Tasapainoista tietoa maailmankaikkeudesta

Avainsana: gravitaatio

LIGO ja oletetut gravitaatioaallot

Tulimme johtopäätökseen, joka oli hyvin huolestuttava. He eivät erottaneet signaalia melusta.

Emeritus professori Andrew Jackson

Syyskuun 14:sta päivänä vuonna 2015 Caltechin ja MIT:n tutkimusryhmä kertoi havainneensa gravitaatioaaltoja ensimmäistä kertaa historiassa. Havaitun signaalin sanottiin olevan lähtöisin kahden mustan aukon yhdistymisen aikaan saamasta gravitaatioaallosta. Myöhemmin tehtiin lukuisia havaintoja lisää, ja vuonna 2017 LIGO:n perustajat saivat Nobelin fysiikan palkinnon. Einsteinin yleinen suhteellisuusteoria todistettiin jälleen kerran päteväksi.

Vai todistettiinko? Oliko kyseessä kiistaton tieteellinen havainto vai oliko kyseessä vain suuren luokan vahvistusharha, joka sai tutkijat tulkitsemaan tuloksia itselleen edullisella tavalla (varmistaen samalla jatkuvat rahahanat)? Käydään ensiksi läpi LIGO:n perusteet ja käsitellään tämän kritiikkiä.

Courtesy Caltech/MIT/LIGO Laboratory

Mikä LIGO?

LIGO eli Laser Interferometer Gravitational-Wave Observatory on Caltechin ja MIT:n käytössä oleva maailman suurin ja kallein ”gravitaatio-observatorio”, jonka pyrkimyksenä on gravitaatioaaltojen havaitseminen. LIGO koostuu kahdesta neljä kilometriä pitkästä varresta, jotka ovat 90 asteen kulmassa toisiinsa nähden. Koska gravitaatioaaltojen ei katsota olevan sähkömagneettisella spektrillä, vaan aivan oma lajinsa, LIGO toimii täysin ”sokkona” ja eristettynä ympäristöstä.​1​

LIGO:n taustalla oleva teoria on sidoksissa Einsteinin yleiseen suhteellisuusteoriaan, jonka mukaan massalla on kyky aiheuttaa kaareutumista ja aaltoja aika-avaruudessa. Toisin sanoen gravitaatioaaltoja. Näitä aaltoja voidaan teoreettisesti havaita laser interferometrillä.

Interferometri. Caltech/MIT/LIGO Lab

Interferometri on tekninen väline, jossa on valonlähde, puoliläpäisevä peili (”säteen halkaisija”), peilejä ja sensori. Valonlähteestä lähtee lasersäde, joka jakaantuu puoli läpäisevässä peilissä kahdeksi säteeksi. Nämä säteet kimpoavat peileistä takaisin ja osuvat yhtä aikaa sensoriin, joka tallentaa muodostuneen interferenssikuvion​*​. Myös LIGO toimii tällä periaatteella, mutta se eroaa muista interferometreistä massiivisella koolla ja herkkyydellään.

Interferenssikuvio. Warren Leywon, CC BY-SA 4.0

Gravitaatioaallot ja interferometri

Teorian mukaan gravitaatioaallot saavat itse avaruuden venymään toiseen suuntaan ja supistumaan samalla toiseen suuntaan. Näin ollen LIGO:n toinen varsi teorian mukaan venyisi gravitaatioaallon aiheuttamana hetkellisesti toista vartta pidemmäksi, jonka vuoksi valoaallot eivät saapuisi sensoriin enää samaan aikaan. Tämä näkyisi interferenssikuviona. Gravitaation aiheuttama venyminen on Caltechin mukaan kuitenkin äärimmäisen minimaalista. Heidän mukaansa gravitaatioaallon aiheuttama LIGO:n varren venyminen voi olla niinkin vähäistä kuin 1/10000 protonin leveydestä (eli 10-19 m!).​2​

Massiivisena gravitaatioaaltojen lähteenä on oletetusti esimerkiksi kahden mustan aukon yhdistyminen, jonka LIGO väittää laitteillaan havainneen. 21. toukokuuta 2019 he havaitsivat signaalin (joka nimettiin GW190521:ksi), kahdella eri interferometrillä, joista toinen on 4 kilometriä pitkä Yhdysvalloissa sijaitseva ja toinen on 3 kilometrin pituinen Italiassa sijaitseva laite. Laitteet havaitsivat lyhytkestoisen, alle sekunnin kymmenesosan pituisen signaalin, joka muistuttaa neljää lyhyttä hytkymistä. Tutkijoiden mukaan GW190521:n loi lähde, joka on arviolta 5 gigaparsecin päässä. Tutkijat olettivat signaalin olevan peräisin kahden mustan aukon yhdistymisestä. ​3​

Kahdella eri interferometrillä yhtä aikaa havaittua signaalia kutsutaan ”multi-messenger eventiksi”. Tämä on erityisen haluttu tapahtuma, koska tällä voidaan parhaiten laskea mahdollisesta signaalista pois ympäristön häiriö, kuten seismisyys. Kahdella eri interferometrillä havaittu signaali ei kuitenkaan automaattisesti takaa sitä, että kyseessä on gravitaatioaallon aikaan saama signaali, vaan tutkijoiden tehtävänä jää aina signaalin tulkitseminen. LIGO:n tutkijaryhmä on ilmaissut hyvinkin itsevarmasti, että havainnot olivat gravitaatioaaltoja, mutta kaikki eivät ole olleet yhtä vakuuttuneita.

Kuvituskuva kahden mustan aukon yhdistymisen aiheuttamista gravitaatioaalloista. Image credit: LIGO/T. Pyle

Kritiikki

Keskeisin ongelma LIGO:n gravitaatioaaltotutkimuksessa on juuri siinä, että oletettujen gravitaatioaaltojen signaalit ovat mitättömiä verrattuna taustakohinaan, joka voi aiheutua esimerkiksi seismisyydestä, lämpötilan vaihtelun aiheuttamasta liikkeestä tai muusta taustakohinasta. LIGO:n analyysin keskiössä on taustamelun eliminointi kahden eri interferometrin avustuksella. jättäen jäljelle residuaalisen signaalin, jonka oletetaan merkitsevän gravitaatioaaltoa.

Tämä ei kuitenkaan ole ongelmatonta, sillä kukaan ei varmuudella tiedä, miltä gravitaatioaallon aiheuttaman signaalin tulisi näyttää, mikäli niitä ylipäätään on olemassa. LIGO Caltechin mukaan heillä on olemassa monimutkaiset systeemit, joilla häiriösignaalit voidaan suodattaa pois, mutta heidän analyysinsä on saanut osakseen paljon kritiikkiä.

NewScientistin mukaan joukko signaalianalyysiin perehtyneitä fyysikkoja on tehnyt oman analyysinsä LIGO:n datasta. Ryhmän mukaan LIGO:n tutkijaryhmä on epäonnistunut antamaan vakuuttavaa esitystä minkään gravitaatio-tapahtuman havaitsemisesta. Ryhmän edustajan emeritysprofessori Andrew Jacksonin mukaan kyseessä on pelkkä illuusio. Jacksonin ryhmän analyysissä asteikolla 1-0​†​ ryhmä antaa vuoden 2015 gravitaatioaaltohavainnolle todennäköisyyden 0.000004. Toisin sanoen kyseessä miltei varmasti EI ollut gravitaatioaallon havaitseminen. ​4​

Tämä on LIGO:n tärkein tapa gravitaatioaaltosignaalin poimimiseksi taustamelusta. Mutta kun Jackson ja hänen tiiminsä tarkastelivat tietoja ensimmäisestä havaitsemisesta, heidän epäilynsä kasvoivat. Aluksi Jackson tulosti kaaviot kahdesta raaka-signaalista ja piti niitä päällekkäin ikkunalla. Hänen mielestään näiden kahden välillä oli jonkin verran korrelaatiota. Hän ja hänen tiiminsä saivat myöhemmin käsiksi LIGO-tutkijoiden julkaiseman taustadatan ja tekivät laskelman. He tarkistivat ja uudelleen tarkistivat. Mutta edelleen he havaitsivat, että Hanfordin ja Livingstonin ilmaisimien jäännösmeluilla oli yhteisiä piirteitä. ”Tulimme johtopäätökseen, joka oli hyvin huolestuttava”, Jackson sanoo. ”He eivät erottaneet signaalia melusta.”

NewScientist​4​

Lisäksi LIGO:a on kritisoitu siitä, että yli viidestäkymmenestä väitetystä signaalihavainnoista vuoden 2017 jälkeen ei ole ilmaantunut uusia multi-messenger tapahtumia​‡​. Yksi tällainen voi mennä jo tilastollisen sattuman piikkiin, eikä tilanne anna laisinkaan vakuuttavaa kuvaa koko tutkimuksesta. Lisäksi monia aluksi gravitaatiosignaaliksi luokiteltu on jälkeenpäin luokiteltu maapallolta lähtöisin olevaksi signaaliksi. Ongelmallisemmaksi tilanteen tekee vielä se, että tällaiset signaalit voivat näkyä yhtä aikaa myös useammassa interferometrissä ja ne voivat näyttää samalta, kuin gravitaatioaaltosignaalien oletetaan näyttävän, jolloin todellisen gravitaatioaallon löytämisen todistaminen menee miltei mahdottomaksi.​5​

Mitä tulee LIGO:n taustalla olevaan yleiseen suhteellisuusteoriaan, niin Wallace Thornhill kritisoi ylipäätään käsitettä ”aika-avaruudesta”. Kuinka aine voi kertoa avaruudelle ja ajalle kuinka kaareutua; mitä ajan kaareutuminen edes tarkoittaa, kun sillä ei ole fyysistä ulottuvuutta. Sana ”avaruus” vain tarkoittaa sijaintia kolmessa ulottuvuudessa. Kuinka voit kutoa ”aika-avaruuden kudoksen” ei-fyysisistä käsitteistä? Nämä sanat ovat täysin merkityksettömiä, Thornhill sanoo.​6​

Thornhill kritisoi voimakkaasti myös hämmästyttävällä varmuudella kerrottuja väitteitä LIGO:n signaalien alkuperästä. Väite, jonka mukaan tietty signaali on peräisin kahden mustan aukon yhdistymisestä etelätaivaan suunnalla 1.3 miljardia vuotta sitten, on täysin mahdotonta vahvistaa. Mitään näitä väitteitä ei voi todistaa. Tämä ei ole tiedettä.​6​

Kritiikin perusteella voidaan vetää johtopäätös, että kosmologia ja astrofysiikka on muuttunut scifiksi ja teatteriksi. Käytettäessä miljardeja rahaa näinkin hataralla pohjalla olevaan tutkimukseen, voidaan pohtia miten paljon tutkijoiden ja rahoittajien toiveet ja oletukset vaikuttavat tutkimustuloksiin? Vastaavasti sensaatio-otsikoita janoavat tiedelehdet ottavat tällaisen riemulla vastaan. Mutta missä ovat maltilliset ja kriittiset äänet, jotka haluavat suurempaa varmuutta ennen kuin aletaan julistaa uutta tieteellistä faktaa?

Vaarana tässä on jälleen kerran virheellisten pohjaoletusten kasaantuminen. Pahimmillaan virheelliset pohjaoletukset todistetaan virheellisesti kokeissa, jotka ovat niin massiivisia, ettei muut pysty niitä toisintamaan. Tieteen perusperiaate toistettavuus joutuu väistymään, ja olemme entistä enemmän kiinni vanhassa uskomusjärjestelmässä, jota on vaikea kumota ja mahdoton vahvistaa.


  1. ​*​
    Häiriö-kuvio
  2. ​†​
    Jossa 1 on täysin varma gravitaatioaaltosignaali ja 0 täysin varmasti EI ole kyseinen signaali.
  3. ​‡​
    Eli identtisiä signaaleja, jotka havaitaan samaan aikaan eri interferometreillä
  1. 1.
    LIGO C. What is LIGO? LIGO Caltech. Published 2020. Accessed 2020. https://www.ligo.caltech.edu/page/what-is-ligo
  2. 2.
    Caltech L. What is Interferometer. Caltech LIGO. Published 2020. Accessed November 5, 2020. https://www.ligo.caltech.edu/page/what-is-interferometer
  3. 3.
    News R. A “bang” in LIGO and Virgo detectors signals most massive gravitational-wave source yet. LIGO Caltech. Published September 2, 2020. Accessed 2020. https://www.ligo.caltech.edu/news/ligo20200902
  4. 4.
    Brooks M. Exclusive: Grave doubts over LIGO’s discovery of gravitational waves. NewScientist. Published October 31, 2018. Accessed November 6, 2020. https://www.newscientist.com/article/mg24032022-600-exclusive-grave-doubts-over-ligos-discovery-of-gravitational-waves/
  5. 5.
    Mozina M. Posts: 2109 Joined: Thu Feb 23, 2012 5:35 pm LIGO: Water water everywhere, but not a drop to drink. Thunderbolts.info. Published January 12, 2020. Accessed November 6, 2020. https://thunderbolts.info/forum3/phpBB3/viewtopic.php?f=3&t=159
  6. 6.
    Thornhill W. Gravitational Waves. Holoscience. Published February 26, 2016. Accessed November 6, 2020. https://www.holoscience.com/wp/gravitational-waves/

Johdatusta sähköuniversumiin

Rosetta Nebula synnyttämässä tähtiä. Image Credit: ESA and the PACS, SPIRE & HSC consortia, F. Motte (AIM Saclay,CEA/IRFU – CNRS/INSU – U.ParisDidedrot) for the HOBYS key programme

En löydä tapaa sanoa tätä diplomaattisesti, joten anna minun olla suora: Modernit astrofyysiset käsitteet, jotka katsovat auringon energian syntyvän ydinvoimareaktioista syvällä auringon sisällä, ovat ristiriidassa lähes kaikkien auringosta tehtyjen havaintojen kanssa.

Ralph Juergens 1972, 9.

Oletko koskaan miettinyt?

  • Miksi pienessä määrässä ainetta (atomit) on eri luonnon lait kuin suurissa määrässä ainetta (esim. planeetat ja galaksit)?
  • Onko Big Bang teoriasta olemassa mitään todisteita?
  • Miksi auringon korona on miljoona asteinen, mutta pinta on vain joitakin tuhansia asteita?
  • Miksi auringonpilkut ovat tummia, jos niistä näkee syvemmälle auringon pinnan alle, jonka pitäisi olla pintaa kuumempi?
  • Miksi komeetat uhmaavat lähes kaikilla tavoilla standardi-mallin selitystä?
  • Osaako vallitseva astrofyysinen teoria vastata kunnolla näihin kysymyksiin?
  • Onko näille olemassa parempia selitysmalleja?

Johdanto

Monet tiedemiehet ja tutkijat kertovat mielellään, kuinka hyvä tieteellinen menetelmä on. Mitään ei koskaan lyödä lukkoon, vaan paremmin selittävä selitysmalli voi koska tahansa vanhemman mallin syrjäyttää. Jos aikaisemmin luulimme, että aurinko kiertää maapalloa, niin uuden tutkimuksen valossa tiedetäänkin, että asia onkin päin vastoin. Tiede toisin sanoen korjaa itse itseään. Näin se ainakin on paperilla, mutta käytännössä asia on paljon monimutkaisempi ja ongelmallisempi. Suurimman ongelman aiheuttaa rahoitus, millä on huomattava vaikutus siihen, minkä teorian edustajat saavat parhaat tutkimusresurssit käyttöönsä.

Eric Lerner ja 30 muuta tiedemiestä julkaisivat vuonna 2004 NewScientist lehdessä avoimen kirjeen tieteelliselle yhteisölle. Kirjeessä kritisoitiin sitä, että nykyään käytännössä kosmologian tutkimuksen kaikki taloudelliset ja kokeelliset resurssit on annettu Big Bang -teorian tutkimukselle. Rahoitus tulee vain muutamasta lähteestä ja kaikki vertaisarviointi-komiteat, jotka niitä kontrolloivat ovat Big Bang -teorian tukijoita. Kirjeen mukaan tilanne on huolestuttava, sillä Big Bang -teoria nojaa liian moneen hypoteettiseen entiteettiin, eikä sillä ole pystytty selittämään juuri mitään havaintoja. Huolimatta mallin ala-arvoisesta selitysvoimasta se kuitenkin dominoi koko tieteenalaa. (Lerner et al. 2004)

Nykyajan fyysikoiden työ pohjautuu monille harhaluuloille aineen luonteesta, ajasta, avaruudesta, massasta ja gravitaatiosta, todellisesta tähtien ja galaksien luonteesta sekä maailmankaikkeuden koosta, iästä ja synnystä. Astrofysiikka painii vaikeiden ongelmien kanssa havaintojen kerta toisensa jälkeen ollessa ristiriidassa teorioiden kanssa. Astrofyysikot kääntyvät vaikeiden ongelmiensa kanssa hiukkasfyysikoiden puoleen, jotka vastaavasti hyötyvät tästä miljardien rahoituksella hiukkaskokeidensa tekemiseen. Sokea taluttaa toista sokeaa ja voidaan sanoa, että molemmat alat ovat kriisissä. Suurin syy tähän tilanteeseen Wallace Thornhillin mukaan on se, että matemaatikot ovat anastaneet luonnon filosofian ja fysiikan itselleen. (Thornhill 2020).

Matemaatikko-astrofyysikoille tärkeintä on, että malli näyttää paperilla matemaattisesti toimivalta. Syntyy kuitenkin perustavan laatuinen ongelma, kun matemaattiseen malliin aletaan lisätä uusia ja uusia muuttujia ilman, että niitä on luonnossa millään tavoin edes havaittu. Vaikka matematiikka olisikin eksakti tiede sinällään, niin nykyfysiikka on hyvä esimerkki kuinka sillä voidaan todistaa melkein mitä tahansa. Jos malliin voidaan lisätä omavaltaisesti uusia muuttujia, kuten mysteerihiukkasia tai uusia voimia, ja niille voidaan antaa lähes mielivaltaisesti eri arvoja, niin kyllähän siitä voidaan matemaattisesti saada toimiva teoria. Ei sillä silti tarvitse olla mitään tekemistä todellisen maailman kanssa.

Sähköinen aurinko

Image Credit: NASA/AIA

Velikovskyn teoretisoitua, että planeettojen liikkeitä ohjaa gravitaation sijaan sähkömagnetismi, Ralph Jurgens meni vielä pidemmälle. Jurgensin mukaan planeettojen välisen tilan ominaisuudet viittaavat siihen, että planeetat ja aurinko eivät pelkästään ole sähköisesti latautuneita, vaan aurinko itse on suuren kosmisen sähköpurkauksen keskittymä. Mahdollisesti tämä on auringon energian ainoa lähde. (Jurgens 1972)

On hyvin tiedossa, että auringolla on monimutkainen ja aktiivinen magneettikenttä. Esimerkiksi yllä olevaa kuvaa tarkastelemalla on helppo nähdä voimakkaita sähkömagneettisia vaikutuksia auringon pinnalla. Jurgensin mukaan vaikka kuinka paljon asiaa yritetään vähätellä, niin magneettikenttä voi olla seurausta vain sähkövirtauksista. (Jurgens 1972)

Yli sata vuotta sitten maapallon magneettikentän oletettiin johtuvan planeetamme suuresta sähkölatauksesta, mutta H. A. Rowlandin laskettua tarvittava sähkölataus näin suuren magneettikentän ylläpitämiseksi, oli luku niin suuri, että hän hylkäsi sen heti mahdottomana. Rowlandin ajoista lähtien fyysikot ovat olleet vakuuttuneita siitä, että maan magnettikenttää ei voida selittää maapallon sähkölatauksella, vaan magneettikenttä syntyy maan sulan ytimen liikkeillä (Dynamo-teoria). Tätä teoriaa ei kuitenkaan ole koskaan pystytty todistamaan. (Jurgens 1972)

Valtavirtateorioille ongelmallista on myös auringon lämpötila-profiili. Toisin sanoen jos ydinreaktiot tapahtuvat auringon ytimessä ja lämpö siirtyy ytimestä ulospäin, niin lämpötilan tulisi vähentyä tasaisesti ulospäin mentäessä. Miksi lämpötila nousee ulospäin mentäessä sen sijaan, että sen pitäisi laskea? Jurgensin mukaan tämä väärinpäin menevä lämpötila-profiili kertoo siitä, että auringon energia on lähtöisin ulkopuolelta eikä sisäpuolelta. (Jurgens 1972)

Itse asiassa kun asiaa pohtii, niin auringosta on helppo havaita voimakkaita sähköisiä ominaisuuksia ja aktiivisuutta. Esimerkiksi aurinkotuulet ja auringonpurkaukset selittyvät mielestäni parhaiten sähköisen latauksen purkauksena. Gravitaatio niitä ei ainakaan selitä ja syvällä auringon sisällä tapahtuva ydinfuusiokaan ei mielestäni nopeasti vaihtuvaa auringon sähkömagneettista kenttää pysty selittämään. Sähköaurinko teoriaa käytännön tasolla tutkii tällä hetkellä SAFIRE-projekti, joka pyrkii laboratorio-olosuhteissa saamaan aikaiseksi auringonkaltaiset olosuhteet. Suosittelen katsomaan SAFIRE-projektin sivulla olevan videon.

Thornhillin mukaan komeetat ovat sähköaurinkomallin ”Rosettan kivi”. Muutokset komeettojen pintalatauksessa saavat aikaan muutoksen komeetan kierrossa ja aiheuttavat niin kutsuttua ”ei-gravitatiivista” kiihtymistä. Liikkuessa kauempana auringon magneettikentässä niillä on paljon aikaa latautua negatiivisesti. Tullessaan lähemmäs aurinkokunnan ydintä ne kiihdyttävät kohti aurinkoa ja suurentunut sähköinen stressi muodostaa plasma-purkauksen, suuren plasmaverhon ja fokusoituneen kylmän katodipurkaus-suihkun. (Thornhill 2020)

Komeetat uhmaavat valtavirtatieteen ”likainen lumipallo teoriaa” kaikilla mahdollisilla tavoilla. Luotaimien antavan näytön perusteella komeetat eivät sisällä juuri nimeksikään vettä ja niillä on kiinteä kivinen ydin. Kaasuhäntä, jossa myös vesihöyryä havaitaan, syntyy jonkin valtavirtatieteelle tuntemattoman prosessin seurauksena. Sähköuniversumiteoria toisaalta ennustaa ja pystyy selittämään komeettojen käyttäytymistä huomattavasti paremmin. Jos haluat tarkempaa tietoa komeettojen sähköisestä luonteesta, niin suosittelen ehdottomasti katsomaan seuraavan videon:

Tässä on erinomainen esitys komeettojen sähköisestä luonteesta ja siitä, miten niiden käyttäytyminen todistaa sähköuniversumiteorian.

Galaksien synty ja dynamiikka

Messier 74 galaxi. Image Credit: NASA, ESA, and the Hubble Heritage (STScI/AURA)-ESA/Hubble Collaboration

Galaksit ovat toinen asia, mitä on hankalaa selittää gravitaatio-teorian kautta. Miten näin heikko voima voi pitää tällaista massiivista rakennelmaa kasassa, ja kuinka galaksin reunat pysyvät liikkeessä mukana sen sijaan, että koko galaksi kiertyisi loputtomalle kierteelle reunojen jäädessä yhä enemmän ja enemmän keskustasta jälkeen? Valtavirtatieteellä tälle on selityksenä teoreettinen musta aukko galaksin keskuksessa. Tämän lisäksi on tarvittu yli kymmenenkertainen määrä massaa, jotta laskelmat saadaan näyttämään realistisilta, joten on keksitty toinenkin ja kolmaskin teoreettinen asia pimeä aine ja pimeä energia. Asia olisi toinen, josta näitä olisi jossain kokeissa tai mittauksissa havaittu. Toistaiseksi ainoa paikka, missä näitä havaitaan on fyysikoiden paperit.

Musta aukko on teoreettinen asia, jossa jonkin massiivisen kappaleen, kuten suuren auringon oletetaan romahtaneen äärettömän pieneen singulariteettiin, jonka painovoima on niin suuri, että valokaan ei siitä pysty pakenemaan. Varsinainen todistusaineisto tämän olemassaolosta on ymmärtääkseni melko olematon. Viime vuosina kyllä hehkutettiin uutta kuvaa, mikä oli otettu ”mustasta aukosta”, mutta kuvaa ei edes sellaisenaan ole kameralla otettu, vaan se on tietokoneiden avulla tehty yhdistelmäkuva. Jokainen voi itse pohtia miten paljon tämä suttuinen kuva todistaa mistään. Astrofyysikot voivat tässä nähdä sitä mitä haluavat.

Oletettu Musta aukko Messier 87 galaxin ytimessä. Lähde Wikipedia

Plasma-kosmologia ei tarvitse eksoottisia teoreettisia lisäyksiä selittämään galaksien ja tähtien syntyä. Tämän teorian mukaan spiraaligalaksit ja tähdet muodostuvat galaksien välisen kosmisen verkon muodostavien Birkeland-virta filamenttien kautta. Valtavirtatieteen mukaan Birkeland-virrat ovat joukko sähkövirtoja, jotka virtaavat geomagneettisten linjojen mukaisesti ja yhdistävät magnetosfäärin ja ionosfäärin.

Plasma-universumi teoriassa Birkeland-virrat eivät rajoitu pelkästään aurinkokuntaan, vaan niitä on myös galaksien välisessä tilassakin. Plasma-universumi mallissa galaksit syntyvät kahden vierekkäisen Birkeland virran vuorovaikutuksesta (Galaxy Formation). Alla olevassa videossa on tästä super tietokoneella tehty mallinnus.

Lopuksi

Kuinka surullisella pohjalla astrofysiikan tulee olla, että teoriaan täytyy keksiä yhä useampia muuttujia, jotta malli olisi matemaattisesti toimiva? Eikö parempi menetelmä olisi ensin tehdä havainto jostain uudesta ilmiöstä, tehdä mittauksia ja kerätä todistusaineistoa, ja jos analyysi antaa myöden, niin lisätä se mukaan laajempaan selitysmalliin?

Ongelmien kasautuminen

Mielestäni tämä on erinomainen esimerkki perusongelmien kasautumisesta, mistä Dewey Larson puhui jo 1960-luvulla. Sen sijaan, että pohjalla olevaa teoriaa oltaisi lähdetty kriittisesti tarkastelemaan ja muuttamaan, alettiinkin siihen tehdä uusia ja uusia lisäyksiä paikkaamaan virheellistä pohjateoriaa. Tähän liittyy varmasti myös tiedepolitiikka ja rahoitus, sillä esimerkiksi suurista tutkimusrahoituksista nauttivien Big Bang -teoreetikkojen intressien mukaista on ajaa vain omaa teoriaa, vaikka se ei mihinkään veisikään. Olemme nyt pisteessä, että tiede on tältä osin mennyt sata vuotta harhaan, eikä se enää helpolla voi tätä sotkua korjata.

Vastaavasti sähköuniversumiteorioiden vahvuus piilee elegantissa yksinkertaisuudessa. Emme tarvitse mustia aukkoja, pimeää energiaa, atomien heikkoa tai vahvaa vuorovaikutusta ja monta muuta mysteerillistä teoreettista hiukkasta selittämään maailmankaikkeutta. Auringonpilkut ovat tummia, koska ne yksinkertaisesti ovat pintaa viileämpiä. Sähköuniversumiteorian mukaan ainoa työtä tekevä voima maailmankaikkeudessa on sähkö. Tämä pätee kaikissa asioissa kaikilla skaaloilla atomeista galakseihin.

Lähteitä

Eri Lerner et al. An Open Letter to the Scientific Community.

Plasma-universe.com. Galaxy Formation.

Ralph Juergens. “Reconciling Celestial Mechanics and Velikovskian Catastorphism.” Pensee. 1972.

SAFIRE-Project.

Wallace ThornhillThe Electric Universe Heresy”.

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén