Tasapainoista tietoa maailmankaikkeudesta

Avainsana: Walter Russell

Walter Russell – Uusi ymmärrys maailmankaikkeudesta osa 3

Aikaisemmissa Russellin artikkeleissa käsiteltiin muun muassa universaalia substanssia ja kaikkialla läsnä olevaa jaksollisuutta, joka luo eri ilmiöt ja näennäisesti eri substanssit. Tässä artikkelissa Russellin kosmologiasta opit:

  • Mikä on ainoa substanssi, ja kuinka se synnyttää sähkön
  • Alkuaineiden syklinen elinkaari ja mitä on radioaktiivisuus
  • Sähkökemian perus periaatteet
  • Mistä veto- tai hylkimisvoima tulevat?
  • Planeettojen syklinen elinkaari

Ainoa substanssi

Tasapainotilan jakaminen vaatii työtä. Palaaminen universaalin tasapainotilan normaaliuteen ei vaadi työtä.

Walter Russell 1953, 15

Kertauksena artikkelisarjan edellisiin osiin: Russellin mukaan universumissa on vain yksi substanssi, joka on kaikkialla läsnä oleva, rajaton, ikuinen ja liikkumaton. Tätä substanssia Russell kutsui ”liikkumattomaksi magneettiseksi valoksi”, joka näkyvästä valosta poiketen ei kuitenkaan ole aisteilla havaittavissa olevaa.​*​ Sen sijaan näkyvä ja aisteilla havaittava valo, joka on Russellin mukaan puhtaasti sähkömagneettista aaltoliikettä, ei myöskään liiku, vaan toisintaan itseään samoin kuin aalto liikkuu vedessä.

Tämä näkymätön substanssi vastaa SYYTÄ ja tämän substanssin tasapainotilan polarisoituminen kahdeksi vastakkaiseksi tilaksi vastaa SEURAUSTA. Tätä on sähkö. Nämä kaksi painetilaa ovat + ja -, maskuliininen ja feminiininen, emäksinen ja hapan, generoiva ja säteilevä, integroiva ja hajoava, syntyvä ja kuoleva. Russellin kosmologiassa kaikki universumin ilmiöt ovat pohjimmiltaan sähköisiä.

Tätä voidaan havainnollistaa liikkumattomalla veden pinnalla. Kun veteen heittää kiven, niin vedenpinnan tasapainotila häiriintyy ja saa aikaan aaltoliikkeen. Lopulta aaltoliike kuitenkin vaimenee ja veden pinta palautuu takaisin liikkumattomaan tasapainotilaan.
Sähkö on universaalin ja absoluuttisessa tasapainotilassa olevan substanssin polarisoitumista kahdeksi vastakkaiseksi painetilaksi. Tämä jakautunut ja jännittynyt tila palaa lopulta takaisin universaaliin tasapainotilaan samalla tavoin kuin jännitetty jousi palaa lopulta lepotilaansa. Kuva: University of Science & Philosophy / www.philosophy.org

Alkuaineiden syklinen elinkaari

Russellin mukaan aine koostuu vaihtelevista valohiukkasten kerääntymistä, jotka ovat kerääntyneet yhteen systeemeiksi, joita kutsutaan atomeiksi. Atomit ovat renkaanmuotoisia yksiköitä, jotka yhdistyvät luodakseen spiraalin mallisia atomijärjestelmiä, kuten nebulat avaruudessa. Kaikki atomien renkaat yhdistyvät neljänä parina muodostaen yhden pallonmuotoisen yksikön. Ne eroavat aurinko- ja planetaarisista järjestelmistä pelkästään mittasuhteissa. Substanssissa, rakenteessa ja ulkomuodossa ne ovat täsmälleen samanlaisia. (Russell 1926, 85; Russell 1953, 15-16.)

Atomijärjestelmät ja planeettajärjestelmät eroavat vain mittasuhteissa. Kuva: University of Science & Philosophy / www.philosophy.org

Genero-aktiivisuus rakentaa alkuaineet ja radioaktiivisuus hajottaa ne​†​.

Walter Russell

Kaikki kuolevat ja elävät samanaikaisesti. Kaikilla ihmisillä solut uusiutuvat ja kuolevat, mutta lapsilla kehon uusiutuminen on paljon voimakkaampaa kuin kuoleminen. Vanhuksilla tilanne on päinvastainen ja heidän solunsa ovat alkaneet kuolla nopeampaa kuin uusiutua. Tämä periaate pätee myös alkuaineisiin.

Tätä prosessia ohjaa kaksi näennäisesti vastakkaista voimaa: genero-aktiivisuus ja säteily. Genero-aktiivisuus varastoi energiaa napojen kautta, ja säteily purkaa varastoitua energiaa eli potentiaalia massan ekvaattorin kautta (molemmat 90 asteen kulmassa toisiinsa nähden). ks. alla oleva kuva.

Luonnon tapa varastoida energiaa massaksi. Kuva: University of Science & Philosophy / www.philosophy.org

Alkuaineet syntyvät, rakentuvat ja kuolevat syklisesti aivan, kuten kaikki muutkin asiat luonnossa. Natrium-hiukkanen ei ole ikuisesti natrium-hiukkanen, vaan se muuttaa ulottuvuuttansa järjestelmällisellä ja jaksollisella tavalla, kunnes se on käynyt läpi kaikkien oktaavien elementtien skaalan ja palannut takaisin oktaaviinsa. Radium-hiukkanen on joskus ollut vety-hiukkanen ja tulee olemaan myöhemmin uudelleen. (Russell 1926, 85.)

Genero-aktiivisuus on dominoivaa alkuaineiden ensimmäisestä oktaavista eteenpäin aina hiileen asti. Hiili on koko jaksollisen järjestelmän tasapainopiste, johon kosminen miljardien vuosien pituinen sisäänhengitys päättyy ja uloshengitys alkaa. Hiilestä eteenpäin säteileminen on dominoivaa, ja tämä korostuu yhä enemmän siirryttäessä kohti korkeampia oktaaveja. (Russell 1926, 88.)

Säteileminen on luonnollinen kuoleman periaate. Jokainen asia luonnossa kuolee hitaasti säteilemällä lämpöänsä. Radioaktiivisuus on räjähtävän nopea kuoleman periaate. Radioaktiivisuus on ihmisen keksintö, jonka avulla ihmiskunta voi kuolla nopeasti pystymättä lisääntymään monien vuosisatojen aikana.

Walter Russell, Atomic Suicide s. 4.

Kaikki aine haluaa räjähtää eli kuolla, sillä eläminen vaatii vaivaa. Kuoleminen sen sijaan on vaivatonta. Toisin kuin yleisesti luullaan, ainetta ei pidä kasassa atomin ytimen vetovoima​‡​, vaan se on tiivistetty kasaan ulkoapäin sisäänpäin vaikuttavalla voimalla. Tätä voidaan verrata auton renkaan pumppaamiseen. Ulkopuolelta renkaaseen pumpataan ympäristöä suurempi ilmanpaine, mutta se pyrkii tyhjentymään. Lopulta se niin tekeekin. Myös atomissa on sähköinen paine, joka pyrkii purkautumaan ja palautumaan universaaliin lepotilaan. (Russell 1957, 14-15.)

Jotta voimme paremmin ymmärtää radioaktiivisuutta, tulee meidän ymmärtää sitä, miten atomit muuttuvat noustessa oktaavista seuraavaan. Ainoa asia, joilla alkuaineiden ”sävelet” eri oktaaveissa eroavat toisistaan on paine, joka muuttuu oktaaveista seuraavaan kuutiokertoimena. Verrattaessa auton renkaaseen: Mitä enemmän ilmaa pumppaat, sitä suuremmalla paineella se tulee ulos, kun avaat venttiilin. Sen jälkeen, kun ensimmäisen oktaavin painetila on kertautunut kuutiona yhdeksän kertaa, atomin paine on saavuttanut 1,073,741,824 kertaisen paineen verrattuna ensimmäisen oktaavin paineeseen. Alhaisen oktaavin atomin säteilevät hiukkaset voivat kulkea vain 7 km/s, kun taas yhdeksännen oktaavin atomin, kuten radiumin säteily voi kulkea noin 300,000 km/s eli miltei valon nopeutta.Toisin sanoen näin paljon suuremmalla paineella viimeisen oktaavin alkuaineet purkavat potentiaaliaan ympäristöön. Tätä on radioaktiivisuus. (Russell 1953, 30-31; Russell 1926, 123.)

Tässä havainnollistava kuva siitä, kuinka atomien paine kertautuu kuutiona oktaavista seuraavaan. Tässä kuvassa on esiteltynä vain oktaavit 1-6. yhdeksännessä oktaavissa atomien painetila on Russellin mukaan miljardikertainen ensimmäisen oktaavin alkuaineisiin. Tarkennus vielä, että näkyvä maailmankaikkeus alkaa neljännen oktaavin alussa.

Kemialliset vaikutukset ovat sähköisiä

Jokainen kemiallinen vaikutus on sähkömagneettinen vaikutus.

Jokainen sähkömagneettinen vaikutus on mekaaninen vaikutus

Walter Russell, The Universal One s. 102

Kemia perustuu pohjimmiltaan sähköisiin vaikutuksiin, ja keskeisesti ”reproduktio-periaateelle”​§​, jonka mukaan:

  • Reproduktio tarkoittaa liiketilan toistamista.
  • Kaikki ilmiöt luonnossa ovat toistuvia.
  • Kaikki liikkeen tilat ovat toistuvia.
  • Kaikki mielen ajatukset ovat toistuvia.
  • Tämä on toistuvan liikkeen universumi.
  • Jokainen vaikutus​¶​ on maskuliininen.
  • Jokainen reaktio on feminiininen.
  • Jokainen vaikutus on sähkö-positiivinen.
  • Jokainen reaktio on sähkö-negatiivinen.
  • Jokaisella vaikutuksella on vastakkainen reaktio.
  • Jokainen vaikutus synnyttää reaktion, ja jokainen reaktio synnyttää uudelleen vaikutuksen. (Russell 1926, 27.)

Kaikki alkuaineet ovat joko miespuolisia eli lataantuvia (+1,+2+3), naispuolisia eli latausta purkavia (-1,-2,-3) tai biseksuaaleja (+/-4, kuten vety, hiili ja pii). Reproduktio tapahtuu vastakkaisen miespuolisen vaikutuksen ja naispuolisen reaktion välillä. Täydellinen yhdistyminen tapahtuu kahden yhtä suuren ja vastakkaisen vaikutuksen ja reaktion välillä. Täydellisessä yhdistymisessä yhdistyy täysin vastakkaisen jaksollisuuden (esim. +3 ja -3) ja vastaavan oktaaveittain menevän painetilan alkuaineet. Täydellinen yhdistyminen/pariutuminen on tasapainoista. Epätäydellinen yhdistyminen/pariutuminen tapahtuu erisuuruisten vaikutusten ja reaktioiden välillä. Tämä synnyttää epätasapainoisen liiton/liitoksen. (Russell 1926, 28.)

Kemiassa tämä näkyy eri aineiden yhdisteiden stabiiliudessa:

Jokainen kemisti tietää varmuudella, että hän voi hajottaa erisuuruisten vastakkaisten elementtien epästabiilin yhdisteen pelkästään lisäämällä elementin, joka on lähempänä todellista sävelparia kummalle tahansa yhdisteen puoliskolle.

Ajattele esimerkiksi miespuolisen natriumin (Na) ja naispuolisen seleenin (Se) kemiallista yhdistettä, jossa kuudennen oktaavin elementti 601+​#​ natrium ja seuraavan oktaavin 702- seleeni yhdistyvät epätasaisina vastapareina.

Lisäämällä yhdisteeseen jodia (I), joka on kahdeksannen oktaavin elementti 801-, natrium jättää seleenin ja yhdistyy jodiin muodostaen tasapainoisemman yhdisteen natriumjodidin (NaI).

Lisäämällä yhdisteeseen bromidia (Br), seitsemännen oktaavin 701-, natrium jättää jodin muodostaen natriumbromidin (NaBr), vielä tasapainoisemman yhdisteen.

Lopuksi lisäämällä klooria (Cl), joka on kuudennen oktaavin 601- eli natriumin todellinen vastapari, natrium jättää bromidin muodostaakseen erittäin stabiilin yhdisteen natriumkloridin (NaCl). Minkään oktaavin mikään elementti ei pysty pysty syrjäyttämään klooria natriumista.

Walter Russell, The Universal One, s. 28-29.
Tässä visualisaatio edellisestä lainauksesta. Huomaa, että ”sodium” on suomeksi natrium.

Kaikki alkuaineet ovat Russellin mukaan sekä emäksisiä että happoja, mutta jokainen on pääasiallisesti jompaa kumpaa. Kaikki miespuoliset sähkö-positiiviset alkuaineet ovat ensisijaisesti emäksiä ja kaikki naispuoliset alkuaineet happoja. Yhdistettäessä emäksiset miespuoliset vaikutukset täysin vastakkaisiin ja samansuuruisiin hapokkaisiin naispuolisiin reaktioihin, ne neutralisoivat toisensa ja niistä tulee suoloja. (Russell 1926 28-29.)

Veto- ja hylkimisvoimasta

Fysiikan ymmärrys gravitaatiosta pohjautuu pääasiassa kahdelle teorialle. Newtonin ja Einsteinin teorioille. Newtonin teorian mukaan kaikki massat vetävät puoleensa kaikkia muita massoja eli massalla itsellään on kyky vetää puoleensa. Einsteinin suhteellisuusteoriassa massoilla on kyky vaikuttaa aika-avaruuteen ja tämä kaareutuminen saa aikaan sen, että eri kappaleet näennäisesti vetävät toisia puoleensa. Esimerkiksi maapallolla putoava esine, ei tipu suhteellisuusteorian mukaan maahan sen vuoksi, että niiden välillä olisi mitään voimaa, vaan näiden kahden aika-avaruuskoordinaatistot kohtaavat tietyn ajan kuluessa.

Walter Russellin käsitys erosi oleellisesti näistä molemmista. Russellin mukaan aineella ei itsessään ole kykyä vetää puoleensa tai hylkiä, vaan pelkästään liikkeellä on kyky vetää puoleensa tai hylkiä.

Kaikella massalla on suhteellinen kyky vetää puoleensa ja hylkiä kaikkia muita massoja, ja sen suhteellinen kyky riippuu sen suhteellisesta potentiaalista.

Walter Russell, Universal one s 127.

Massan potentiaali tarkoittaa sen sähköistä latausta eli varastoitua energiaa, jota sillä on. Potentiaalia kasvattava massa vetää puoleensa, mutta potentiaalia purkava hylkii. Veto- tai hylkimisvoiman suuruus vaihtuu järjestelmällisellä tavalla, kun aineen tilavuus, tiheys, paine tai muu ulottuvuus lisääntyy tai vähenee. Esimerkiksi rautaharkko ja maapallo vetävät toisiaan voimakkaasti puoleensa, mutta jos rautaharkon paine tai lämpötila muuttaa tarpeeksi, niin se höyrystyy, nousee ilmaan ja hakeutuu kohti luonnollista painetilaansa maapallon ilmakehässä. Se alkaa siis hylkiä maapallon pintaa. (Russell 1926, 127.)

Millä tahansa massalla sen sentripetaalisen​**​ voiman vakio on sen vetovoiman vakio.

Millä tahansa massalla sen sentrifugaalisen​††​ voiman vakio on sen hylkimisvoiman vakio.

Walter Russell, The Universal one s.132

Mitä nopeampi minkä tahansa massan kiertonopeus, sitä suurempi sen kyky vetää puoleensa ja hylkiä.

Mitä nopeampi minkä tahansa massan pyörimisnopeus, sitä heikompi on sen kyky vetää puoleensa tai hylkiä.

Walter Russell, the universal one s. 135

Ylläolevaa lainausta voi pohtia suhteessa aurinkokuntaamme. Lähempänä Aurinkoa eli aurinkokuntamme massakeskusta olevat planeetat (merkurius ja venus) ovat tiheitä planeettoja, jotka kiertävät Aurinkoa nopeasti, mutta pyörivät itsensä ympäri hyvin hitaasti. Ne ovat pääasiallisesti sähköisesti latautuvia. Sen sijaan ulkoplaneetat, kuten jupiter, saturnus, neptunus ja uranus ovat vähemmän tiheitä planeettoja, jotka kiertävät Aurinkoa hitaasti, mutta pyörivät nopeasti. Ne ovat pääasiallisesti latausta purkavia.

Planeettojen syklinen elinkaari

Planeetat käyvät läpi samankaltaisen syklisen elinkaaren kuin atomitkin. Planeettojen vähitellen liikkuessa Auringosta kauemmas heikompiin painevyöhykkeisiin, ne alkavat laajentua ja samalla niiden tiheys alkaa asteittain vähentyä. Ne käyvät siis atomeja vastaavan syklin, jossa ne ovat elinkaarensa alkuvaiheessa pääasiallisesti potentiaalia kerääviä ja loppu vaiheessa ne muuttuvat pääasiallisesti latausta purkaviksi, kunnes ne lopulta kuolevat purettuaan kaiken potentiaalisen takaisin avaruuteen.

Jupiter, joka oltuaan aiemmin maapalloa vastaavalla kiertoradalla oli noin tuplasti maapallon kokoinen, on nykyisellä radallaan ja painevyöhykkeellään laajentunut valtavaksi kaasuplaneetaksi. Vaikka se ei olekaan kuuma (kuten me lämmön ymmärrämme), niin rauta sulaa Jupiterissa 2 asteessa​‡‡​. (Russell 1926, 120.)

Vastaavasti jos Saturnus äkillisesti liikutettaisiin Merkuriuksen kiertoradalle, niin se joko kokonaan ionisoituisi tai kutistuisi mitättömän kokoiseksi. Vastaavasti Merkurius räjähtäisi kappaleiksi, jos se äkillisesti siirrettäisiin Saturnuksen painevyöhykkeeseen. Kaasuplaneetatkin muuttuvat yhä harvemmaksi, mitä kauempana Aurinkoa ne ovat. Neptunus on jo niin harva, että maapallon pilvetkin ovat kiinteitä siihen verrattuna. Neptunuksen jälkeen on Russellin mukaan vielä lisää tuntemattomia planeettoja, jotka ovat niin laajoja ja harvoja, että niihin verrattuna Neptunus on kiinteä ja Jupiter herneen kokoinen. (Russell 1926, 120.)

Tämä on toistuvan liikkeen universumi.


  1. ​*​
    Tämä universaalin substanssin käsitys on samankaltainen joidenkin itämaisten filosofioiden kanssa. Russellin ”liikkumaton magneettinen valo” on yhtä kuin ”Jumalan mieli” eli se vastaa monistista jumalkäsitystä persoonattomasta äärettömästä tietoisuudesta, joka sisältää kaiken. Ilmiöt, kuten atomit, syntyvät pohjimmillaan tämän mielen tahdon ja ajattelun kautta. Kaikki ilmiöt ovat pohjimmiltaan tyhjää illuusiota, mitä emme voi kuitenkaan aisteillamme tai instrumenteillamme läpäistä. Tämä vastaa hindujen käsitettä illuusion verhosta eli Mayasta.
  2. ​†​
    Genero-activity builds the elements. Radioactivity tears them apart.
  3. ​‡​
    Atomilla ei Russellin mukaan ole ydintä.
  4. ​§​
    Tämä on hankala kääntää suomeksi, sillä se voi tarkoittaa, lisääntymistä suvun jatkamisen mielessä, kopioimista, jäljennystä tai kaksoiskappaletta. Russell käyttää termiä monimerkityksellisesti, sillä hän katsoo tämän periaatteen liittyvän kaikkiin luonnon ilmiöihin.
  5. ​¶​
    Käännetty sanasta ”action”. Tämä on hankala kääntää tässä yhteydessä suomeksi. Mielestäni ”vaikutus” on tässä tapauksessa paras vaihtoehto.
  6. ​#​
    Ensimmäinen luku vastaa oktaavia (6) ja seuraava luku sävyä (01+).
  7. ​**​
    Sulkeutuva spiraali
  8. ​††​
    Avautuva spiraali
  9. ​‡‡​
    On epäselvää tarkoittako Russell Fahrenheitiä vai Celsiusta.

Russell W. The Universal One. University of Science and Philosophy; 1926 (2018).

Russell W. Atomic Suicide. University of Science and Philosophy; 1953 (2014).

Lyhyt pohdinta kaiken synnystä

Tämä lyhyt pohdinta pohjautuu Halton Arpin ja Walter Russellin työn yhdistämiseen.

Halton Arpin havaintoja galakseista

Galaksien ja punasiirtymän tutkimiseen erikoistunut Astronomi Halton Arp tutki galaksien ja kvasaarien punasiirtymiä​*​. Arp huomasi, että monet alhaisen punasiirtymän galaksit olivat aivan hyvin korkean punasiirtymän kvasaarien vieressä, ja ne vaikuttivat olevan yhteydessä toisiinsa. Tämän seurauksena hän päätteli, että kvasaarit ovat uusien galaksien ytimiä, jotka ovat lähtöisin emogalaksista. Toisin sanoen vaikuttaa siltä, että galaksit synnyttävät uusia galakseja.

Vierekkäin olevat Galaksi NGC 4319 ja kvasaari M 205. Kuva: NASA ja Hubble Heritage Team (STScI/AURA)

Harpin mukaan punasiirtymä ei kerrokaan kohteen liikkumisnopeudesta kohti tai meistä poispäin (doppler-tulkinta), vaan erilaisilla astronomisilla kohteilla on luontainen punasiirtymä. Mikäli Arp on oikeassa, niin tämä havainto romuttaa täysin alkuräjähdysteorian ja ymmärryksemme monista astronomisista etäisyyksistä.​†​

Ennen kuin menemme pidemmälle kaikkeuden synnyn pohdinnassa, niin tarkastellaan ensiksi potentiaalin varastoitumista massaksi (Russellin mukaan), jotta voimme ymmärtää, kuinka tämän periaatteen mukaan esimerkiksi tähdet ja galaksit voivat ylipäätään syntyä.

Energian varastoituminen ja purkautuminen

Aaltokenttien maksimaalinen paine on navoilla, kun taas maksimaalinen säteily on ekvaattorilla. Tästä johtuen kaikki auringot ja planeetat elinkaarensa aikana heittävät ekvaattorinsa kohdalta ulos renkaita. Jokainen massa alkaa renkaana ja palaa lopulta takaisin renkaaksi. Tällä tavalla muodostuneet renkaat ovat sentripetaalisella kiertymisellä muodostuneet palloiksi ja syntyneet planeetoiksi tai kuiksi. Nämä syntyneet kappaleet jatkavat miljoonia vuosia ”emokappaleensa” kiertämistä vähitellen hidastuvalla nopeudella ja muuttuvalla potentiaalilla.

Walter Russell, A New Concept of the Universe
Massa latautuu sähköisesti navoilta, ja lataus purkautuu ekvaattorilta. Kuva: University of Science & Philosophy / www.philosophy.org
Auringon aktiivisuus 12 kuukauden aikana. NASA’S Goddard Space Flight Center/SDO/S. Wiessinger
Saturnuksen revontulet. NASA

Yllä olevista kuvien perusteella Russellin periaatteelle massan latautumisesta ja purkautumisesta voidaan astronomisista havainnoissa löytää perusteita. Auringonpurkaukset tapahtuvat ekvaattorin suuntaisesti, eivätkä täysin sattumanvaraisissa paikoissa. Vastaavasti planeettojen revontulet havaitaan juuri planeettojen navoilla. Oliko Russell siis oikeassa sanoessaan, että massa latautuu navoilta, ja lataus purkaantuu ekvaattorilta? Mitä tämä käytännössä tarkoittaa?

Tästä pääsemme gravitaation käsitteeseen. Newtonin ja Einsteinin gravitaatio on aineen sisältä ulospäin vaikuttava voima. Newton ajatteli massan vaikuttavan muihin massoihin jonkin sisäisen ominaisuuden kautta, kun taas Einstein ajatteli massan vaikuttavan suoraan aika-avaruuteen.

Perinteisiä gravitaatio-käsityksiä Auringon synnylle on kritisoinut muun muassa professori Pierre-Marie Robitaille, jonka mukaan kaasu laajenee, mutta ei itsestään pysty alkaa kutistua. Kuinka siis tähdet syntyvät avaruuden suurissa molekyylipilvissä? Mikä saa kaasun yhtäkkiä toimimaan päin vastoin kuin se luontaisesti toimii?

Russellin kosmologiassa gravitaatio sen sijaan on ulkoapäin sisäänpäin työntävä voima. Asetelma on siis käänteinen​‡​. Auringot eivät siis synny kaasumolekyylien alkaessa vetää toisiaan puoleensa, vaan sähköinen voima alkaa kasata ainetta yhteen.

Ymmärtääkseni tämä ei kuitenkaan ole sama asia, kuin planeettojen pintagravitaatio, joka saa asiat pysymään planeetan pinnalla. Tämä liittyy Russellin mukaan siihen, että potentiaalit hakeutuvat kohti tasapainotilaa. Kiven massa ja potentiaali on paljon suurempi kuin veden tai ilman, joten se hakeutuu kohti kiinteää suuren potentiaalin maanpintaa.

Kaikki järjestelmät ovat kasvavia järjestelmiä

Walter Russell kirjoitti vuonna 1953 teoksessaan A New Concept of the Universe, että kaikki järjestelmät ovat kasvavia järjestelmiä. Russellin periaatteen mukaan aurinkokunnat ja galaksit laajenevat siis saman periaatteen mukaisesti. Kirjoitin asiasta aiemmin tässä artikkelissa:

Planeetat, auringot ja galaksit heittävät ekvaattoriltaan ulos renkaita (potentiaalin purkautuminen) , jotka kiertyvät sentripetaalisesti kuiksi ja auringoiksi.

Edellä mainitsin, että lataus purkautuu ekvaattorilta. tällä tavoin syntyy myös tähtiä kiertävät planeetat ja planeettoja kiertävät kuut. Halton Arpin havainnot ja teoria tukee tätä mielenkiintoisella tavalla galaktisessa mittakaavassa. Jos siis galaksit purkavat potentiaalinsa samalla tavoin ekvaattorin suuntaisesti ja synnyttävät aurinkokuntia sekä kvasaareja, joista syntyy uusia galaksia. Nämä uudet galaksit kasvavat ja synnyttävät taas uusia galakseja.

Sombrero galaksi. Kuva: NASA/ESA Hubble Space Telescope

Onko tämä näkyvä maailmankaikkeus siis syntynyt yhdestä emogalaksista, joka on synnyttänyt muut galaksit vai onko tällaisia syntynyt eri puolilla useampia? Russellin kosmologiassa pohjimmainen todellisuus ja samalla ainoa substanssi on liikkumaton, vailla rajoja, tilavuutta, loppua tai alkua oleva liikkumaton valo, joka samalla on yhtä kuin universaali mieli ja tietoisuus. Ilmiöt syntyvät tämän liikkumattoman valon polarisoituessa kahdeksi vastakkaiseksi painetilaksi.

Universaalin substanssin polarisoituminen kahdeksi vastakkaiseksi painetilaksi. Kuva: University of Science & Philosophy / www.philosophy.org

Jatkaessani tätä ajatusleikkiä päädyn lopulta pohtimaan, että mikäli kaikki on tällä tavoin syntynyt, niin alkoiko se ensiksi mikro vai makrotasolta? Alkoiko ensiksi tällä tavoin syntyä atomeja ja pienhiukkasia vai syntyikö ensiksi galakseja tai muita suuria struktuureja vai tapahtuiko tämä yhtä aikaa? Tässä vaiheessa aivoni menevät niin solmuun, että on paras jättää tämä toistaiseksi tähän.


  1. ​*​
    Käsittelin tätä tarkemmin artikkelissa https://www.kosmologia.fi/2020/05/28/tappoiko-halton-arp-alkurajahdysteorian/
  2. ​†​
    Esimerkiksi kvasaarit eivät siis ole universumin laidalla olevia super energeettisiä kohteita, vaan ne ovat huomattavasti lähempänä ja selvästi vähäenergisempiä. Ne ovat kuitenkin suurempia kuin auringot, mutta pienempiä kuin galaksit.
  3. ​‡​
    Tätä voisi verrata ajatukseen maapallosta ja magneettikentästä. Kumpi tuli ennen? Alkoiko sähkömagneettinen kenttä kasaamaan ainetta planeetaksi vai alkoiko kasaantunut aine muodostaa magneettikentän ympärilleen?

Walter Russellin avoin kirje tiedemaailmalle

Kesällä aloitin erään henkilön ehdotuksesta käännösprojektin. Halusin kääntää Russellin teoksen A New Concept of the Universe, joka on lyhyehkö tutkielma Russellin kosmogoniasta. Tämä teos aikanaan lähetettiin sadoille johtaville tiedemiehille, yliopistoille ja median edustajille yhdessä avoimen kirjeen kanssa. Tavoitteena oli saada yleiseen tietoisuuteen tämä uusi käsitys maailmankaikkeudesta.

Sain käännettyä kyseistä teosta noin 40%, mutta jouduin laittamaan projektin jäihin, koska kustannusoikeudet eivät olleet tilanteeseeni sopivat. Ehkä tämä voi joskus vielä muuttua jos tulee tarpeeksi kiinnostusta, ja tämä voitaisiin tehdä esimerkiksi ennakkotilausperiaatteella, jolloin en joutuisi ottamaan kohtuutonta taloudellista riskiä.

Edellä mainitun teoksen alussa on Russellin avoin kirje tiedemaailmalle vuodelta 1953, ja haluan tässä blogissa julkaista siitä käännöksen. Sanottakoon vielä se, että minulle on tulossa postissa pari kappaletta lisää Russellin teoksia ja tulevaisuudessa tarkoitukseni on kirjoitella vielä lisää blogauksia kyseisen miehen kosmogoniasta. Tämä avoin kirje on hyvä pohjustus näille, ja muutenkin historialliselta kannalta kiinnostava.

Walter Russell opettamassa. Kuva: University of Science & Philosophy / www.philosophy.org

Avoin kirje tiedemaailmalle

Hyvät herrat:

Tämä tiedemaailmalle osoitettu avoin kirje, jota täydentää Tutkielma Russellin kosmogoniasta, ollaan lähettämässä arviolta 350 National Academy of Sciencen ja Royal Society of Londonin jäsenelle, 100 yliopistolle ja 300 johtavalle uutislehdelle.

Tämä ilmoitus uudesta käsityksestä Valolle, Aineelle, Energialle, Sähkölle ja Magnetismille on yksinkertainen, mutta kokonainen, johdonmukainen sekä käyttökelpoinen kosmogonia, joka tulee mahdollistamaan tulevaisuuden tiedemiehille visualisoida universumi YHTENÄ KOKONAISUUTENA, ja se tulee avaamaan oven Transmutaation uudelle aikakaudelle.

Muistaen tärkeät kontribuutiot, joita olen jo tieteelle tehnyt, kuten työni vedyn oktaavin täydentämisessä, ja aikaisempi kahden Atomipommin alkuaineen löytäminen, jotka on annettu tiedemaailmalle minun kahdessa alkuaineiden jaksollisessa järjestelmässäni vakuuttaa minut siitä, että tulette vakavasti harkitsemaan näitä asiakirjoja.

Tämänhetkinen uhkaava maailman tila tekee välttämättömäksi sen, että tiede paljastaa tavan, jolla heikompikin valtio pystyy suojelemaan itseään vahvimmalta tehden hyökkäykset maalta, mereltä ja ilmasta hyödyttömiksi.

Tämä uusi tieto tulee antamaan tieteelle sen voiman.

Englanti olisi voitu saada immuuniksi tuhoisalta pommitukselta, jos maailma olisi ollut vastaanottavainen näille uusille tieteellisille löydöille, jotka pyrin antamaan toisen maailmansodan alkaessa. Tiede käytti hyödykseen kahta yllä mainittua atomipommin alkuainetta, jotka kartoitin ja joihin sain tekijänoikeudet vuonna 1926.

Maailma tarvitsee uusia metalleja. Monet uudet ruostumattomat suuremman tiheyden, muovailtavuuden ja sähkönjohtavuuden metallit odottavat jakaantumistaan suurina määrinä hiilestä ja piistä. Nämä tullaan löytämään, kun tiede hylkää ajatuksen aineesta substanssina, ja tulee tietoiseksi siitä gyroskooppisen liikkeen hallinnasta, joka tulee halkaisemaan hiilen sävelen isotoopeiksi, kuten musikaalinen asteikko jakaantuu korotettuihin ja alennettuihin säveliin.

Kemiallisissa alkuaineissa korotetut ja alennetut sävelet ovat isotooppeja. Ihminen pystyy tuottamaan niitä luontoa paljon suuremman määrän, sillä luonto alkaa pilkkomaan hänen sävyjään vasta kaksi oktaavia hiilen jälkeen. Tulevaisuuden metallurgeille on olemassa mielettömiä mahdollisuuksia luoda uusia metalleja hiilen ja piin oktaaveissa.

Vieläkin tärkeämpää maailmalle tässä kriittisessä ajassa on tuottaa loputtomia määriä ilmaista vetyä. Tätä ihanteellista painotonta polttoainetta voisi muuntaa liikkeessä ollessaan suoraan ilmakehästä ilman tarvetta sen varastoimiselle.

On olemassa tärkeitä asioita, jotka voisivat nyt olla tiedossa, jos Keplerin löydökset olisivat paljastaneet geometrisen symmetrian faktat ja aaltokentän kahdensuuntaisen kaareutuvuuden.

Hänen elliptisten kiertoratojen lait todistavat sitä, että hän oli lähellä sen löytämistä, että neljä – ei kaksi – magneettista napaa hallitsevat tämän kaksisuuntaisen universumin kahta vastakkaista tasapainoa. Pelkällä kahdella navalla kolmiulotteinen aikaintervallien ja jaksojen kaareutuva universumi olisi mahdoton. Tasapainoisella universumilla täytyy olla kaksi napaa sentripetaalisen, genero-aktiivisen liikkeen hallintaan, ja kaksi kompensoivaa napaa hallitsemaan sentrifugaalista, säteilevää voimaa.

Tällaisen tiedon keinoilla tiede pystyisi maapallolla pääsemään eroon minkä tahansa valtion hyökkäyksen pelosta riippumatta siitä, tulisiko hyökkäys maalta, mereltä tai ilmasta.

Tämä uusi tieto tulee antamaan tieteelle syyn kaikkiin vaikutuksiin, jotka ovat jo vuosisatojen tutkimuksen aikana hämänneet tieteellisten tarkkailijoiden aisteja.

Ihmisellä on yhtä hyvin Mieli kuin aistit, mutta hän on antanut etusijan aistien antamalle todistusaineistolle rakentaessaan kosmogoniaansa. Ihminen pystyy järkeilemään aisteillaan, mutta hän ei pysty niillä tietämään. Järkeily on aistien kautta ajattelemista, ei Mielen tietämistä. Hän on myös synnyttänyt vaikutuksia tietämättä niiden syytä.

Aistit eivät ole paljastaneet ihmiselle, että tämä on pelkän liikkeen aikaan saama ja vailla substanssia oleva maailmankaikkeus. Ne eivät myöskään ole kertoneet hänelle polariteetin periaatetta, joka jakaa universumin tasapainotilan vastakkaisiksi pareiksi luodakseen sukupuolellisesti jakaantuneen kaksisuuntaisen sähköisen universumin.

Ihmisen historiassa on tullut aika, jolloin yksistään tieto voi ihmiskunnan pelastaa. Ihminen on liian pitkäksi aikaa jättänyt Luojan pois hänen luomistyöstään ajatellen, että häntä ei pystytä todistamaan laboratoriossa.

Luojaa ei pelkästään pystytä todistamaan laboratoriossa, vaan tämän faktan seurauksena ihminen pystyy ratkaisemaan lukuisia tähän mennessä salattuja universumin mysteerejä, kuten siemenen kasvun, elämän ja kuoleman syklit, inerttien jalokaasujen toiminta toistuvien vaikutusten sähköisinä tallentimina ja atomin rakenteen todellinen prosessi.

Saatat ymmärrettävästi kysyä, miksi olen pitänyt tämän tiedon niin monta vuotta itselläni. En ole sitä itselläni pitänyt. Vuodesta 1926 lähtien, jolloin ensimmäistä kertaa julkaisin valmiit alkuaineiden jaksolliset järjestelmät aina toisen maailmansodan alkuun saakka, jolloin yritin organisoida laboratorioryhmää pelastamaan Englantia, yritin turhaan antaa niitä maailmalle.

Hyväksyin ja toimin myös The Society of Arts and Sciences:in presidenttinä New Yorkissa seitsemän vuotta, jolloin ainoana tarkoituksenani oli antaa maailmalle tämä uusi kosmogonia, joka perustuu kaksisuuntaiseen, jatkuvaan ja tasapainoiseen universumiin korvatakseni yksisuuntainen jatkumaton universumi, jonka oletetaan laajenevan lämpökuolemaan saakka.

Tänä aikana luennoin väärinymmärryksestä, jonka mukaan vety olisi jaksollisen järjestelmän ensimmäinen alkuaine. Selitin, että on olemassa kaksikymmentä yksi muuta alkuainetta, jotka edeltävät tätä ja vety itsessään ei ole yksi alkuaine, vaan kokonainen monitahoinen oktaavi. Selitin myös mahdottomuutta alkuaineiden syntymiselle ilman sen lähteenä olevaa jalokaasua. Tuona aikana jaoin jaksollista järjestelmääni noin 800 tutkijalle ja yliopistolle.

Muuta kuin yllyttämistä vedyn ja raskaan veden isotooppien tutkimiseen, vaivannäöstäni ei tullut mitään, enkä saanut siitä mitään tunnustusta. Itse asiassa nämä niin kutsutut isotoopit eivät edes ole isotooppeja, vaan järjestyksen mukaisen oktaaviryhmän täysisävelisiä alkuaineita. Isotooppeja ei esiinny luonnossa ennen piin jälkeistä oktaavia. Syyt tähän on täysin selitetty meidän opintokurssillamme.

Kirjoitin kaksi kirjaa, annoin monta luentoa ja tein demonstraation yliopiston laboratoriossa todistaakseni, että alkuaineet eivät ole eri substansseja, vaan eri tavalla määritettyjä liikkeen painetiloja, ja atomin rakenne perustuu gyroskooppiseen periaatteeseen.

Yhden toisensa jälkeen keksinnöistäni päädyttyä toisten nimien alle, toimin ystävällisen tiedetoimittajan neuvon mukaisesti, ja pidättäydyin paljastamasta enempää kosmogoniastani kunnes se on täysin valmis ja kopiosuojattu.

On kestänyt monta vuotta saada se niin valmiiksi, että se on haavoittumaton hyökkäyksille, mutta tämä on vihdoin saatu aikaan, ja tämä esillä oleva tutkielma on niin kokonainen lyhykäisyydessään, kuin koko kosmogonia on valmis yksityiskohdissaan.

En etsi välitöntä hyväksyntää tälle vallankumoukselliselle uudelle tiedolle. Sen sijaan toivon ja odotan, että sen siemenet tulevat kasvamaan tieteen tietoisuudessa. Koska olen jo lähenemässä 82 vuoden ikää, koen velvollisuudekseni julkistaa tämän faktan tieteelle tämän avoimen kirjeen ja tutkielman kautta nyt kun 935 sivua ja 182 diagrammia kattava Russellin kosmogonia, jonka yhdessä lahjakkaan vaimoni Laon kanssa olemme oppikurssiksi kirjoittaneet, on saatu valmiiksi.

Tätä kurssia opiskellaan ympäri maailmaa, ja opiskelijoidemme välityksellä tämä uusi tieto tulee lopulta muuttamaan maailman.

Sillä syvällä tahdolla lähetän tämän viestin eteenpäin ihmiskunnalle, että korkeampi sivilisaatio tulee nousemaan. On tullut aika tieteen ja uskonnon yhdistymiselle tai tietämättömyys Luojan universaaleista laeista tulee kadottamaan ihmisen maan päältä.

Toivoen, että tiedemaailma tulee tunnistamaan sen, että tässä tutkielmassa löytyy vastaus siihen perus syyhyn, jota se niin pitkään on väsymättömästi etsinyt, olen

Vilpittömästi sinun,

Walter Russell Helmikuun 13, 1953

Kuka oli Walter Russell?

Uskon, että keskinkertaisuus on itse aiheutettua, ja nerous on omaa ansiotasi​*​

Walter Russell
Walter Russell. Kuva: University of Science & Philosophy / www.philosophy.org

1900-luvun renessanssinero

Olen tässä blogissa julkaissut aikaisemmin kaksi Russellia käsittelevää artikkelia, joissa olen lyhyesti käsitellyt tämän 1900-luvun renessanssimiehen luonnonfilosofiaa tai kosmogoniaa, kuten hän itse asian sanoisi. Koska Russell on varsin tuntematon henkilö Suomessa, niin on paikallaan esitellä hieman yksityiskohtaisemmin miehen elämää ja työtään, jotta voimme paremmin arvostaa hänen saavutuksiaan. Pääasiallisena lähteenä tässä artikkelissa käytän Glenn Clarkin teosta The Man Who Tapped The Secrets Of The Universe.​†​

Walter Russell (1871–1963) oli aikanaan harvinaisen monipuolinen lahjakkuus. Hän oli kuvanveistäjä, maalari, arkkitehti, muusikko, filosofi, mystikko, ratsastaja, taitoluistelija, tiedemies ja keksijä​‡​. Huolimatta siitä, että hän oli perehtynyt näinkin useaan alaan, niin hänellä oli hämmästyttävä kyky suorittaa näitä kaikkia korkealla tasolla. Tämä selittyy Russellin mukaan erityisillä luonteenpiirteillä.

Russellin mukaan kaikilla merkittävillä ihmisillä on kolme yhteistä piirrettä, joita ei voi oppia kirjoja lukemalla. Kaikista silmiin pistävin niistä on se, että kaikki suurihmiset tuottavat valtavan määrän työtä. Toisena piirteenä he eivät koskaan tunne väsymystä​§​, ja kolmantena heidän mielensä kasvaa vanhetessaan yhä loistavammaksi. Clarkin mukaan Russell on erinomaisesti todistanut tämän todeksi omassa elämässään, ja hänen työnsä monipuolisuus, määrä ja laatu vastaavat helposti viiden ihmisen elämäntyötä. ​1​

Sähköinen energia, joka motivoi meitä ei ole kehoissamme ollenkaan. Se on osa universaalia varantoa, joka virtaa lävitsemme universaalista lähteestä halumme ja tahtomme asettamalla intensiteetillä.​¶​

Walter Russell​1​

Russellin elämän pääpiirteitä (Clarkin mukaan)

Russell syntyi Bostonissa Massachusettsin osavaltiossa toukokuun 19:sta päivänä vuonna 1871. Hän kävi kyläkoulua miltei kymmenen vuoden ikään asti, jonka jälkeen hän joutui perhetilanteen takia menemään töihin. Hän onnistui saamaan töitä kuivatavarakaupasta 2.5 dollarin viikkopalkalla. Jo tässä iässä nuorella Walterilla oli uskomus siihen, että meillä kaikilla on sama mahdollisuus rajattomaan universaalin älyn apuun, joka vaatii pelkästään tahdon ja luottamuksen ”mestariavaimen”.

Walter oli pienestä lapsesta saakka musikaalisesti lahjakas, ja tämän taidon avustuksella hän onnistui saamaan kolmetoista vuotiaana työn kirkon urkujensoittajana. Samalla hän aloitti opiskelut taidekoulussa.

Noin viisitoista vuotiaana Russell sai kesätöitä hotellin pikkolona. Palkka tuosta työstä oli vain kahdeksan dollaria kuukaudessa, mutta hänelle sanottiin, että pikkolo tulee saamaan noin 100 dollaria kaudessa pelkästään tippeinä. Kun Walterille ensimmäistä kertaa tarjottiin tippiä, jokin hänessä sai hänet kieltäytymään sen vastaanottamisesta. Hänellä kesti hetki ymmärtää miksi tipin vastaanottaminen ei tuntunut oikealta ja sai ahaa-elämyksen. Hän halusi olla paras pikkolo maailmassa ja ainoa, joka tekee työnsä innolla ottamatta kuitenkaan vastaan tippiä.

Hotellin vieraat rakastivat Walteria ja alkoivat kutsua häntä illallisjuhliin ja purjehdusretkille. Hotellin johdon yrittäessä estää tämän sääntöihin vedoten, hotellin asiakkaat sanoivat, etteivät tulisi koskaan takaisin tähän hotelliin, ellei sääntöön tehtäisi poikkeusta. Kauden lopuksi 100 dollarin tippien sijaan hän olikin saanut kasaan 850 dollaria myymällä taidettaan.

Vuodesta 1897–1898 Russell toimi Collier’s Weeklyn taidetoimittajana, jonka jälkeen hän toimi Collier’s and Centuryn sotataiteilijana. Vuonna 1900 hän sai valmiiksi allegorisen maalauksen Might of the Ages, josta hän sai paljon kansainvälistä tunnustusta. Vuodesta 1900 vuoteen 1914 Russell maalasi erityisesti merkkihenkilöiden lasten muotokuvia ympäri maata, ja tämän jälkeen merkkihenkilöiden muotokuvia.

Might of the Ages. Russellin allegorinen mestariteos. Kuva: University of Science & Philosophy / www.philosophy.org

Seuraavassa vaiheessa elämäänsä Russell toimi kiinteistöalalla sekä suunnitellen että toteuttaen merkittäviä rakennusprojekteja. Vaikka Russellilla ei ollut arkkitehdin koulutusta, niin hän muun muassa suunnitteli, hoiti rahoituksen ja rakennutti lukuisia merkittäviä rakennusprojekteja, kuten Hotel des Artistes, Hotel Pierre ja monia muita rakennuksia. Monet Russellin toteuttamista asumiskiinteistöistä perustuivat ”yhteinen omistajuus” periaatteeseen, jonka tavoitteena oli hyödyttää yhtä lailla kaikkia osapuolia sen sijaan, että voitot ja hyöty menisivät yhdelle taholle, kuten perinteisessä kiinteistötoiminnassa.

Viisikymmentäkuusi vuotiaana Russell alkoi täysin sattuman kaupalla kuvanveistäjäksi, vaikka hänellä ei aikaisemmin ollut lainkaan moisesta kokemusta. Tämä tapahtui Russellin ollessa Society of Arts and Sciences:n presidenttinä. SoAS:n tehtävänä oli antaa palkinto Thomas Edisonille. Sattuman seurauksena taitelija, jonka tuli tehdä palkintoon liittyvän veistoksen oli epäonnistunut, joten Russell päätti tehdä sen itse. Tämä oli suuri riski, sillä hän ei ollut aikaisemmin käsitellytkään savea.

Riski kannatti, sillä veistos ylitti kaikki odotukset ja käynnisti Russellin huomattavan uran kuvanveistäjänä. Edisonin lisäksi Russell pääsi veistämään lukuisia muitakin merkkihenkilöitä, kuten Mark Twainin, Joan D’ Arcin ja Charles Goodyearin.

Walter Russellin tekemä veistos Thomas Edisonista. Kuva: University of Science & Philosophy / www.philosophy.org

Viimeinen vaihe Russellin elämässä liittyi tieteeseen. Russellia ei kiinnostanut niinkään universumin ilmiöiden ymmärtäminen, vaan hänen pyrkimyksenään ja lahjanaan oli nähdä ilmiöiden taakse. Toisin sanoen Russellin näkökulmasta ihmiset ja tiede eivät ole todellisuudessa pystyneet läpäisemään havaintomaailmaa, ja tämän seurauksena he yrittävät sokeasti tulkita ilmiöitä. Tämä on kuitenkin tuhoon tuomittua ilman ymmärrystä siitä AIHEUTTAJASTA, joka kaikkien ilmiöiden taustalla piilee. Tämän havaintomaailman taakse hän kertoi päässeensä mystisen kokemuksen kautta, jonka avulla universumin salaisuudet hänelle paljastettiin.

Hän muun muassa näki ennalta vedyn isotoopit sekä atomipommeissa käytettävät uraanin ja plutoniumin, ennen kuin tiedeyhteisö oli nämä löytänyt. Nämä hän kartoitti jo vuonna 1926 julkaisemassaan alkuaineiden jaksollisessa järjestelmässä​#​. Russellin tiede eroaa niin suuresti yleisestä luonnontieteestä, että Russellin teoriat ja ajatukset on kauan aikaa sitten tiedemaailmassa hylätty ja unohdettu. Käsittelen Russellin tiedettä tarkemmin toisissa artikkeleissa, mutta lopetetaan tämä seuraavaan lainaukseen:

On käytännössä parempi unohtaa substanssi, sillä yksistään vaihtelevat sähkön painetilat aallon eri osissa määrittävät vaihtelevuuden substanssissa ja tekevät kaikki ihmeet yhtä lailla luonnon kuin kemistinkin laboratoriossa. Elektronien ja protonien määrällä ei ole mitään tekemistä määrittäessä eri elementtejä, kuten yleisesti luullaan.​**​

Walter Russell

Walter Russell – Uusi ymmärrys maailmankaikkeudesta osa 1.

Walter Russell – Uusi ymmärrys maailmankaikkeudesta osa 2.


  1. ​*​
    ”I believe that mediocrity is self-inflicted and that genius is self bestowed.”
  2. ​†​
    Tätä artikkelia voidaan pitää kyseisen teoksen referaattina, enkä siksi laita erikseen tähän teokseen viittaavia lähdeviitteitä.
  3. ​‡​
    Koska Russell on saavuttanut niin paljon niin monelta alalta, joudun artikkelin laajuuden huomioon ottaen rajaamaan joitakin osa-alueita pois. Hän oli esimerkiksi taitoluistelun kansallista eliittiä ja erinomainen hevosten kouluttaja ja ratsastaja, mutta jätän niiden käsittelyn vain mainintaan.
  4. ​§​
    Russell sanoi tuntevansa väsymystä ainoastaan silloin, kun hän ei seuraa todellista inspiraatiotaa, vaan käyttää energiaa väärin. Sen sijaan seuratessaan inspiraatiotaan hän ei koskaan tuntenut väsymystä.
  5. ​¶​
    The electric energy which motivates us is not within our bodies at all. It is a part of the Universal Source with an intensity set by our desires and our will.
  6. ​#​
    Jota käsittelen toisessa artikkelissa.
  7. ​**​
    it is better practically to forget substance, for the varying pressures of electricity in different sections of the wave alone determines the variation of substance and perform all the miracles of the laboratory of Nature, as well as that of the chemist.
  1. 1.
    Clark G. The Man Who Tapped The Secrets Of The Universe. Kessinger Publishing; 2010.

Walter Russell – uusi ymmärrys maailmankaikkeudesta osa 2

Ensimmäinen osa on luettavissa täällä: https://www.kosmologia.fi/2020/04/28/kosmologia-osa-4-walter-russell-uusi-ymmarrys-maailmankaikkeudesta-osa-1/

Maailmankaikkeus on vailla substanssia. Se koostuu yksinomaan liikkeestä. Liike simuloi substanssia liikkeen vastakkaisten aaltopaineiden kautta, jotka hämäävät aistejamme näkemään substanssia siellä, missä on yksin liikettä. Aistit eivät läpäise liikkeen illuusiota eivätkä he, jotka uskovat voivansa saada tietoa tästä valtavasta illuusion maailmankaikkeudesta, edes heikosti ymmärrä tämän polarisoituneen liikkeessä olevan valon harhan epätodellisuutta, jonka he vahvasti uskovat olevan totta.

Walter Russell 1953, 20

Alkuaineet ja transmutaatio

Artikkelin ensimmäisessä osassa selvisi, että Russelin jaksollinen järjestelmä perustuu oktaaveihin, eikä aineessa itsessään ole substanssia, vaan erilainen gyroskooppinen liike saa aikaan erilaisia painetiloja, jotka vain simuloivat erilaisia elementtejä. Atomeja ei siis tulisi kuvitella kiinteinä aineen palloina, vaan renkaiden muodostamina seisovina aaltoina. (ks. kuva 1) Atomisen gyroskoopin eri tasot jakavat elementtejä tonaalisesti eri säveliin.

Kuva 1. Liikkeen projektio luo illuusion kiinteästä aineesta. Kuva: University of Science & Philosophy / www.philosophy.org

Russelin jaksollisessa järjestelmässä vety ei olekaan ensimmäinen alkuaine, vaan se on ainoastaan näkyvän maailmankaikkeuden ensimmäinen alkuaine. Sitä ennen on kolme oktaavia avaruutta täyttäviä alkuaineita, joita ei pystytä ihmisen instrumenteillä havaitsemaan. (Russell 1953, 84.)

Eri sävelet toistuvat samassa kulmassa uudelleen jokaisessa oktaavissa ensimmäisestä yhdeksänteen. Esimerkiksi neljännen oktaavin elementti litium (+1) muuttuu viidennessä oktaavissa natriumiksi (+1) ja boori (+3) muuttuu seuraavassa oktaavissa alumiiniksi (+3). (ks. kuva 2) Siispä aallot ovat oktaavien sävyjen sähköisiä painetiloja. (Russell 1953, 19–20.)

Kuva 2. Russelin jaksollisen järjestelmän lähempi tarkastelu. Huomaa, että tässä taulukossa hiili (carbon) on edellisessä oktaavissa vety (hydrogen) ja seuraavassa oktaavissa pii (silicon). Hiili on Russelin mukaan ainoana alkuaineena saavuttanut generatiivisen maksimin ja on atomiselta rakenteeltaan täydellisen pallon muotoinen. Seuraavissa oktaaveissa elementit alkavat litistymään navoilta, kuten planeetat. Aineen gyroskooppi tarkoittaa sähköisten napojen suhdetta pyörimisnapoihin.

Hyvänä harjoituksena Russellin jaksollista järjestelmää tutkiakseen voi selvittää eri alkuaineiden yhdistelmiä ja niiden ominaisuuksia. Lähtökohtaisesti luonnossa kaikista tasapainoisimpia ja näin ollen heikoiten reagoivia aineita jalokaasujen lisäksi ovat +/- 4 aineet (vety, hiili, pii jne.), joiden gyroskooppinen kulma luonnossa on täsmälleen 90 astetta.

Voimme kuitenkin yhdistää esimerkiksi litiumia (+1) fluoriin (-1), jolloin saamme litium fluoridia, jolla on samankaltainen rakenne ja ominaisuudet kuin natriumkloridilla eli ruokasuolalla ( natrium (+1), kloori (-1)). Yhdistämällä Booria (+3) typpeen (-3), saamme boori nitriittiä, jolla on hiilenkaltainen kristallirakenne. Jos sen sijaan yhdistämme litiumia (+1) typpeen (-3), saamme litium nitraattia, joka on hapokas ja syövyttävä aine.

Tämän ansiosta alkuaineita voi Russelin mukaan muuntaa toisiksi muuntamalla niiden gyroskooppista aaltoliikettä. Russelin mukaan sotien lopettamisen jälkeen tieteen toiseksi tärkein päämäärä ihmiskunnalle on rajattoman energian tarjoaminen. Loogisin vaihtoehto maapallolla olisi rajattoman vedyn ja typen tuottaminen. (Russell 1953, 84.)

Luonnolta voi kestää miljoona vuotta muuntaa metsiä hiileksi. Hiili on moninkertaistettua typpeä, sillä typpi on hiilen kaasu. Typpeä voidaan muuntaa jatkuvasti ilmakehästä loputtomia määriä ikuisesti.

Ilmakehä koostuu vedystä ja hapesta. Happi on kahdesti poistettua hiiltä, aivan kuten typpi on kerran poistettua hiiltä. Vastaavasti vety on hiiltä yhden oktaavin alempana, mutta ei tonaalisesti poistettua. Gyroskooppisesti hiili ja vety ovat samoja, sillä niiden (gyroskooppiset) tasot ja struktuuri ovat identtiset.

Siispä vetyä voidaan muuntaa ilmakehästä loputtomia määriä muuttamalla pelkästään typen gyroskooppista kulmaa 90 asteen kulmaksi, jolla vety pyörii.

Walter Russell 1952, 84

Russell demonstroi tätä Westinghousen laboratoriossa vuoden 1927 syyskuussa muuntamalla sähkön ja kahden solenoidiparin avulla alkemiallisesti vettä vedyksi.

Teräksinen tai lasinen levy ekvaattorina, ja terässauva amplitudina säädin solenoideja suurin piirtein siihen kulmaan, missä karkeasti laskin hapen oktaavissaan kuuluvan. Improvisoin säätöaparaatin, joka mahdollistaisi minua kiinnittämään säädöt turvallisesti mihin tahansa haluamaani kulmaan.

Tämän jälkeen lisäsin muutaman kuutiosenttimetrin verran vettä tyhjään kvartsiputkeen, jossa oli elektrodit molemmissa päivässä spektrianalyysiä varten.

Lämmitin putkea sähköisessä tulipesässä, ja laitoin putken viilentymiseen asti solenoidien sisään, joiden läpi kulki sähkövirta. Ensimmäinen spektrianalyysi näytti yli 80% vetyä ja käytännössä loput olivat heliumia. Siellä oli vain vähän happea.

Walter Russell 1953, 87
Kuva 3. Tämän näköisellä laitteella Russell muutti vuonna 1927 Westinghousen laboratoriossa vettä vedyksi. Kuva: University of Science & Philosophy / www.philosophy.org

Russellin jaksollisessa järjestelmässä genero-radiatiivisen periaatteen mukaisesti ensimmäisten oktaavien aineissa generatiivinen voima on suuri, minkä vuoksi nämä alkuaineet keräävät enemmän potentiaalia kuin purkavat. Hiilessä saavutetaan generatiivinen maksimi, jonka jälkeen säteilevä vaikutus alkaa kasvaa. Samalla alkuaineiden painetilat kasvavat miljoonakertaiseksi ensimmäisistä oktaaveista viimeisiin oktaaveihin, joissa radioaktiiviset elementit hajottavat potentiaaliaan ympäristöön yhä suuremmalla voimalla eli toisin sanoen ne ovat yhä kiihtyvään tahtiin kuolemassa. Lopusta tulee kuitenkin uusi alku ja ouroboroksen tavoin alkaa uusi sykli.

Kuva 4. Ouroboros. Vanha alkemiallinen symboli, joka kuvaa olemassaolon syklisyyttä.
Kuva 5. Yhdeksän oktaavinen universumin harppu. Kuva: University of Science & Philosophy / www.philosophy.org

Lähteet

Russell, Walter
1953 The New Concept of Universe. The University of Science & Philosophy.

Laajeneva maapallo -teoria osa 3

Laajeneva maapallo osa 1
Laajeneva maapallo osa 2

Kahdenlaisia selitysmalleja

Laajeneva maapallo -teorian mekanistiset selitykset voidaan jakaa karkeasti kahteen eri luokkaan:

  1. Maapallon laajeneminen massan lisäyksen vuoksi.
  2. Maapallon laajeneminen massan pysyessä samana.

Molemmissa näissä on vahvuudet ja heikkoudet. Massanlisäysteoria selittäisi helposti edellisessä osassa käsitellyn dinosaurus-ongelman, sillä massan lisääntyminen vaikuttaisi suoraan lisääntyneeseen gravitaatioon. Haasteena tälle teorialle on itse mekanismi tälle massan lisäykselle, sillä ne pohjautuvat täysin hypoteettisiin prosesseihin maapallon kuoren sisällä.

Laajeneminen ilman massanlisäystä olisi helpompi selittää mekaanisesti, mutta tämä selitysmalli johtaisi maapallon tiheyden vähenemiseen, mikä taas tarkottaisi käänteisen neliön lain mukaisesti planeetan pinta-gravitaation lisääntymistä mentäessä ajassa taaksepäin. Mitkään havainnot eivät kuitenkaan tue suurempaa gravitaatiota esihistoriallisella ajalla.

Käänteisen neliön laki. Kuva: Borb (talk · contribs)

Varhaisia selitysmalleja

James Maxlow listaa laajeneva maapallo- teorialle viisi varhaista selitysmallia:

  1. Sykkivä maapallo. Tässä teoriassa maapallon syklisen laajenemisen on ajateltu avanneen valtameret, ja supistumisen on ajateltu aiheuttaneen vuoristot. Tämä ehdotus epäonnistuu selittämään eksponentiaalisen lisääntymisen maapallon laajentumisessa. Lisäksi S. W. Carey ei katsonut tämän mallin selitystä vuoristojen syntymiselle vakuuttavana.
  2. Meteoriitti- ja asteroidiaineen kerääntyminen. Tämän teorian mukaan maapallo on vähitellen kasvanut planeetallemme tippuneesta meteoriittien ja asteroidien aineesta. Tämä teoria ei selitä merenpohjan laajenemiskuvioita tai mantereiden eroamista. Lisäksi tämä ehdotus vaatisi, että maapallo olisi kauttaaltaan kilometrien syvyisesti meteoriittipölyn peittämänä, mitä se ei selvästikään ole.
  3. Pysyvä maapallon massa, ja vaihemuutokset alkuperäiseen supertiheään ytimeen. Carey hylkäsi tämän pääsyynä maapallon laajenemiselle, koska ajatteli tämän vaativan liian suuren pintagravitaation prekambriajalta paleotsooiselle kaudella. Careyn mukaan ei ole todisteita suuremmasta pintagravitaatiosta menneisyydessä, ja tarvittava laajentuminen alkuperäisestä nykyiseen vaatisi 50 kertaisen tilavuuden lisääntymisen, eikä aurinkokunnassa ole mitään esimerkkiä näin tiheästä kappaleesta.
  4. Universaalin gravitaatiovakion muuttuminen. Tämän teorian mukaan yleisen gravitaatiovakion heikentyminen on vähentänyt maan kuoren painetta saaden aikaan laajentumista. Tässä teoriassa on kuitenkin useampia ongelmia. Se ei selitä maapallon tilavuuden exponentiaalista kasvua ja se vaatisi liian suuren pintagravitaation prekambrisella ajalla. Ottaen huomioon, että suurimmat dinosaurukset olivat ongelma nykyiselläkin gravitaatiolla, niin nykyistä suuremmalla niiden olemassaolo olisi täysi mahdottomuus.
  5. Kosmologinen syy, joka aiheuttaa maapallon massan lisääntymistä. Maxlown mukaan tämä on näistä hyväksyttävin selitysmalli, vaikka sen tarkkaa mekanismia ei ole pystytty aikaisemmin kunnolla selittämään. Esimerkiksi Nikola Tesla ehdotti vuonna 1935, että auringon ja planeettojen laajeneminen johtuu alkumaterian (eetteri) muuttumisesta materiaksi. ​(Maxlow; Tesla)​

Myöhempiä selitysmalleja

  1. Ioninen massan laajennus. Tässä selitysmallissa eri elementtien atomit lisäävät massaa ionisaation avulla. Tämä selitys eroaa muista massanlisäysmalleista siinä, että massa lisääntyy atomien sisällä sen sijaan, että syntyisi uusia atomeja.
  2. Materian siirtyminen auringosta. Tässä mallissa Auringosta maapallolla lentävät elektronit ja protonit yhdistyvät 200–300 kilometriä paksussa ydintä ympäröivässä vaipassa (D-alue).​(Maxlow)​

Tämä viimeinen (John Eichlerin) selitysmalli on Maxlown mukaan kaikista vakuuttavin teoria selittämään maapallon laajenemista. Tässä mallissa auringosta ja muualta avaruudesta lentävät hiukkaset aikaan saavat ydinsynteesiä syvällä maapallon kuoren sisällä. Maapallon ollessa jatkuvassa Auringon plasma-purkausten hiukkaspommituksessa maapallolle saapuu jatkuvasti aineen rakenneosia (elektroneja ja protoneja), joten ainakaan näistä ei ole pulaa uuden massan syntymiselle. (Maxlow)

Maxlown laajenemismekaniikka. Navoilta tulee (Auringosta saapunutta) ionisoitunutta plasmaa. Tämä luo uutta materiaa 200-300 km paksulla D-alueella. Magma ja lämpövirtaukset aiheuttavat painetta kuoreen ja saavat aikaan valtamerten keskiselänteiden repeämistä. Kuva: James Maxlow.
Maxlown laajenemismekaniikka kambriajalta nykypäivään. Laajeneminen alkoi kambriajalla. Permikaudella laajennus sai aikaan kuoren halkeamisen, mikä aloitti mantereiden erkaantumisen. Kuva: James Maxlow.

Mielestäni tämän ydinsynteesiteorian vahvuudet ovat siinä, että tämä ei vaatisi mitään eksoottisia teoreettisia hiukkasia tai voimia, kuten pimeä aine, vaan tämä tapahtuisi normaalien hiukkasten aiheuttamana prosessina. Lisäksi tämä ei vaatisi suurempaa gravitaatiota esihistoriallisella ajalla, mikä on joidenkin laajenemisteorioiden ongelma. Sen sijaan se prosessi, millä nämä uudet atomit näistä ydinsynteesinä muodostuvat on edelleen täysin hypoteettinen. Emme pääse syvälle maapallon sisälle tekemään havaintoja.

Ratkaisu plasma-kosmologiaa soveltamalla?

Ehkä lopullinen selitys tälle ei löydykään massan lisäämisestä, vaan vastaus löytyykin sähkön ja plasman mekaniikasta. Walter Russell esitti 1950-luvulla kiinnostavan teorian planeettojen laajentumisesta. Russellin mallissa planeetat eivät synny ja jää staattisesti tietylle kiertoradalle, vaan:

  1. Planeetat syntyvät lähellä aurinkoa ja etääntyvät satojen miljoonien vuosien aikana kauemmas emokappaleestaan.
  2. Planeettojen etääntyessä ne siirtyvät aina sisemmistä (sähköisestä) painekerroksista ulompiin.
  3. Kerrosten sähköinen paine vähenee asteittain sisemmistä kerroksista kohti ulompia kerroksia.
  4. Siirtyessä ulompaan kerrokseen planeetat laajenevat suhteessa tämän kerroksen heikompaa painetta. (Russell, ​A New Concept of the Universe​)

Otetaan esimerkiksi Merkurius, joka on Auringon viimeinen jatke. Se on hyvin kuuma ja tiivis planeetta, joka kiitää primaarinsa ympäri alle kolmessa kuukaudessa. Merkuriuksen kiertyessä vähitellen ulos etäisyydelle, missä maapallomme nyt on, sillä tulee kestämään neljä kertaa kauemmin tehdä yksi kierros auringon ympäri, ja tilavuudeltaan se tulee olemaan noin neljä kertaa nykyistä suurempi, sillä sen täytyy vähitellen laajentua pitääkseen tasapainon Auringosta avaruuteen ulottuvien muuttuvien ekvipotentiaalien paine-gradienttikerrosten kanssa.

Walter Russell 1953

Russellin mukaan kaikki planeetat laajenevat, ja tämän laajenemisen aiheuttaa muutos planeetan ulkoisessa paineessa sen liikkuessa vähitellen kauemmas auringosta. Vertauskuva tähän voisi olla taivaalle nouseva helium-ilmapallo, joka laajenee noustessa ylemmäs kohti pienempää ilmanpainetta. Tämä selittää miksi sisemmät planeetat ovat aina tiheitä ja uloimmat planeetat ovat kaasujättiläisiä. Vaikka Russellin malli vaikuttaa kiinnostavalta, niin sille ei tietääkseni ole ollut konkreettisia todisteita.

Aurinkokunta. Kuva:
Beinahegut

Tutustuessani kuitenkin sähköaurinkoteoriaa käytännön tasolla laboratoriossa tutkivaan SAFIRE-projektiin, löysin jotain hyvin mielenkiintoista. SAFIRE:n kokeessa havaittiin sisäkkäisten plasmakerrosten muodostuminen metallisen SAFIRE-auringon ympärille. Plasmakerrosten välille muodostui jonkinlainen voimakenttä, ja sisemmissä kerroksissa havaittiin suurempi paine kuin ulkoisissa. Uloimmissa kerroksissa sen sijaan havaittiin huomattavasti korkeampi lämpötila kuin anodin pinnalla. ​(Aurtas)​

SAFIRE:n reaktori. Keskellä wolframi-tikun päässä on ontto metallikuula, jonka sisällä on kaasua. Metallikuula toimii anodina eli siihen johdetaan sähköä. Kuva: Aurtas Energy Ltd.
Kuvassa SAFIRE:n miniaurinko toiminnassa. Alkuperäinen kuva: Aureon Energy Ltd.

En tiedä onko kukaan muu tehnyt yhteyttä näiden välillä, mutta SAFIRE:n plasmakerrokset tukevat mielestäni Russellin teoriaa. Mikäli SAFIRE:n aurinko vastaa mekaniikaltaan oikean auringon toimintaa, niin oikeassakin auringossa voidaan olettaa löytyvän sisäkkäisiä plasmakerroksia. Jos näissä sisäkkäisissä kerroksissa on erilaiset paineolosuhteet, niin ehkäpä tämä vastaa Russellin ”auringosta avaruuteen ulottuvia muuttuvia ekvipotentiaaleja paine-gradienttikerroksia”, joihin planeettojen laajeneminen on sidoksissa.

SAFIRE:n havainnot ja Walter Russelin teoria yhdistettynä.

Mitkä ovat tämän teorian vahvuudet ja heikkoudet? Vahvuuksina ovat yksinkertainen selitys planeettojen laajenemiselle ja jonkin asteinen konkreettinen näyttö eri painekerroksille. Tämä selittäisi hyvin myös sen ongelman, miksi maapallo ei tällä hetkellä näytä kasvavan. Jos planeetat kasvavat vain siirtyessä eri plasmakerroksesta seuraavaan, niin laajenemista ei tapahdu koko ajan, vaan vaiheittain.

Tämän teorian haasteena kuitenkin on maapallon pintagravitaation muuttuminen. Mikäli massa ei lisäänny, niin pitäisikö pintagravitaation vähentyä planeetan laajetessa? Jos vastaus tähän on kyllä, niin mesotsooisella ajalla olisi täytynyt olla huomattavasti nykyistä vahvempi pintagravitaatio. Tämä on kuitenkin mahdotonta, kuten artikkelin aikaisemmassa osassa osoitin.

Russell ei missään suoraan kommentoi tätä asiaa, mutta hänen kosmogonisessa mallissaan paino on sen voiman mitta, millä kappaleet pyrkivät maapallon keskustaa kohti. Tämän voiman määrä kuitenkin määräytyy kappaleiden välisestä sähköpotentiaalista. Pienemmät potentiaalit (esimerkiksi ihmiset) pyrkivät kohti suurempaa potentiaalia (planeetat), ja esimerkiksi veden syklisessä kiertokulussa sataessaan maanpinnalle veden potentiaali kasvaa, kun taas haihtuessaan taivaalle veden potentiaali laskee. (Russell, ​The Russell Genero-Radiative Concept​)

Russelin mallissa esimerkiksi kivellä on suurempi tiheys ja näin ollen suurempi sähköpotentiaali kuin vedellä. Tästä johtuen kiveen kohdistuu vettä suurempi voima pyrkiä kohti planeetan keskustaa. Vastaavasti veden haihtuessa sen potentiaali heikkenee ja se alkaa laajentua ja nousta ilmaan. Kerätessään tarpeeksi suuren potentiaalin se sataa takaisin alas maahan.

Planeettojen laajentuessa niiden potentiaalin tulisi siis pienentyä eli pintagravitaation tulisi vähentyä mentäessä ajassa eteenpäin. On tietysti mahdollista, että tähän vaikuttaa vielä jokin tuntematon muuttuja, mitä en ole ottanut huomioon.

Lopuksi

Tässä artikkelissa (osat 1–3) olen esitellyt laajeneva maapallo -teorian historiaa aina 1900-luvun alusta nykypäivään. Aikaisina teoreetikkoina olivat Roberto Mantovani, joka tulkitsi geologisia havaintoja maapallon kasvamisen aiheuttamaksi ja Christoph Hilgenberg, joka tiettävästi ensimmäisenä teki fyysiset mallit erikokoisista maapalloista (Hilgenbergin karttapallot). Nykyisen laajenemistektoniikan isänä pidetään professori Samuel Warren Careytä, joka teki geologiassa kunnioitettavan uran.

Käsittelin myös viitteitä alhaisemmasta gravitaatiosta kaukana esihistoriallisella ajalla. Erityisesti Brachiosaurukset ovat mielenkiintoinen tapaus, sillä niiden olemassaolo nykyisellä gravitaatiolla on haastava ongelma. Puhumattakaan siitä jos gravitaatio olisi aiemmin ollut nykyistä suurempi.

Viimeisessä osassa käsittelin erilaisia teorioita, joilla tätä laajenemismekaniikkaa on selitetty. Lopuksi esitin oman synteesin Walter Russelin teoriasta ja SAFIRE-kokeiden havainnoista. Kuten lukija varmasti huomasi, niin tämä ei ole aivan yksinkertainen aihe. En pyrkinyt sanomaan aiheesta mitään lopullista. Tavoitteenani oli antaa kattava, mutta tiivis esitys tästä aiheesta ja herättää lukijan kiinnostus pohtimaan ja ehkä jopa selvittämään asiaa itse.

Lähteet

  1. Aurtas, International. “Phase Three.” SAFIRE-Project, 2017, https://safireproject.com/science/phase-three.html.
  2. Maxlow, James. Expansion Tectonics: A Complimentary Download. Terrella Press, 2015, https://www.expansiontectonics.com/wpPDF/ExpansionTectonicsHandout0915.pdf.
  3. Russell, Walter. A New Concept of the Universe. University of Science and Philosophy, 1953.
  4. —. The Russell Genero-Radiative Concept. The Russell Foundation, 1926.
  5. Tesla, Nikola. “Expanding Sun Will Explode Some Day Tesla Predicts.” The New York Herald Tribune, 18 Aug. 1935, p. 1, https://en.wikisource.org/wiki/The_New_York_Herald_Tribune/1935/08/18/Expanding_Sun_Will_Explode_Some_Day_Tesla_Predicts.

Walter Russell – Uusi ymmärrys maailmankaikkeudesta osa 1

Walter Russell. Kuva: University of Science & Philosophy / www.philosophy.org

Pitkien vuosisatojen saatossa hitaasti kehittyvälle ihmisrodulle tulee uutta tietoa kosmisesti inspiroiduilta neroilta, joilla on tietoisuutta illuusion maailman tuolla puolella lepäävästä todellisuudesta. Tämä uusi tieto on luonteeltaan niin vallankumouksellista, että kokonaiset ajattelurakennelmat ja kokonaiset kosmogoniat muuttuvat vanhanaikaisiksi.

Walter Russell 1953, 15.

Johdanto

Tohtori Walter Russell (1870–1963) oli ehkä viime vuosisadan mielenkiintoisin unohdettu ajattelija. Russellia on kutsuttu muun muassa moderniksi Leonardoksi tai mieheksi, joka pääsi käsiksi maailmankaikkeuden salaisuuksiin (Clark 1989). Russell oli todellinen monitaituri. Hän oli maailmanluokan kuvanveistäjä, arkkitehti, muusikko, kirjailija, taitoluistelija, ratsastaja ja myöhemmin myös itseoppinut tiedemies ja keksijä. (Dr. Russell’s Historical Timeline) Lyhyesti sanottuna hän oli erinomainen kaikessa, mitä hän teki. Russelin elämäntyön on sanottu vastaavan helposti viiden ihmisen elämäntyötä, mutta tämä artikkeli käsittelee vain Russellin tiedettä.

Russellin tieteellinen visio maailmasta syntyi erikoisen kokemuksen seurauksena. Toukokuussa vuonna 1921, Russellin ollessa 49-vuotias hän koki omien sanojensa mukaan 39 päivää kestävän mystisen kokemuksen, jota hän kutsui kosmiseksi valaistumistilaksi. Tämän kokemuksen aikana hän kirjoitti ylös 40 000 sanaa ja tämä julkaistiin myöhemmin teoksessa nimeltä ”The Message of the Divine Iliad.” Tämä kokemus loi pohjan uudelle tieteelliselle ymmärrykselle maailmankaikkeudesta. (Dr. Russell’s Historical Timeline)

Russell kritisoi aikansa tieteilijöitä siitä, että heidän ymmärryksensä
pohjautui vain aistein havaittavien vaikutusten havainnointiin. sen sijaan tulisi pyrkiä ymmärtämään ilmiöiden takana oleva todellinen vaikutus, minkä pystyy ymmärtämään vain mielen tiedolla (Russell 1953, 15).

Nikola Tesla kehotti Walter Russelia piilottamaan työnsä tuhanneksi vuodeksi piiloon ihmiskunnalta, kunnes se olisi sille valmis.

Lao Russell

Kaksisuuntainen maailmankaikkeus

Valtavirtatieteen mukaan energia kulkee vain yhteen suuntaan, eikä ole olemassa kompensoivaa ”ylämäkeen nousevaa” energiaa. Käytännössä tämä ilmenee esimerkiksi ihmisten teknologiassa, jossa esimerkiksi auto käyttää bensiinin loppuun tankista tai ymmärryksessä tähtien toiminnasta, jonka mukaan tähdissä on rajallinen määrä polttoainetta, jonka loputtua tähti kuolee.

Russellin mukaan tällainen käsitys yksisuuntaisesta maailmankaikkeudesta on mahdoton. Koko maailmankaikkeus on suuri pumppu, jonka kaksisuuntainen mäntä saa aikaan universumin sydämen sykkeen kokoonpuristumista ja laajenemista vuorottelemalla. (Russell 1953, 27.)

Russellin maailmankaikkeus pohjautuu kaksisuuntaiseen sähköaaltoliikkeeseen, joka on kaikkien ilmiöiden taustalla oleva voima. Ainoa voima universumissa on sähkö, ja kaksi ainoaa työkalua, joilla meidän materian ja liikkeen maailmankaikkeus on rakennettu, ovat kaksi paria vastakkaisia spiraalivortekseja. Yhdet näistä vastakkaisista pareista kohtaavat kartion huipuissa ja toiset vastakkaiset parit kohtaavat kartion kannassa. (Russell 1953, 17.)

Nämä kaksi paria vastakkaisia sähköisiä spiraalivortekseja ovat perus yksikköjä kaiken materian luomiselle. Yhdessä ne luovat sähköistä aaltoliikettä, joka saa aikaan erilaisia paine-eroja, joita tarvitaan luomaan näennäisesti eri elementit. Tämä on Russellin tieteen perusta, ja se selittää niin atomien, planeettojen, aurinkokuntien, galaksien ja koko universumin toiminnan. (Russell 1953, 17.)

Kaksisuuntainen sähköaalto liike kaiken perustana. Kuva: University of Science & Philosophy / www.philosophy.org

Nämä vastakkaiset sähköiset painetilat ovat kuin kaksisuuntaisia vipuvarsia, ja liikkumaton magneettinen valo on se tukipiste, joka ohjaa tätä sähköistä vaikutusta tekemättä itse kuitenkaan työtä. Se toimii kuin laivan peräsin ohjaamalla laivan suuntaa, mutta ei itse laivaa liikuta. Toisin sanoen liikkumattomuus keskittää liikkeen. (Russell 1953, 18.)

Russellin malli on kauniin yksinkertainen​*​. Samat lainalaisuudet ja sama mekaniikka selittävät kaiken näkyvän materian synnyn ja elämänkaaren. Emme tarvitse siis erillisiä teorioita atomeille ja planeetoille. Jos ymmärrämme yhden, niin ymmärrämme kaiken.

Gravitaatioksi kutsutun ilmiön salaisuus piilee Russellin mukaan polarisoituneessa tilasta, jossa korkean potentiaalin kappale pyrkii toisen korkean potentiaalin luokse. Newtonin omenaesimerkkiä käyttäen omena pyrki toisen korkean potentiaalin luokse (maan pinta). Tämä on kuitenkin vain yhtälön toinen puoli. Jos Newton olisi odottanut pidempään, niin hän olisi ehkä havainnut, että sama omena alkaakin nousta takaisin taivaalle alhaisen potentiaalin kaasuna etsiessään samankaltaista alhaisen potentiaalin tilaa tasapainottaakseen jakautunutta sähköistä tilaansa. (Russell 1953, 19–20.)

Toisin sanoen Newton piti gravitaatiota aineen sisäisenä ominaisuutena, jossa aineen sisällä oleva vaikutus veti jollain mysteerillisellä tavalla muuta ainetta luokseen. Russellin teoriassa ”gravitaatio” on ulkoapäin sisäänpäin puskeva sähköinen vaikutus, jota ei kuitenkaan voi olla olemassa ilman tasapainottavaa ulospäin laajenevaa vaikutusta.

Taivaankappaleet ja muu materia

Ymmärtääksemme tarkemmin tätä mekanismia meidän tulee Russellin mukaan ymmärtää (sähkö)aaltokenttiä, joita myös virheellisesti luullaan magneettikentiksi, ja joiden kaareutumista virheellisesti pidetään magneettisen voiman linjoina. Todellisuudessa magneettisia linjoja ei luonnossa ole, vaan kaikki on yksistään sähköaaltoliikettä. Aaltokenttiä sitoo kaareutumaton nollataso, joka toimii peilinä heijastaen kaiken säteilyn, joka kurkottaa näihin aaltokentän rajoihin. Esimerkki tällaisesta kaareutumattomasta nollatasosta on tankomagneetin ekvaattori. Rautahiutaleet kaartuvat vähitellen molemmilta navoilta kohti keskustan nollatasoa ja saavuttaessaan ekvaattorin ne kaartuvat käänteisesti kohti toista napaa. Luonto ei kuitenkaan tee sylinterin muotoisia tankomagneetteja kuten ihminen, vaan luonnossa ”tankomagneetit” ovat aina kartionmuotoisia spiraaleja. (Russell 1953, 24, 31.)

Rautahiutaleita tankomagneetin kentässä. Ekvaattori on merkitty punaisella viivalla. Kuva: Wikipedia Commons.

Aaltokenttien maksimaalinen paine on navoilla, kun taas maksimaalinen säteily on ekvaattorilla (ks. alla oleva kuva). Tästä johtuen kaikki auringot ja planeetat elinkaarensa aikana heittävät ekvaattorinsa kohdalta ulos renkaita. Jokainen massa alkaa renkaana ja palaa lopulta takaisin renkaaksi. Tällä tavalla muodostuneet renkaat ovat sentripetaalisella kiertymisellä muodostuneet palloiksi ja syntyneet planeetoiksi tai kuiksi. Nämä syntyneet kappaleet jatkavat miljoonia vuosia ”emokappaleensa” kiertämistä vähitellen hidastuvalla nopeudella ja muuttuvalla potentiaalilla. (Russell 1953, 40, 66.) Sama mekanismi selittää esimerkiksi Saturnuksen renkaiden muodostumisen.

Luonnon tapa varastoida energiaa massana. Kuva: University of Science & Philosophy / www.philosophy.org
Planeettojen muodostuminen.
Hubble teleskoopin ottama kuva Saturnuksesta. Kuvassa näkyy voimakasta sähköistä aktiivisuutta molemmilla navoilla.. Kuva: NASA

Kylmä avaruus lämmittää napojen kautta kuumia aurinkoja kuumemmiksi, ja kuumat auringot säteilevät lämpöä ekvaattoreiltaan muodostaen viileneviä renkaita, jotka lämpenevät uudelleen ja muodostuvat planeetoiksi. Tässä piilee myös kaikkien muiden luonnon kappaleiden (atomit, planeetat ja galaksit) syklinen elinkaari. Sentripetaalinen sähköaaltoliike tiivistyy kappaleena ja saa aikaan lämpöä. Vastaavasti tämä lämmennyt kappale heittää sentrifugaalisesti ulos kuumaa ainetta, jotta se pystyy jäähtymään ja alkamaan tiivistyä uudelleen uusiksi kappaleiksi, jotka alkavat uudelleen lämmetä. Kaikki järjestelmät, oli kyseessä sitten atomit, aurinkokunnat tai nebulat, ovat kasvavia järjestelmiä. (Russell 1953, 34, 68.)

Walter Russell esitti siis jo vuonna 1953, että taivaankappaleet lämpenevät napojensa, eikä sisäisten prosessien tai pelkästään auringon lämpösäteilyn kautta, kuten yleisesti luullaan. Tästä saatin viitteitä jo vuonna 1979, kun Pioneer 11 luotain alkoi tutkia Saturnuksen napoja ja havaitsi ultravioletti-spektrillä navoilla näkyvää kirkkautta (NASA) (ks.yllä oleva kuva). Sittemmin tutkijat ovat havainneet outoja lämpötila-anomalioita kaasujättiläisten ylemmässä ilmakehässä. Toisin sanoen kaasujättiläisten ollaan havaittu olevan huomattavan kuumia juuri napojensa kohdalta (sekä pohjois- että etelänapa), eikä tätä voida selittää perinteisellä auringon lämmittävällä vaikutuksella, vaan kyseessä täytyy olla sähköinen ilmiö. Russell oli siis tässä asiassa uusien tietojen valossa oikeassa. Thunderbolts Projektin alla oleva video käsittelee uusia tähän liittyviä havaintoja.

Thunderbolts Project

Otetaan esimerkiksi Merkurius, joka on Auringon viimeinen jatke. Se on hyvin kuuma ja tiivis planeetta, joka kiitää primaarinsa ympäri alle kolmessa kuukaudessa. Merkuriuksen kiertyessä vähitellen ulos etäisyydelle, missä maapallomme nyt on, sillä tulee kestämään neljä kertaa kauemmin tehdä yksi kierros auringon ympäri ja tilavuudeltaan se tulee olemaan noin neljä kertaa nykyistä suurempi, sillä sen täytyy vähitellen laajentua pitääkseen tasapainon Auringosta avaruuteen ulottuvien muuttuvien ekvipotentiaalien paine-gradienttikerrosten kanssa.

Walter Russell 1953, 40–41

Materia ja alkuaineet

Kautta aikojen ihmisen aistit ovat kertoneet, että on olemassa monta erilaista substanssia (alkuaineet), joista maailmankaikkeus koostuu. Russellin mukaan ei aineessa eikä koko maailmankaikkeudessakaan substanssia ole lainkaan, vaan kaikki koostuu pelkästään (kaksisuuntaisesta) aaltoliikkeestä. Aaltoliike vain simuloi substanssia aaltokentän paineen avulla ja hämää näin aistejamme. Nopeasti liikkuvat lyhyet aallot simuloivat kiinteitä kappaleita ja hitaasti liikkuvat pitkät aallot kaasuja. Näennäisesti eri alkuaineet ovat vain erilaista aaltoliikettä. (Russell 1953, 20, 48.)

Kaikki materia on sähköistä. Sähkö on liikkumattoman magneettisen valon polarisoitumista kahdeksi vastakkaiseksi painetilaksi. Materia pyrkii aina pääsemään takaisin siihen tasapainotilaan, mistä se alunperin on jakautunut. (Russell 1953, 19.)

Materia syntyy polarisoitumalla kahdeksi vastakkaiseksi sähköiseksi painetilaksi. Kuva: University of Science & Philosophy / www.philosophy.org

Kaikki materia on vain liikkeestä syntyneitä paineolosuhteita, jossa vaihtelevat paineolosuhteet saavat aikaiseksi erilaista liikettä. Vaihtelevat liikkeen tilat saavat aikaiseksi näennäisesti eri alkuaineet. Aaltojen vaihtelevat painetilat ovat tonaalisia, ja aallon jokaisessa oktaavissa on neljä paria säveliä. Jokaisella näistä sävelistä on sama suhteellinen positio oktaavinsa värispektrissä, kuten on kemiallisten elementtien oktaaveissa. (Russell 1953. 20–21.)

Russellin Oktaaviaalto öljymaalaus noin vuodelta 1921. Kuva: University of Science & Philosophy / www.philosophy.org
Oktaavin neljä sävelparia. Kuva: University of Science & Philosophy / www.philosophy.org

Lukuisat tiheämmät, ruostumattomat ja konduktiivisemmat metallit odottavat löytämistään. Nämä tullaan löytämään, kun tiede hylkää ajatuksen materiasta substanssina ja tulee tietoiseksi gyroskooppisesta liikkeestä, joka tulee jakamaan hiilen isotooppeihin, kuten musikaalinen asteikko jakaantuu ala- ja yläsäveliin.

Walter Russell 1953, 8

Vuonna 1926 Russell julkaisi alkuaineiden jaksollisen järjestelmänsä, jossa alkuaineet esitetään yhdeksässä oktaaviaallossa. Russellin jaksollisesta järjestelmästä voidaan nähdä, että inertit​†​ jalokaasut ovat kaikkien oktaavien alussa, neutraaleissa tasapainopisteissä (alla olevan kuvan mustat pallot). Jalokaasut ovat Russellin mukaan alkuaineiden siemen, joista kaikki muut alkuaineet syntyvät. (Russell 1953, 9.)

Valtavirtatieteen mukaan eri alkuaineet, kuten alumiini, rauta tai kulta ovat aina olleet ja tulevat aina olemaan kolme erilaista metallia – kolme erilaista substanssia. Russellin mukaan nämä ovat kuitenkin vain erilaisia (gyroskooppisia) painetiloja, ja painetilaa muuttamalla voidaan ainetta muuttaa toiseksi. Toisin sanoen alkuaineiden transmutaatio on mahdollista ja sitä tapahtuu luonnossa. Jokainen elementti jaksollisessa järjestelmässä on transmutaatio saman syklin edeltävästä elementistä oktaaviaallon alusta aina yhdeksännen oktaavin loppuun. (Russell 1953, 51.)

Atomin rakenne on gyroskooppisesti ohjattua. Esimerkiksi litium muuttuu booriksi, jos litiumin gyroskooppinen taso muuttuu boorille varatuksi tasoksi (ks. yllä oleva kuva oktaavin neljästä sävelparista). Kun ihminen tämän ymmärtää, niin alkaa transmutaation aikakausi. (Russell 1953, 59, 65.)

Walter Russellin jaksollinen järjestelmä nro 1 vuodelta 1926. Kuva: University of Science & Philosophy / www.philosophy.org

Walter Russellin jaksollinen järjestelmä nro 2 vuodelta 1926. Kuva: University of Science & Philosophy / www.philosophy.org

Vety ei ole ensimmäinen alkuaine, vaan se on kokonainen oktaavi alkuaineita ja sitä edeltää 21 muuta alkuainetta

Walter Russell 1953, 9

Lopuksi

Russellin kosmogonia on valtavirtafysiikan standardi-malliin verrattuna äärimmäisen yksinkertainen, sillä kaikki ilmiöt selittyvät samoilla syntymekanismeilla. Tästä huolimatta Russellin mallin ymmärtäminen vaatii syvällistä pohdintaa, sillä se tuskin täydellisesti avautuu kenellekään esimerkiksi yhden blogitekstin lukemisella. Omalla kohdallani tapahtui niin, että törmätessäni ensimmäistä kertaa Russellin materiaaliin huomasin tässä välittömästi jotain syvällistä. Erityisesti alkuaineiden jaksollinen järjestelmä herätti välittömästi mielenkiintoni, ja minussa syttyi halu ymmärtää tätä mallia paremmin.

Kuitenkin vuosia sen jälkeenkin, kun olen ensimmäistä kertaa tähän materiaaliin tutustunut, huomaan oivaltavani uusia asioita. En ole tämän materiaalin auktoriteetti, enkä ymmärrä tätä vieläkään täydellisesti. Paljon mielenkiintoisia asioita jäi vielä käsittelemättä, mutta palaan artikkelin seuraavassa osassa vielä asiaan. Seuraavissa osissa tulen käsittelemään tarkemmin jalokaasuja, jakamatonta magneettista valoa, näkyvän sähköisen valon luonnetta, radioaktiivisuutta, alkuaineiden oktaaveja ja elementaalista transmutaatiota.

Osa 2 luettavissa täällä.

Lähteet:

Clark, Glenn
1989 The Man Who Tapped the Secrets of the Universe. The University of Science and Philosophy. USA

Russell, Walter
1953 A New Concept of Universe. The University of Science and Philosophy. USA

Thunderbolts Project. How Electric Currents Heat Saturn’s Atmosphere.

Walter Russell -säätiön virallinen sivusto: www.philosophy.org


  1. ​*​
    Vaikkakaan sen ymmärtäminen ei aina ole helppoa.
  2. ​†​
    reagoimattomat

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén