Tasapainoista tietoa maailmankaikkeudesta

Avainsana: Halton Arp

Lyhyt pohdinta kaiken synnystä

Tämä lyhyt pohdinta pohjautuu Halton Arpin ja Walter Russellin työn yhdistämiseen.

Halton Arpin havaintoja galakseista

Galaksien ja punasiirtymän tutkimiseen erikoistunut Astronomi Halton Arp tutki galaksien ja kvasaarien punasiirtymiä​*​. Arp huomasi, että monet alhaisen punasiirtymän galaksit olivat aivan hyvin korkean punasiirtymän kvasaarien vieressä, ja ne vaikuttivat olevan yhteydessä toisiinsa. Tämän seurauksena hän päätteli, että kvasaarit ovat uusien galaksien ytimiä, jotka ovat lähtöisin emogalaksista. Toisin sanoen vaikuttaa siltä, että galaksit synnyttävät uusia galakseja.

Vierekkäin olevat Galaksi NGC 4319 ja kvasaari M 205. Kuva: NASA ja Hubble Heritage Team (STScI/AURA)

Harpin mukaan punasiirtymä ei kerrokaan kohteen liikkumisnopeudesta kohti tai meistä poispäin (doppler-tulkinta), vaan erilaisilla astronomisilla kohteilla on luontainen punasiirtymä. Mikäli Arp on oikeassa, niin tämä havainto romuttaa täysin alkuräjähdysteorian ja ymmärryksemme monista astronomisista etäisyyksistä.​†​

Ennen kuin menemme pidemmälle kaikkeuden synnyn pohdinnassa, niin tarkastellaan ensiksi potentiaalin varastoitumista massaksi (Russellin mukaan), jotta voimme ymmärtää, kuinka tämän periaatteen mukaan esimerkiksi tähdet ja galaksit voivat ylipäätään syntyä.

Energian varastoituminen ja purkautuminen

Aaltokenttien maksimaalinen paine on navoilla, kun taas maksimaalinen säteily on ekvaattorilla. Tästä johtuen kaikki auringot ja planeetat elinkaarensa aikana heittävät ekvaattorinsa kohdalta ulos renkaita. Jokainen massa alkaa renkaana ja palaa lopulta takaisin renkaaksi. Tällä tavalla muodostuneet renkaat ovat sentripetaalisella kiertymisellä muodostuneet palloiksi ja syntyneet planeetoiksi tai kuiksi. Nämä syntyneet kappaleet jatkavat miljoonia vuosia ”emokappaleensa” kiertämistä vähitellen hidastuvalla nopeudella ja muuttuvalla potentiaalilla.

Walter Russell, A New Concept of the Universe
Massa latautuu sähköisesti navoilta, ja lataus purkautuu ekvaattorilta. Kuva: University of Science & Philosophy / www.philosophy.org
Auringon aktiivisuus 12 kuukauden aikana. NASA’S Goddard Space Flight Center/SDO/S. Wiessinger
Saturnuksen revontulet. NASA

Yllä olevista kuvien perusteella Russellin periaatteelle massan latautumisesta ja purkautumisesta voidaan astronomisista havainnoissa löytää perusteita. Auringonpurkaukset tapahtuvat ekvaattorin suuntaisesti, eivätkä täysin sattumanvaraisissa paikoissa. Vastaavasti planeettojen revontulet havaitaan juuri planeettojen navoilla. Oliko Russell siis oikeassa sanoessaan, että massa latautuu navoilta, ja lataus purkaantuu ekvaattorilta? Mitä tämä käytännössä tarkoittaa?

Tästä pääsemme gravitaation käsitteeseen. Newtonin ja Einsteinin gravitaatio on aineen sisältä ulospäin vaikuttava voima. Newton ajatteli massan vaikuttavan muihin massoihin jonkin sisäisen ominaisuuden kautta, kun taas Einstein ajatteli massan vaikuttavan suoraan aika-avaruuteen.

Perinteisiä gravitaatio-käsityksiä Auringon synnylle on kritisoinut muun muassa professori Pierre-Marie Robitaille, jonka mukaan kaasu laajenee, mutta ei itsestään pysty alkaa kutistua. Kuinka siis tähdet syntyvät avaruuden suurissa molekyylipilvissä? Mikä saa kaasun yhtäkkiä toimimaan päin vastoin kuin se luontaisesti toimii?

Russellin kosmologiassa gravitaatio sen sijaan on ulkoapäin sisäänpäin työntävä voima. Asetelma on siis käänteinen​‡​. Auringot eivät siis synny kaasumolekyylien alkaessa vetää toisiaan puoleensa, vaan sähköinen voima alkaa kasata ainetta yhteen.

Ymmärtääkseni tämä ei kuitenkaan ole sama asia, kuin planeettojen pintagravitaatio, joka saa asiat pysymään planeetan pinnalla. Tämä liittyy Russellin mukaan siihen, että potentiaalit hakeutuvat kohti tasapainotilaa. Kiven massa ja potentiaali on paljon suurempi kuin veden tai ilman, joten se hakeutuu kohti kiinteää suuren potentiaalin maanpintaa.

Kaikki järjestelmät ovat kasvavia järjestelmiä

Walter Russell kirjoitti vuonna 1953 teoksessaan A New Concept of the Universe, että kaikki järjestelmät ovat kasvavia järjestelmiä. Russellin periaatteen mukaan aurinkokunnat ja galaksit laajenevat siis saman periaatteen mukaisesti. Kirjoitin asiasta aiemmin tässä artikkelissa:

Planeetat, auringot ja galaksit heittävät ekvaattoriltaan ulos renkaita (potentiaalin purkautuminen) , jotka kiertyvät sentripetaalisesti kuiksi ja auringoiksi.

Edellä mainitsin, että lataus purkautuu ekvaattorilta. tällä tavoin syntyy myös tähtiä kiertävät planeetat ja planeettoja kiertävät kuut. Halton Arpin havainnot ja teoria tukee tätä mielenkiintoisella tavalla galaktisessa mittakaavassa. Jos siis galaksit purkavat potentiaalinsa samalla tavoin ekvaattorin suuntaisesti ja synnyttävät aurinkokuntia sekä kvasaareja, joista syntyy uusia galaksia. Nämä uudet galaksit kasvavat ja synnyttävät taas uusia galakseja.

Sombrero galaksi. Kuva: NASA/ESA Hubble Space Telescope

Onko tämä näkyvä maailmankaikkeus siis syntynyt yhdestä emogalaksista, joka on synnyttänyt muut galaksit vai onko tällaisia syntynyt eri puolilla useampia? Russellin kosmologiassa pohjimmainen todellisuus ja samalla ainoa substanssi on liikkumaton, vailla rajoja, tilavuutta, loppua tai alkua oleva liikkumaton valo, joka samalla on yhtä kuin universaali mieli ja tietoisuus. Ilmiöt syntyvät tämän liikkumattoman valon polarisoituessa kahdeksi vastakkaiseksi painetilaksi.

Universaalin substanssin polarisoituminen kahdeksi vastakkaiseksi painetilaksi. Kuva: University of Science & Philosophy / www.philosophy.org

Jatkaessani tätä ajatusleikkiä päädyn lopulta pohtimaan, että mikäli kaikki on tällä tavoin syntynyt, niin alkoiko se ensiksi mikro vai makrotasolta? Alkoiko ensiksi tällä tavoin syntyä atomeja ja pienhiukkasia vai syntyikö ensiksi galakseja tai muita suuria struktuureja vai tapahtuiko tämä yhtä aikaa? Tässä vaiheessa aivoni menevät niin solmuun, että on paras jättää tämä toistaiseksi tähän.


  1. ​*​
    Käsittelin tätä tarkemmin artikkelissa https://www.kosmologia.fi/2020/05/28/tappoiko-halton-arp-alkurajahdysteorian/
  2. ​†​
    Esimerkiksi kvasaarit eivät siis ole universumin laidalla olevia super energeettisiä kohteita, vaan ne ovat huomattavasti lähempänä ja selvästi vähäenergisempiä. Ne ovat kuitenkin suurempia kuin auringot, mutta pienempiä kuin galaksit.
  3. ​‡​
    Tätä voisi verrata ajatukseen maapallosta ja magneettikentästä. Kumpi tuli ennen? Alkoiko sähkömagneettinen kenttä kasaamaan ainetta planeetaksi vai alkoiko kasaantunut aine muodostaa magneettikentän ympärilleen?

Tappoiko Halton Arp alkuräjähdysteorian?

Alkuräjähdysteoria (Big Bang) pohjautuu keskeisesti seuraavaan oletuksien ketjuun:

  1. Alkuräjähdysteoria on luotu selittämään miksi maailmankaikkeus laajenee.
  2. Laajeneva maailmankaikkeus keksittiin vastaamaan siihen, miksi galaksit liikkuvat kauemmas toisistaan.
  3. Galaksien liikkuminen kauemmas toisistaan perustuu punasiirtymän Doppler-tulkintaan. ​(Acheson)​

Johdanto

Punasiirtymä tarkoittaa ilmiötä, jossa kaukana olevan kohteen valon aallonpituus alkaa pidentyä. Pitkät aallonpituudet havaitaan punaisena eli toisin sanoen ihminen voi havaita kaukana olevan galaksin valon muuttuvan punaisemmaksi.

Tämä tulkitaan astronomiassa vastaavan doppler-ilmiötä. Doppler-ilmiö on ääniaaltoihin liittyvä ilmiö, jossa liikkeessä olevan äänen lähteen taajuudessa havaitaan näennäinen muutos. Esimerkiksi ajoneuvon ääni kuulostaa korkeammalta ajoneuvon kulkiessa havaitsijaa kohti ja matalammalta, kun ajoneuvo liikkuu havaitsijasta poispäin.

Punasiirtymä. Kuva: Georg Wiora (Dr. Schorsch)
Doppler-ilmiö. Kuva: Tkarcher
Punasiirtymä/ sinisiirtymä. Kuva: Aleš Tošovský

Punasiirtymän Doppler-tulkinta on vahvasti sidoksissa Hubblen lakiin, minkä katsotaan olevan alkuräjähdysteorian keskeisin todiste. Hubblen lain mukaan mitä kauempana galaksi on, niin sitä nopeampaa se meistä loittonee. Tämä on havaittu tutkimalla galaksien punasiirtymiä.

Tämän päätelmien ketjun avulla astronomit ovat onnistuneet laskemaan galaksien välisiä etäisyyksiä, joita normaalisti ei olisi mahdollista arvioida. Tähän teoriaan perustuu myös arviomme maailmankaikkeuden iästä ja koosta.

Entäpä jos jokin näistä lähtöoletuksista huomataankin virheelliseksi?

Halton Arpin havainnot kvasaareista

Halton Arp (1927–2013) oli Harwardista valmistunut ja Caltechistä tohtoriksi vuonna 1953 väitellyt astronomi. Arpia pidettiin erinomaisena optisen astronomian tarkkailijana ja hänen erikoisalaansa oli erikoisten galaksien tarkkailu. Hänen ensyklopedista teosta Atlas of Peculiar Galaxies, jossa on esiteltynä 338 erilaista galaksia, pidetään raamattuna morfologian, evoluution ja galaksien erikoisten aspektien tarkkailijoille. Arpin varhainen työ lupaili hänelle merkittävää asemaa astronomisessa yhteisössä. ​(Narlikar)​

Arp oli yksi harvoista tutkijoista, joka oli työskennellyt suoraan kuuluisan Edwin Hubblen kanssa. Uraauurtavan galakseihin liittyvän työnsä hän teki ensimmäisen vuosikymmenen aikana työkalunaan Palomer-vuoren observatorion 200 tuumainen teleskooppi​*​. Seuraavat viisi vuosikymmentä Arp käytti kuitenkin tutkiessaan kvasaarien eli kvasi-stellaaristen objektien (QSO) suhdetta niiden lähellä oleviin galakseihin. ​(Fulton)​

Nebulan ympäröimä kvasaari. Kuva: ESO/Arrigoni Battaia et al.
Arp 230/ IC 51. Vasemmalla puolella galaksi, ja oikealla ylempänä on kvasaari. Kuva: ESA/Hubble & NASA
Röntgen-kuva kvasaarista, josta tulee pitkä ”suihku”. NASA/CXC/A.Siemiginowska(CfA)/J.Bechtold(U.Arizona)

Kvasaarit ovat erikoisia kohteita. Ne ovat melko kompakteja (selvästi suurempia kuin auringot, mutta pienempiä kuin galaksit), ja niissä voidaan havaita huomattavan suuri punasiirtymä. Valtavan punasiirtymän vuoksi kvasaarien on perinteisesti ajateltu olevan hyvin kaukaisia ja äärimmäisen energeettisiä kohteita.

Kvasaareja tutkiessaan Arp kuitenkin huomasi, että kvasaarit eivät ole levittäytyneenä tasaisesti avaruuteen, vaan hyvin usein ne löytyivät alhaisen punasiirtymän galaksien vieressä. (katso alla oleva kuva). Punasiirtymän vuoksi tämän on aikaisemmin uskottu olevan sattumaa, mutta Arpin mukaan vuosien aikana kasaantuneet todisteet ovat osoittaneet, että kvasaarit ovat kytköksissä viereisiin galakseihin. ​(Arp et al.)​

Vierekkäin olevat Galaksi NGC 4319 ja kvasaari M 205. Kuva: NASA ja Hubble Heritage Team (STScI/AURA)

Toisin sanoen mikäli suuren punasiirtymän kvasaarien voidaan osoittaa olevan pienen punasiirtymän galaksien vieressä ja samalla etäisyydelle, niin tämä muuttaa täysin käsityksemme siitä, mitä punasiirtymä oikeastaan kertoo. Arp argumentoi, että punasiirtymä ei tarkoitakaan erkaantumisnopeutta, vaan punasiirtymän täytyy olla astronomisen kappaleen luontainen ominaisuus. Kvasaarit eivät olekaan maailmankaikkeuden laidalla olevia merkillisiä super energeettisiä kohteita, vaan jotain paljon yksinkertaisempaa. ​(Arp et al.)​

Tutkittuaan galakseja, kvasaareita ja galaksijoukkoja Arp tuli siihen johtopäätökseen, että galaksit synnyttävät uusia galakseja. Aktiivisten Seyfert-galaksien vieressä olevat korkean punasiirtymän kvasaarit ovatkin vastasyntyneitä galaksien ytimiä, joista ajan kanssa kasvaa uusia galakseja. Galaksit ovat siis kasvavia järjestelmiä. ​(Arp et al.)​

Jälkiseuraukset

Mitä tämä sitten tarkoittaa alkuräjähdysteorialle? Mikäli Arp on oikeassa osoitettuaan punasiirtymän doppler-tulkinnan virheelliseksi, Hubblen lain täytyy olla väärässä. Kaikki galaksit eivät ole etääntymässä, eikä maailmankaikkeuden laajenemiselle ole todisteita. Mikäli kvasaarit ovat emogalakseista ulos lentäneitä uusien galaksien ytimiä, niin voimme huoletta unohtaa alkuräjähdysteorian maailmankaikkeuden synnylle. Lisäksi astronomien punasiirtymistä lasketut tähtien ja galaksien etäisyydet ovat kaikki virheellisiä.

Otettiinko Arpin uudet havainnot astronomiassa mielenkiinnolla vastaan? Kuten monesti olemme voineet havaita, niin tiedeyhteisö varjelee mustasukkaisesti omia lempiteorioitaan. Arpin havainnot oikeaksi osoitettuna romuttaisi hyvin keskeisen osan nykyajan astronomiasta. Se tuhoaisi alkuräjähdys-paradigman, minkä kannattajat ovat astrofysiikassa keskeisillä paikoilla vertaisarviointikomiteoissa ja keskeisissä viroissa.

Astronomiset aikakausijulkaisut kieltäytyivät julkaisemasta Arpin aihetta käsitteleviä tieteellisiä julkaisuja, ja seurauksena tästä vääräoppisuudesta Arpilta evättiin teleskooppiaika kokonaan, eikä hän pystynyt enää jatkamaan empiirisiä tutkimuksiaan. Lempinimi Palomarin Galileo kuvastaakin häntä hyvin.

Lähteet:


  1. ​*​
    Tämä oli aikoinaan maailman suurin teleskooppi.
  1. Acheson, Amy. “Is the Big Bang Dead? A Maverick Astronomer Challenges Reigning Theory on the Origins of the Universe.” Forbidden Science, Bear & Company, 2008, pp. 150–57.
  2. Arp, H., et al. “Intrinsic Redshifts in Quasars and Galaxies.” Haltonarp.Com, 2009, https://haltonarp.com/articles/intrinsic_redshifts_in_quasars_and_galaxies.pdf.
  3. Fulton, Christopher C. “The Redshift Rift.” The Galileo of Palomar Essays in Memory of Halton Arp, C. Roy Keys Inc., 2017, pp. 5–14.
  4. Narlikar, Jayant V. “Chip Arp (1927-2013).” The Galileo of Palomar Essays in Memory of Halton Arp, C. Roy Keys Inc., 2017, pp. 1–4, https://haltonarp.com/inc/memorial/TheGalileoOfPalomar.pdf.

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén