Jatkona kirjoitukselle Kosmologia osa 3: Johdatusta sähköuniversumiin suosittelen katsomaan seuraavan Wallace Thornhillin esitelmän aiheesta. Jos mieluummin haluat lukea videon pääkohdat Suomeksi, niin laitan ne tähän alle omien kommenttejeni kera.

Thornhillin kiinnostus sähkön merkitykseen universumissa heräsi hänen luettua Immanuel Velikovskyn teoksen Worlds in Collission. Opiskellessaan Thornhill tutki yliopistonsa antropologista kirjastoa yrittäessään selittää oliko Velikovsky vain ”poiminut kirsikoita” vai oliko hänen teoria todella jotain, mikä vaatisi vastauksen. Thornhill tuli siihen johtopäätökseen, että Velikovskyn teoria oli erittäin hyvä. Vastineeksi Velikovskyn teoksesta astronomit reagoivat polttamalla hänen bestsellerinsä. –> Aika mielenkiintoista miten voimakkaan reaktion yksi kirja voi tiedeyhteisössä saada aikaiseksi. Luulisi, että jos kirja on niin täyttä hölynpölyä, kuin astronomit antavat ymmärtää, niin ei heitä pitäisi se juuri kiinnostaa.

Velikovskyn mukaan sähköllä on keskeinen rooli aurinkokunnassa ja erityisesti planetaarisen kaaoksen aikana. Suurin fyysikoiden ongelma Velikovskyn teorioille oli se, että se ei totellut Newtonin lakia.

Sähköuniversumiteoria on niin yksinkertainen, että sitä voitaisiin opettaa jo peruskoulussa.

Tieteestä on tullut showbisnestä ja CGI:tä (tietokoneella tehtyä grafiikkaa) käytetään hyödyksi vakuuttamaan ei-tieteilijöitä.

Big Bang -alkuräjähdys on sattumanvaraisilla räjähdyksillä ja törmäyksillä yksinkertaisuuden ja eleganssin antiteesi. –> Olen myös ollut pitkään sitä mieltä, että järjestystä ei voi syntyä pelkästä kaaoksesta, eikä näin ollen mistään alkuräjähdyksestä voi järjestelmällistä maailmankaikkeutta syntyä. Puhumattakaan siitä, että elämä olisi tästä syntynyt vain sattuman kautta. Myös tietoisuus puuttuu tätä yhtälöstä kokonaan.

Fyysikko Neil Turokin mukaan kaikki on hämmästyttävän yksinkertaista. Yksinkertaisuuden hän määrittelee yksinkertaisiksi käsitteiksi, jotka yhdistävät. Yksinkertaiset käsitteet pyrkivät selittämään mahdollisimman paljon mahdollisimman vähällä määrällä oletuksia. Thornhill on asiasta samaa mieltä, mutta kysyy onko astrofysiikassa mitään tekemistä tämän kanssa, jos joudutaan keksimään lukemattomia teoreettisia muuttujia, kuten pimeä aine, pimeä energia, kvarkit mustat aukot, jne? Tämä on yksinkertaisen antiteesi. –> Tämä on itse asiassa aika huvittavaa. Miten he eivät tajua itse sitä, että tällä ei ole mitään tekemistä yksinkertaisuuden kanssa?

Nykyään astrofysiikassa on muodikasta tehdä simulaatioita, mutta onko simulaatioista mitään hyötyä, jos niihin voi laittaa mielin määrin muuttujia, joille voi antaa täysin vapaasti eri arvoja? Tällaisella simulaatiolla voidaan saada aikaiseksi mitä tahansa. –> Tietokoneella varmasti voidaan saada aikaiseksi hienojakin simulaatioita, jos vain lukuisia tuntemattomia muuttujia säädetään mielivaltaisesti. Laitetaan 3 kertaa lisää pimeää ainetta, tuplasti pimeää energiaa, keksitään uusi hiukkanen ja voila!

Ongelmana tieteessäkin on joutua ”peilisaliin”, jossa saamme vahvistusta samoille ajatuksille. Tästä johtuen emme sitten enää edes tiedä mitä emme tiedä. Hiukkaskiihdyttimillä tehtävät kokeet ovat toinen hyvä esimerkki peilisalista. Kokeet tehdään tietokoneen näytöillä ja signaaleja tulkitaan sillä tavalla kuin niitä halutaan tulkita.

Suuri tiede on epäonnistumassa. Ei ole ollut merkittäviä edistyksiä sataan vuoteen. Seurauksena tiede ei ole ennustavaa. Tulee koko ajan uusia yllätyksiä, ja vasta-argumentit sivuutetaan. –> Yllätyksestä ja heikosta ennustettavuudesta hyvänä esimerkkinä on komeetat, joiden käyttäytyminen on ollut astrofysiikalle kaikilla mahdollisilla tavoilla yllättävää.

Massaa ei ole tieteessä määritetty! Ei voida siis ymmärtää mitä esimerkiksi E = mc2 tarkoittaa, sillä emme tiedä mitä massa on. Myöskään hiukkasilla ei ole massaa. Higgsin bosoni onkin keksitty selittämään massaa. –> Tämä oli itsellekin aika yllättävää. Eikö massalla ole tieteellistä määritelmää? Wikipedian käyttämän määritelmän mukaan Massa on fysiikan perussuure, joka kuvaa toisaalta kappaleen hitautta voiman vaikuttaessa siihen, toisaalta kappaleen kykyä tuntea ja aiheuttaa gravitaatiovoimia (Kurki-Suonio 1995, 83–85). Jos tämä on fyysikoiden käyttämä massan määritelmä, niin Thornhill on kyllä aivan oikeassa.

Myöskään energiaa ei ole tieteellisesti määritelty. –> Wikipedian mukaan energia määritellään usein voiman, kappaleen tai systeemin kyvyksi tehdä työtä. Energiaa voi olla eri muodoissa, kuten liike-energia, potentiaalienergia, lämpöenergia ja sähkömagneettinen energia. Tämä määritelmä ei kuitenkaan ole aivan mutkaton. Suhteellisuusteorian mukaan aine (massa) sisältää energiaa. Kyky tehdä työtä on abstrakti käsite sen sijaan, että se olisi konkreettinen määre. Onko tämä suhteellisuusteorian väite vailla mitään sisältöä, jos ei-määritellyllä asialla on ei-määritelty ominaisuus?

Valo ja sähkö eivät voi liikkua tyhjiössä ilman väliainetta. Täytyy olla sähköisesti polarisoituva eetteri, joka mahdollistaa tämän aaltoliikkeen. Jos eetteri on olemassa niin avaruus on täynnä eikä täydellistä tyhjiötä ole olemassa. Michelson-Morley koe (joka osoitti, että eetteriä ei ole olemassa) toistettiin uudelleen tarkemmilla mittauksilla ja eri korkeuksilla. Tässä uudessa kokeessa huomattiin ”eetterituuli” (eather drift). –> Tämä Michelson-Morley koe on myös hyvä esimerkki siitä miten helpolla jokin teoria kuopataan. Tieteen ominaisuuteen kuuluisi olla toistettava, mutta tämä yksi koe näytti riittävän tiedeyhteisölle päätyä suuriin johtopäätöksiin. Eetteri on kätevä selitys esimerkiksi juuri sille miksi valo liikkuu avaruudessa aaltona, vaikka sen tulisi olla tyhjiö. Toki on myös mahdollista, että avaruus on täynnä plasmaa.

Atomeissa on myös tuntemattomia voimia, jotka pitävät esimerkiksi ytimen kasassa ja elektronit kiertämässä probabilistisillä kuorilla. Ytimet muodostavat positiivisesti varautuneista hiukkasista (protonit) ja neutraalista varautuneista hiukkasista (neutronit). Miten nämä kuitenkaan voivat pysyä kasassa, sille näiden tulisi hylkiä toisiaan? Nämä ytimet koostuvat omituisesti käyttäytyvistä pienemmistä osista (kvarkit, antikvarkit ja gluonit), jotka käyttäytyvät taianomaisesti kadoten ja ilmestyen uudestaan. –> Huomauttaisin jälleen kerran, että atomin ytimen teoreettisesti kasassa pitävää heikkoa ja vahvaa vuorovaikutusta ei ole kokeellisesti koskaan havaittu. Myöskään näitä kvarkkeja ei ole missään kokeessa havaittu. Tämä on puhdasta arvailua.

Thornhillin mukaan atomit ovat sähköisesti neutraaleja partikkeleita, joissa on yhtä paljon negatiivisesti, positiviisesti ja neutraalisti varautuneita hiukkasia. –> Thornhillin mukaan ainoa atomissa vaikuttava voima on siis sähkö. Itse en välttämättä allekirjoittaisi suoraan tätäkään Thornhillin atomimallia, vaikka se on mielestäni huomattavasti fysiikan standardi-mallia järkevämpi.

Thornhill määrittelee energian liikkeessä olevaksi materiaksi suhteessa levossa olevaan materiaan. –> Vaikuttaa ainakin järkevämmältä kuin yleinen fysiikan määritelmä.

Thornhill määrittelee massan muusta materiasta aiheutuvan sähköisen vaikutuksen aikaan saamaksi vääristymäksi. –> Massa siis on Thornhilin mukaan materian aiheuttamaa sähköistä vaikutusta.

Vain yksi voima tarvitaan. Voimakas ja välittömästi vaikuttava sähkövoima. Thornhillin mukaan sähkö vaikuttaa välittömästi, eikä valonnopeus ole mikään rajoitus. Sähkövoima on tasapainoinen voima. Se voi vetää ja hylkiä. Sähköä on kahdessa muodossa: staattinen sähkö ja dipoli (kaksinapainen +/-).

Onko valo aalto vai hiukkanen? Jos se on valonnopeutta kulkeva hiukkanen, niin sillä ei voi olla massaa. Jos se on aalto, niin mikä saa sen aaltoilemaan ilman väliainetta? Fotoneita ei ole olemassa. Valo on sähköinen aaltomainen häiriö eetterissä, ja eetterin täytyy olla diaelektrinen väliaine tämän häiriön välittämiseen.

Punasiirtymä tarkoittaa esimerkiksi galaksien välillä mitatun valospektrin siirtymistä punaiseen, mitä pienempänä galaksi näyttäytyy. Punasiirtymän oletetaan tarkoittavan galaksin tai tähden nopeutta, millä se liikkuu meistä pois päin. Punasiirtymä ei vastaa siis ääniaaltojen Dopple-efektiä! Halton Arp on käsitellyt asiaa. Harpin mukaan olemme havainneet esimerkiksi korkean punasiirtymän kvasaareita alhaisen punasiirtymän galaksien vieressä tai edessä. Kvasaarit eivät siis ole vanhimpia ja kauimpia kohteita maailmankaikkeudessa, vaan ne on nuoria syntyviä galakseja. Standardi-teoria on ollut taas väärässä.–> Ehkä käsittelen myöhemmässä blogi-kirjoituksessa tarkemmin Halton Arpin teoriaa punasiirtymästä. Se on mielenkiintoinen, sillä jos tämänkin asian astrofysiikka on ymmärtänyt väärin, niin sillä voi olla merkittäviä vaikutuksia ymmärrykseemme maailmankaikkeuden iästä ja koosta.

Galaksien pyöriminen vastaa yksinkertaista Faraday-moottoria.

Tähdet ovat kuin helmiä kosmisessa nauhassa. Tähtien synnyllä ei ole mitään tekemistä gravitaation kanssa, eikä sitä todista mitkään havainnotkaan, kuten kevyiden elementtien löytyminen ytimestä. Tähdet syntyvät kosmisissa Birkeland -virroissa eli voimakkaissa kosmisissa sähköisissä filamenteissa. Kaikilla tähdillä on viileä planetaarinen ydin vedyn ja heliumin muodostaessa ympäröivän atmosfäärin. –> Tämä menee mielenkiintoiseksi!

Jos tämä herätti jotain ajatuksia, niin kommentoi alle.