat alat ovat kriisissä. Suurin syy tähän tilanteeseen Wallace Thornhillin mukaan on se, että matemaatikot ovat anastaneet luonnon filosofian ja fysiikan itselleen. (Thornhill 2020).

Matemaatikko-astrofyysikoille tärkeintä on, että malli näyttää paperilla matemaattisesti toimivalta. Syntyy kuitenkin perustavan laatuinen ongelma, kun matemaattiseen malliin aletaan lisätä uusia ja uusia muuttujia ilman, että niitä on luonnossa millään tavoin edes havaittu. Vaikka matematiikka olisikin eksakti tiede sinällään, niin nykyfysiikka on hyvä esimerkki kuinka sillä voidaan todistaa melkein mitä tahansa. Jos malliin voidaan lisätä omavaltaisesti uusia muuttujia, kuten mysteerihiukkasia tai uusia voimia, ja niille voidaan antaa lähes mielivaltaisesti eri arvoja, niin kyllähän siitä voidaan matemaattisesti saada toimiva teoria. Ei sillä silti tarvitse olla mitään tekemistä todellisen maailman kanssa.

Sähköinen aurinko

Image Credit: NASA/AIA

Velikovskyn teoretisoitua, että planeettojen liikkeitä ohjaa gravitaation sijaan sähkömagnetismi, Ralph Jurgens meni vielä pidemmälle. Jurgensin mukaan planeettojen välisen tilan ominaisuudet viittaavat siihen, että planeetat ja aurinko eivät pelkästään ole sähköisesti latautuneita, vaan aurinko itse on suuren kosmisen sähköpurkauksen keskittymä. Mahdollisesti tämä on auringon energian ainoa lähde. (Jurgens 1972)

On hyvin tiedossa, että auringolla on monimutkainen ja aktiivinen magneettikenttä. Esimerkiksi yllä olevaa kuvaa tarkastelemalla on helppo nähdä voimakkaita sähkömagneettisia vaikutuksia auringon pinnalla. Jurgensin mukaan vaikka kuinka paljon asiaa yritetään vähätellä, niin magneettikenttä voi olla seurausta vain sähkövirtauksista. (Jurgens 1972)

Yli sata vuotta sitten maapallon magneettikentän oletettiin johtuvan planeetamme suuresta sähkölatauksesta, mutta H. A. Rowlandin laskettua tarvittava sähkölataus näin suuren magneettikentän ylläpitämiseksi, oli luku niin suuri, että hän hylkäsi sen heti mahdottomana. Rowlandin ajoista lähtien fyysikot ovat olleet vakuuttuneita siitä, että maan magnettikenttää ei voida selittää maapallon sähkölatauksella, vaan magneettikenttä syntyy maan sulan ytimen liikkeillä (Dynamo-teoria). Tätä teoriaa ei kuitenkaan ole koskaan pystytty todistamaan. (Jurgens 1972)

Valtavirtateorioille ongelmallista on myös auringon lämpötila-profiili. Toisin sanoen jos ydinreaktiot tapahtuvat auringon ytimessä ja lämpö siirtyy ytimestä ulospäin, niin lämpötilan tulisi vähentyä tasaisesti ulospäin mentäessä. Miksi lämpötila nousee ulospäin mentäessä sen sijaan, että sen pitäisi laskea? Jurgensin mukaan tämä väärinpäin menevä lämpötila-profiili kertoo siitä, että auringon energia on lähtöisin ulkopuolelta eikä sisäpuolelta. (Jurgens 1972)

Itse asiassa kun asiaa pohtii, niin auringosta on helppo havaita voimakkaita sähköisiä ominaisuuksia ja aktiivisuutta. Esimerkiksi aurinkotuulet ja auringonpurkaukset selittyvät mielestäni parhaiten sähköisen latauksen purkauksena. Gravitaatio niitä ei ainakaan selitä ja syvällä auringon sisällä tapahtuva ydinfuusiokaan ei mielestäni nopeasti vaihtuvaa auringon sähkömagneettista kenttää pysty selittämään. Sähköaurinko teoriaa käytännön tasolla tutkii tällä hetkellä SAFIRE-projekti, joka pyrkii laboratorio-olosuhteissa saamaan aikaiseksi auringonkaltaiset olosuhteet. Suosittelen katsomaan SAFIRE-projektin sivulla olevan videon.

Thornhillin mukaan komeetat ovat sähköaurinkomallin ”Rosettan kivi”. Muutokset komeettojen pintalatauksessa saavat aikaan muutoksen komeetan kierrossa ja aiheuttavat niin kutsuttua ”ei-gravitatiivista” kiihtymistä. Liikkuessa kauempana auringon magneettikentässä niillä on paljon aikaa latautua negatiivisesti. Tullessaan lähemmäs aurinkokunnan ydintä ne kiihdyttävät kohti aurinkoa ja suurentunut sähköinen stressi muodostaa plasma-purkauksen, suuren plasmaverhon ja fokusoituneen kylmän katodipurkaus-suihkun. (Thornhill 2020)

Komeetat uhmaavat valtavirtatieteen ”likainen lumipallo teoriaa” kaikilla mahdollisilla tavoilla. Luotaimien antavan näytön perusteella komeetat eivät sisällä juuri nimeksikään vettä ja niillä on kiinteä kivinen ydin. Kaasuhäntä, jossa myös vesihöyryä havaitaan, syntyy jonkin valtavirtatieteelle tuntemattoman prosessin seurauksena. Sähköuniversumiteoria toisaalta ennustaa ja pystyy selittämään komeettojen käyttäytymistä huomattavasti paremmin. Jos haluat tarkempaa tietoa komeettojen sähköisestä luonteesta, niin suosittelen ehdottomasti katsomaan seuraavan videon:

Tässä on erinomainen esitys komeettojen sähköisestä luonteesta ja siitä, miten niiden käyttäytyminen todistaa sähköuniversumiteorian.

Galaksien synty ja dynamiikka

Messier 74 galaxi. Image Credit: NASA, ESA, and the Hubble Heritage (STScI/AURA)-ESA/Hubble Collaboration

Galaksit ovat toinen asia, mitä on hankalaa selittää gravitaatio-teorian kautta. Miten näin heikko voima voi pitää tällaista massiivista rakennelmaa kasassa, ja kuinka galaksin reunat pysyvät liikkeessä mukana sen sijaan, että koko galaksi kiertyisi loputtomalle kierteelle reunojen jäädessä yhä enemmän ja enemmän keskustasta jälkeen? Valtavirtatieteellä tälle on selityksenä teoreettinen musta aukko galaksin keskuksessa. Tämän lisäksi on tarvittu yli kymmenenkertainen määrä massaa, jotta laskelmat saadaan näyttämään realistisilta, joten on keksitty toinenkin ja kolmaskin teoreettinen asia pimeä aine ja pimeä energia. Asia olisi toinen, josta näitä olisi jossain kokeissa tai mittauksissa havaittu. Toistaiseksi ainoa paikka, missä näitä havaitaan on fyysikoiden paperit.

Musta aukko on teoreettinen asia, jossa jonkin massiivisen kappaleen, kuten suuren auringon oletetaan romahtaneen äärettömän pieneen singulariteettiin, jonka painovoima on niin suuri, että valokaan ei siitä pysty pakenemaan. Varsinainen todistusaineisto tämän olemassaolosta on ymmärtääkseni melko olematon. Viime vuosina kyllä hehkutettiin uutta kuvaa, mikä oli otettu ”mustasta aukosta”, mutta kuvaa ei edes sellaisenaan ole kameralla otettu, vaan se on tietokoneiden avulla tehty yhdistelmäkuva. Jokainen voi itse pohtia miten paljon tämä suttuinen kuva todistaa mistään. Astrofyysikot voivat tässä nähdä sitä mitä haluavat.

Oletettu Musta aukko Messier 87 galaxin ytimessä. Lähde Wikipedia

Plasma-kosmologia ei tarvitse eksoottisia teoreettisia lisäyksiä selittämään galaksien ja tähtien syntyä. Tämän teorian mukaan spiraaligalaksit ja tähdet muodostuvat galaksien välisen kosmisen verkon muodostavien Birkeland-virta filamenttien kautta. Valtavirtatieteen mukaan Birkeland-virrat ovat joukko sähkövirtoja, jotka virtaavat geomagneettisten linjojen mukaisesti ja yhdistävät magnetosfäärin ja ionosfäärin.

Plasma-universumi teoriassa Birkeland-virrat eivät rajoitu pelkästään aurinkokuntaan, vaan niitä on myös galaksien välisessä tilassakin. Plasma-universumi mallissa galaksit syntyvät kahden vierekkäisen Birkeland virran vuorovaikutuksesta (Galaxy Formation). Alla olevassa videossa on tästä super tietokoneella tehty mallinnus.

Lopuksi

Kuinka surullisella pohjalla astrofysiikan tulee olla, että teoriaan täytyy keksiä yhä useampia muuttujia, jotta malli olisi matemaattisesti toimiva? Eikö parempi menetelmä olisi ensin tehdä havainto jostain uudesta ilmiöstä, tehdä mittauksia ja kerätä todistusaineistoa, ja jos analyysi antaa myöden, niin lisätä se mukaan laajempaan selitysmalliin?

Ongelmien kasautuminen

Mielestäni tämä on erinomainen esimerkki perusongelmien kasautumisesta, mistä Dewey Larson puhui jo 1960-luvulla. Sen sijaan, että pohjalla olevaa teoriaa oltaisi lähdetty kriittisesti tarkastelemaan ja muuttamaan, alettiinkin siihen tehdä uusia ja uusia lisäyksiä paikkaamaan virheellistä pohjateoriaa. Tähän liittyy varmasti myös tiedepolitiikka ja rahoitus, sillä esimerkiksi suurista tutkimusrahoituksista nauttivien Big Bang -teoreetikkojen intressien mukaista on ajaa vain omaa teoriaa, vaikka se ei mihinkään veisikään. Olemme nyt pisteessä, että tiede on tältä osin mennyt sata vuotta harhaan, eikä se enää helpolla voi tätä sotkua korjata.

Vastaavasti sähköuniversumiteorioiden vahvuus piilee elegantissa yksinkertaisuudessa. Emme tarvitse mustia aukkoja, pimeää energiaa, atomien heikkoa tai vahvaa vuorovaikutusta ja monta muuta mysteerillistä teoreettista hiukkasta selittämään maailmankaikkeutta. Auringonpilkut ovat tummia, koska ne yksinkertaisesti ovat pintaa viileämpiä. Sähköuniversumiteorian mukaan ainoa työtä tekevä voima maailmankaikkeudessa on sähkö. Tämä pätee kaikissa asioissa kaikilla skaaloilla atomeista galakseihin.

Lähteitä

Eri Lerner et al. An Open Letter to the Scientific Community.

Plasma-universe.com. Galaxy Formation.

Ralph Juergens. “Reconciling Celestial Mechanics and Velikovskian Catastorphism.” Pensee. 1972.

SAFIRE-Project.

Wallace ThornhillThe Electric Universe Heresy”.

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén